Syksy on uusien projektien kultaaikaa – jos nyt aloittaa laihduttamisen, ehtii vielä hoikistua pikkujouluihin. Laihtuminen on voittamista. Painoa on hallittava, sillä pullea ei menesty. Laihdutusprojekti on salaa prosessi; se aloitetaan aina uudestaan. Tukea haetaan Painonvartijoiden pisteistä ja laihdutuslehtien pakasteviinerivertailuista: raadin suosikissa on viisi grammaa vähemmän hiilihydraatteja mutta yllättävän aito maku! Laihdutusoppi on rationalismia, mekanismia ja tekniikkaa.
Ylipainoiset ihmiset tietävät usein varsin hyvin, kuinka laihdutetaan. Sen sijaan he eivät aina tiedä, kuinka hallita ahdistuksen, yksinäisyyden, stressin tai surun tunteita ilman ylensyömistä. He eivät tiedä, kuinka rentoutua, palautua tai valmistautua henkisesti raskaisiin koitoksiin ilman ruokaa. Olen suunnitellut televisio-ohjelmaformaattia nimeltään ”Olet mitä juot”. Siinä terveystäti tulee ratsaamaan jonkun alkoholistin viinakätköt ja paasaa: ”Ohhoh Pena, tiedätkös kuinka paljon alkoholia tässäkin pullossa on, nyt kuules vaihdetaan nämä kaikki tuoremehuun ja kraanaveteen”. Ylipainossa, alkoholismissa ja peliriippuvaisuudessa on kyse jostain muusta kuin viinereistä, kossubatteryista ja RAY:n peliautomaateista. Elämänhallinta ei tottele materian lakeja.
Opiskelijan elämä on silkkaa elämänhallintaa. Opiskelijan on suunniteltava opintojaan, huolehdittava ulkonäöstään, hallittava talouttaan eli rahapulaansa ja siinä samalla päänsisäistä syysmyrskyään. Ei kannata seota, koska YTHS:ltä ei saa terapia-aikoja – ainakaan ennen kuin joku hakee vanhempiensa autotallista hirvikiväärin ja ampuu Porthanian ala-aulassa sata fuksia. Elämme reaktiivisessa yhteiskunnassa, jossa jumalat antavat, kun niille ensin uhraa. Pakanalliset muinaissuomalaiset uhrasivat ruokaa, oletettavasti Citymarketin nahkeita valmistapaksia koska maailmasta tuli tällainen.
Elämänhallinta on keskinkertaisuutta. Ei saa olla liikaa mitään: painava, humalassa, velkaa, sekaisin, suorittamattomia tenttejä. On tehtävä päämäärätietoista työtä saavuttaakseen keskinkertaisuuden, sillä totuus on, että maailma on keskivertojen. Keskiverto tavoittaa janan molemmat päät ja puhuttelee useimpia. Maailma on täynnä pörssiyritysten toimitusjohtajia, jotka eivät osaa kirjoittaa yhdyssanoja. Katso pääministeriämme. Kuuntele joskus Suomen virallista listaa. Keskinkertaisuus on menestyksen validein mittari.
Mademoiselle Vosges
Kirjoittaja ei koskaan kävele konditorian ohi.
Laihduttaminen on jihadin länsimainen muoto. Olevinaan ihmisen sisäistä kilvoittelua, mutta samalla jotenkin oudosti kaikkien muiden asia. Ennen valvottiin kirkossakäyntiä, nyt painonhallintaa. Ylipainoinen yksilö rikkoo Pyhää Ruumista vastaan. Asiasta voisi jaaritella vaikka kuinka paljon. Pohjimmiltaan kysymys on ikuinen: onko uskonto yksilön vai yhteisön vastuulla?
Laihdutususkonto sai suomalaisessa todellisuudessa hyvän vastaanoton. Sen teologia on helppoa ja näyttävää. Synnintekijän rangaistus on korkea verenpaine, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, paksusuolensyöpä, kuolema. Hartaudenharjoitukset ovat ritualisoituja. Uhrikultti palaa uskonnon keskiöön. Ennen kaikkea ruoka-aineet voidaan numeroida niiden sisältämän synnin mukaan. Saamme jälleen rajat, joiden sisällä temmeltää ja joita vartioida. Eikä työ lopu koskaan. Niin kauan kuin kuolemme, olemme syntisiä. Viimeinkin siis uskonto, joka yhdistää dogmit ja karismaattisen saarnaamisen.
Suomalainen punnitsee kaiken. Kaloreita sadassa grammassa, alkoholia litrassa, kalorit ja prosentit per euro. Kuoleman kynnykselläkin maksansa räjäyttäneet metsien miehet pystyvät laskemaan sentilleen, missä pullossa etanolimolekyyli on edullisimmillaan. Se on elämänhallintaa siinä missä latinobic ja vesijuoksukin. Miksi kuvittelitte Nokian pystyvän trimmaamaan logistiikkansa maapallon kilpailukykyisimmäksi? Yksikköhinnan laskemisen taito on suomalaisilla geenimuistissa.
Aterian tehtävä on torjua nälkä, ei tuottaa nautintoa. Aivan kuten opintojen päämäärä on työpaikka, ei tieto. Kaikki muu on joutilaan luokan tuomittavaa hedonismia. Tuomittavaa – ja kutkuttavaa. Keskiaikaisessa kirkkotaiteessa kuvattiin sekä porttoja että pyhimyksiä aina tissit paljaana, koska ”a spoonful of sugar helps the medicine go down”. Nyt tirkistelemme lehdistä kuvia suklaanautinnoista popsiessamme Unicafen uuniseitä.
Mahdollisuus vapaisiin valintoihin fiilispohjalta on kuin ilmainen laivabuffet – pahinta, mitä suomalainen voi kohdata. Annoksia ei ole rajattu, niiden sisältämiä ravintoarvoja ei kerrota, edes hintaa ei voi käyttää mittapuuna. Kelluvan fiestan ääressä on valittava puolensa: paasto vai karnevaali. On joko kieltäydyttävä ja kuoltava nälkään tai ahmittava tiiviiseen tahtiin sianpuolikkaita, jotka huuhdellaan alas kymmenellä litralla punaviiniä. Kummassakin tapauksessa seuraa syyllisyys. On pilkattu ruokaa. Se pitää sovittaa kotona lenkkipolulla.
Ruzaccho
Kirjoittaja on kontulalainen baariteologi.
