Istun pimeässä huoneessa vanhanaikaisella hammaslääkärintuolilla. Päähäni on laitettu aivokäyttäytymistäni mittaava panta. Käsiäni ei sentään ole sidottu. Vähemmästäkin tulee mieleen Kellopeli Appelsiinin ehdollistamiskohtaus.
Kaiuttimista alkaa kuulua häiritsevää ääntä. Se kuulostaa siltä kuin kaikki kodinkoneet menisivät yhtä aikaa tilttiin. Voimakkaat valot sykkivät siellä täällä. Tehtäväni on olla rauhallisesti paikoillaan.
Yhtäkkiä tunnen, että joku hipelöi hiuksiani ja hieroo hartioitani. Nainen valkoisessa paidassa istuu eteeni ja tuijottaa minua intensiivisesti silmiin. Valot välkkyvät, ja äänimelu taustalla voimistuu. Nainen poistuu, mutta palaa pian takaisin. Nyt hänellä on mukanaan hohtava tarjoilulautanen täynnä epäilyttäviä tutkimusvälineitä. Mihin menikään laittamaan nimeni alle ennen testejä?
Nainen koputtelee jalkapohjiani, raapii terällä kynnenalusiani, kaataa kuumaa kahvia suuhuni.
Jos huudan kovalla äänellä ”riittää”, kokeilu loppuu.
Teatteritaiteen laitoksen tutkimusryhmän johtaja Marko Alastalo, onko aivomusiikkilaboratorio taidetta vai tiedettä?
”Se oli taiteellista tieteentekemistä. Tarvittavan laitteiston halvennuttua aivosähköstä musiikin tekeminen on taas tulossa trendikkääksi.”
Kuuntele kappale Markkolan aivoja.
Lisätietoa osoitteesta www.aivomusiikki.net.
Matti Markkola
