Aleissa on eroja

T:Teksti:

Opiskelija pulittaa yleensä lipusta kokoillan näytelmään 10-16 euroa. Helsingin teatterilippujen opiskelija-alennuksissa on kuitenkin suuria eroja, selvisi Ylioppilaslehden pääkaupunkiseudun teattereille tekemässä kyselyssä.
Opiskelija voi saada lipustaan alennusta muutamasta prosentista jopa 50 prosenttiin.
Useimmiten runsas alennus näkyy myös tavallista suurempina opiskelijamäärinä katsomoissa. Esimerkiksi Q-teatteri kertoo joka kolmannen ja KOM-teatteri joka kuudennen katsomossa istujan olevan opiskelijalippulainen. Universumissa, neljän helsinkiläisen teatterin yhteenliittymässä, opiskelijoita kerrotaan olevan peräti 75 prosenttia yleisöstä. Siellä opiskelijalippu maksaa 10 euroa.
Kruununhaassa sijaitseva Teatteri Jurkka myy 25 euron normaalilipun opiskelijalle 14 euron hintaan.
”Alennus on niin suuri kuin pienessä katsomossamme on mahdollista. Vaikka esitys olisi loppuunmyyty ja kaikki katsojat opiskelijoita, se olisi aika tavalla tappiollinen meille”, sanoo Jurkan hallinto- ja talousjohtaja Kalle Sandqvist.
Hänen mukaansa teatterit kyttäilevät toistensa hinnoittelua ja alennuksia.
”Opiskelija laskee jokaisen euron. Lipun hinnassa kaksikin euroa voi ratkaista, onko näytelmä liian kallis. Hintoja ei kuitenkaan ole varaa nostaa, jotta emme hinnoittelisi itseämme ulos”, Sandqvist sanoo.

Suurista teattereista parhaan alennuksen tarjoaa Kansallisteatteri. Sen lipunmyynnistä 15-18 prosenttia lunastetaankin opiskelijalippuina.
Myös Kansallisoopperan alennus on varsin tuntuva: 50 prosenttia normaalipusta. Silti vain seitsemän prosenttia oopperayleisöstä on opiskelijoita.
Kitsaasti opiskelijoihin suhtautuvat komediateatteri Arena, jossa alennus on 1,50 euroa, ja Helsingin kaupunginteatteri, jossa alennus on 5 euroa 26-40 euron arvoisesta normaalilipun hinnasta.
Kaupunginteatterin lipuista vain neljä prosenttia myydäänkin opiskelijalippuina. Viikonloppuisin alennus ei ole voimassa.
”Olemme alennuksissa kautta linjan tiukempia kuin muut. Kuvittelisin sen johtuvan siitä, että meillä on muita suurempi tarve kattaa tekemisiämme lipputuotoilla”, perustelee kaupunginteatterin markkinointipäällikkö Olli Eljaala.

Yleisesti ottaen opiskelijat käyvät suhteellisen vähän teatterissa. Keskimäärin noin joka yhdeksäs teatterilipun ostaja on opiskelija.
Määrä on pieni, sillä se sisältää kaikki viralliseen opiskelija-alennukseen oikeutetut.
”Se vastaa yleistä rakennetta. Suurimman katsojakunnan vakiintuneissa ammattiteattereissa muodostavat tunnetusti naispuoliset toimihenkilöt”, Kalle Sandqvist Teatteri Jurkasta kertoo.
”Ehdottomasti määrää pitäisi saada suuremmaksi, mutta nyt puhutaan porukasta, jolla on rahat on tiukalla ja jolle on tarjolla vaikka mitä ajankulua”, kaupunginteatterin Olli Eljaala sanoo.
Hänen mukaansa opiskelija kuluttaa usein aikansa mieluummin muualla kuin teatterin penkissä.
”Osin se on tietysti kiinni ohjelmistostakin. Opiskelijoille ei ole niin paljon tarjontaa.”

Mitä kulttuurielämys saa maksaa?

Leffa on opiskelijan perinteinen vertailukohta kulttuurin alalla. Halvimmallaan pääkaupunkiseudulla leffaan pääsee, jos ostaa Finnkinon opiskelijasarjakortin. Tällöin yhden leffan hinnaksi tulee 7,80 euroa.
Kaupunginorkesteria pääsee kuulemaan kuudella eurolla. Silti vain noin kahdeksan prosenttia kuuntelijoista on opiskelijoita.
Kaupungin alaisten museoiden hintapolitiikka on omituinen. Kaikkiin kaupungin museoihin on vapaa pääsy, mutta taidemuseoihin ei. Niihin opiskelija saa yleensä kahden euron alennuksen normaalista lipusta, jolloin esimerkiksi sisäänpääsy taidemuseo Tennispalatsiin maksaa opiskelijalle seitsemän euroa.
Se on opiskelijalle taidemuseosta paljon. Ei ihme, että monet valitsevat mieluummin saman talon tarjonnasta kolme tuntia pitkän Hollywood-tuotannon.

Matti Markkola