Nörttipornon maihinnousu

T:Teksti:

Loppuvuoden odotetuin geek-elokuva lienee Tron: Perintö, joka on jatkoa vuonna 1982 valmistuneelle videopelielokuvalle Tron. Samaan aikaan ilmestyy myös sen pornoparodia Pron.
Nörttiaiheista tehty porno löi läpi alkuvuodesta ilmestyneellä elokuvalla Batman XXX: A Porn Parody. Se on levittäjänsä Vividin mukaan tänä vuonna Yhdysvaltojen myydyin pornoelokuva. Pron on osa Batman XXX:n inspiroimaa popkulttuuriparodiaelokuvien tulvaa. Yhteistä elokuville on se, että ne on tehty suurella rakkaudella alkuperäismateriaalia kohtaan.
Parhaiten tekijöiden omistautuneisuus käy ilmi Batman XXX:n Jokerin viiksissä.
1960-luvun Batman-tv-sarjassa Jokeria näytteli mies nimeltä Cesar Romero. Latinorakastajien rooleissa kunnostautuneella näyttelijällä oli tietysti asianmukaiset viikset. Jokerin roolia varten naama piti maalata valkoiseksi, mutta viiksistä Romero ei suostunut luopumaan. Niinpä nekin maalattiin valkoisiksi.
Yli 400 pornopätkää ohjanneen Axel Braunin elokuva perustuu tähän 60-luvun pöhköön televisio-Batmaniin. Porno-Jokeria näyttelee Randy Spears. Hän kasvatti roolia varten viikset, jotta ne voitaisiin sen jälkeen peitellä valkoisella kasvomaalilla. Täsmälleen samoin kuin elokuvan esikuvassa. Uskollisuus alkuperäiselle materiaalille selittää sen, miksi elokuva uppoaa niin hyvin yleisöönsä. Viiksiin on uhrattu enemmän ajatusta kuin yhteenkään seksikohtauksista. Elokuvan hienoin seksikohtaus on se, jossa Batman-meininki on eniten läsnä. Arvuuttajaa esittävä Evan Stone hihittelee sekstatessaan hysteerisesti. Se on outoa mutta hauskaa.
Kun Braun puhuu elokuvastaan, hän puhuu Italiassa vietetystä lapsuudesta ja siitä, kuinka hänen isänsä toi hänelle Yhdysvalloista Batman-aiheisen Viewmaster-laitteen.
Nörttikulttuurin ytimessä on paluu lapsuuden elokuviin, tv-sarjoihin ja fantasiakirjoihin. Ottamalla pornoelokuvansa aiheeksi lapsuudenihastuksensa Batman-tv-sarjaan Braun osoittaa kykenevänsä lähestymään pornoa kuluttavaa nörttiä tämän omista lähtökohdista. Batman XXX tuntuu kaikesta pornoilusta huolimatta viattomalta 60-lukukampauksineen ja POK-ääniefekteineen.

Rakkaudella tehty, kaupallinen geek-porno on uusi ilmiö, mutta amatöörivoimin nörttierotiikkaa on tehty pitkään. Alkuperäisen Star Trekin päähenkilöt Kirk ja Spock löysivät fanien kirjoittamissa pornotarinoissa lohtua toistensa käsivarsilta ennen kun mitään nettiä oli olemassakaan.
Axel Braunin elokuvaa seurasi Bluebird-tuotantoyhtiön BatFXXX: Dark Knight Parody. Nyky-Batmania tulkitseva elokuva on kunnianhimoisempi ja yrittää kaiken panemisen keskellä sanoa hahmoista jotain.
Tron-parodia Pronin lisäksi tulossa ovat ainakin elokuvat The Incredible Hulk: A XXX Porn Parody ja Superman XXX: A Porn Parody. Yhdysvaltojen suurin pornotuottaja Vivid on perustanut Batman XXX:n menestyksen rohkaisemana uuden supersankariosaston nimeltä SuperXXXHeroes. Sen puitteissa lupaillaan pornoversioita The Green Hornetista, Spider-Manista, Wonder Womanista, Captain Americasta ja Thorista.

Juhana Pettersson
Kuva Tero Korhonen

Tron: Perintö 3D teattereissa 17.12.

Porno törmää nörttiin

Playing D&D With Porn Stars
Blogi, jossa Zak Sabbath -niminen mies pelaa roolipelejä ”työkavereidensa” eli pornotähtien kanssa. Blogissa paneudutaan D&D:n sääntömekanismien yksityiskohtiin häkellyttävällä pieteetillä. Samat tyypit ovat tehneet myös nettivideosarjan I Hit It with My Axe.
dndwithpornstars.blogspot.com

Rule 34
Nettisääntö ”rule 34” sanoo, että jos jokin asia on olemassa, siitä on tehty pornoa. Arkistosivusto Rule #34 on omistautunut todistamaan väitteen todeksi. Eniten löytyy nörttikamaa. Ei niille, jotka karsastavat Transformers-Pokemon-erotiikkaa.
rule34.paheal.net

Oglaf
Nettisarjakuva, joka tekee roolipeli- ja fantasia-aiheista räävitöntä seksikomediaa. Demonipimuja, enttien pervoilua ja homobarbaareja.
www.oglaf.com