Taas heteroystävällinen homolehti

T:Teksti:

”Me nyt tehtiin tällainen normihomolehti”, päätoimittaja Maria Seppälä sanoo stereotypioita matkivalla nasaaliäänellä ja nauraa päälle.
Seppälän päätoimittaman Normihomolehden, tuttavallisesti NHL:n, kaikkien aikojen ensimmäinen numero ilmestyy suurimpien kaupunkien ilmaisjakelutelineisiin toukokuun viimeisellä viikolla.
Vuosi sitten lakkautetun Voltin jälkeen Suomen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat olleet ilman omaa lehteä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1975. Toisin kuin tilausten puutteeseen kaatunut Voltti ja sitä edeltäneet järjestöaviisit Z-lehti ja Seta-lehti, uusi NHL on mainosrahoitteinen ilmaisjakelulehti. Sitä painetaan 20€‰000 kappaletta.
”On selvää, että lehden pitää kiinnostaa yli suuntautumisrajojen. Teemme heteroystävällistä homolehteä”, Seppälä painottaa.
NHL ei silti peittele suuntautumistaan. Se kirjoittaa asioista, joista ei muualta saa lukea.

Ensimmäisen numeron teema on juhla. Siinä ei silti keskitytä vain bilettäviin trendihomoihin, vaan stereotypiaa tongitaan syvemmältä. Teemaa valottaa muun muassa nuoren drag queenin Lola Vanillan elämäntarina. Vanilla, eli Jari Koljonen, on kasvanut esikoislestadiolaisessa perheessä, eikä uskonnollisesta taustasta irrottautuminen ollut helppoa.
”Kun hän nousee näyttämölle, juhla ei todellakaan ole vain juhla, vaan suuri vapautuminen”, Seppälä sanoo.
Toisin kuin aiemmat Seta-taustaiset lehdet, NHL ei pyri olemaan queer-kansan tukilehti. Siellä ei kerrota, miten tulla kaapista tai miten perhe tai työnantaja suhtautuu homouteen. Avoimuus ja hyväksyntä otetaan itsestäänselvyyksinä, ja laadukas journalismi on vertaistukea tärkeämpää.
Kolme viikkoa ennen ensimmäisen numeron ilmestymistä juuri mitään ei ole vielä valmiina. Silti Seppälä on kuullut homoilta valitusta lehden linjasta. Edes vähemmistön sisällä ei voi miellyttää kaikkia – eikä se ole tarkoituskaan.
”Teemme lehteä, jonka kuka tahansa voi ottaa ja jonka sisällöstä kuka tahansa voi ärsyyntyä. Emme hyysää homoja emmekä heteroita. Kaikkia pyritään kohtelemaan samalla asenteella.”
Lehden lyhenne on tietenkin tarkoin harkittu. Onko tarkoitus, että pahaa-aavistamattomat lätkäjätkät nappaavat sen telineistä mukaansa?
”Olisihan se mahtavaa, jos joku lätkäjätkä löytäisi itsensä sieltä.”
Homolehti ja jääkiekkoliiga eivät Seppälän mielestä välttämättä ole niin kaukana toisistaan kuin äkkiseltään tuntuu.
”Ihminen, joka pääsee jääkiekon huipulle ja pelaamaan NHL:ään, on uhrannut elämästään aika paljon. Ehkä meillä on siinä suhteessa joku yhteinen leikkauspinta.”

Anna-Sofia Berner