Nokkapokka: Kolmas virhe

T:Teksti:

Talo uhkaa perustehtäviä

”Talousjohtajan mukaan ylioppilaskunnan säästötarve on noin 500 000 euroa. Domus Gaudiumia ja Domman kehitysprojektia pitää tarkastella kokonaisuutena. Miksi meillä on hirveän kallis biletila Pohjanhovi, jonka käyttöön järjestöillä ei kauheasti ole kiinnostusta? Pohjanhovin käyttöehdot eivät ole merkittävästi paremmat kuin jos järjestöt järjestäisivät bileet jossain baarissa. Tässä olisi selkeä säästökohde.
Kolmas ylioppilastalo perusteltiin aikoinaan järjestökäyttöön saatavalla sopivalla tilalla. Se oli kyseenalainen perustelu. Eikö yksittäisille järjestöille olisi löydetty jostain muualtakin tiloja? Olisiko niitä saanut muilla keinoin kuin rakentamalla?
Talon toteutuksessa tehtiin paljon virheitä. Se rakennettiin, kun rakentaminen oli kalleimmillaan. Kustannukset nousivat useilla miljoonilla euroilla, ja rakentamisessa oli kauhea kiire. Nyt suunta on päinvastainen. Säästötarpeen vuoksi tiloista luopumiseen on jatkuva paine.
Domus Gaudium on tietyllä tapaa uhka koko ylioppilaskunnan perustehtäville. HYYn vaikutusvalta perustuu osin siihen, että sijaitsemme ihan keskustassa. Nyt on olemassa uhka, että marginalisoimme itsemme Leppäsuolle, jos päätämme luovuttaa keskustan kiinteistöjä ulkopuolisille. Sitä pitää viimeiseen asti välttää.
Jos Leppäsuon projekteja ei olisi tehty, niin mitä se nyt mahdollistaisi? Sen sijaan, että nyt puhutaan järjestötuen leikkaamisesta, meillä voisi olla mahdollisuus korottaa järjestötukea.”

Katri Immonen, 24, Sitoutumattoman vasemmiston (SitVas) puheenjohtaja.

Kun talo rakennettiin, sitä pitää käyttää

”Domus Gaudium tuli kalliiksi, mutta silloin kun siitä yksimielisesti päätettiin, kukaan ei nähnyt laman tuloa. Ulkopuolisten konsulttien tekemät selvityksen näyttivät vihreää valoa rakentamiselle. Nyt meillä on talo ja sitä pitää käyttää mahdollisimman paljon. Hassua, että säästöt kohdennettaisiin uusimpaan rakennukseen. Jos taloa ei olisi rakennettu, kaikki järjestöt tuppaisivat keskustaan, joka on kalleinta vuokra-aluetta. Jos Leppäsuon tilaa ollaan valmiita vuokraamaan ulos, niin miksi ei myös keskustan tiloja, kun voimme ottaa halvempaa tilaa vähän kaupungin laitamilta.
Sanotaan, että talosta tilat sai vain pari hassua järjestöä, mikä ei ole totta. Talossa on kolme osakuntaa ja 38 järjestöä. Siitä tulee älyttömän iso jäsenmäärä yhteensä. Jos jostain säästetään, niin se ei saa olla vain järjestötoiminnasta, sillä se on parasta jäsenpalvelua. Siitä on vuosien 2008-2009 aikana jo säästetty 400 000 euroa.
Omassa klusterissa on tullut ravattua ihan jatkuvasti. Siitä on tullut tärkeä kohtaamispaikka, jossa on aina porukkaa hengailemassa. En ole koskaan pitänyt Domus Gaudiumia kaukaisena. Se on kilsan päästä keskustoimistolta. Itsekin asun Espoossa. Koskaan en ole jättänyt tapahtumaa väliin sen takia, että se on Leppäsuolla.
Pohjanhovi on biletila, joka oikeasti tarvittiin. Alina-salin käyttöaste oli kaksi vuotta ihan huipussaan, kun ei ollut muuta tilaa. Totta kai Pohjanhovia on kehitettävä eteenpäin.”

Merli Lahtinen, 24, Helsingin yliopiston ainejärjestöläisten (HYAL) puheenjohtaja.

Matti Markkola