Suomalaisia työntekijöitä johdettiin 1980-luvulle asti sotilasopein. Kiristyvien tuottavuusvaatimusten keskellä esimieskoulutuksen tarjonta on kasvanut nopeasti, ja yhä useampi pomo on patistettu johtamiskonsultin juttusille.
Suomen nuorin kunnanjohtaja Sami Sulkko, 30, uskaltaa käyttää valtaansa eteläsavolaisella Sulkavalla. Puolessatoista vuodessa mies on muun muassa sulkenut kaksi kyläkoulua. Ja kuntalaiset kiittävät.
Opiskelijat pitävät Unicafeta luotettavana ja vastuullisena, kertoo ruokalayhtiön tuore asiakaskysely. Eniten kritiikkiä Unicafe saa ruokien mausta ja monipuolisuudesta. Ketju uusiikin listansa kevään aikana.
Vuoden vaihteessa kauppojen hyllyille ilmestyi uudenlaisia palautuspulloja. Luonto-liiton pullopoliisista se ei ole ympäristön kannalta lainkaan hyvä juttu.
–50%-hintalaput yleistyvät alepoissa ja S-marketeissa, kun HOK-Elanto yhtenäistää vanhenevien ruokien alennuskäytännöt kaupoissaan. Myös Siwoihin ja Valintataloihin suunnitellaan yhteistä alepolitiikkaa.
Kiipeily erilaisten esteiden yli, ali ja ympäri on hyväksytty harrastus myös aikuisille – silloin kun sitä kutsutaan parkouriksi. Pienellä brändäyksellä aikuinen voi palata muidenkin lapsuuden leikkiensä pariin.
Päivi Kärkkäinen leipoi opiskeluaikana mieluummin pullaa kuin kävi bileissä. Kolmen tiedekunnan opiskelija verkostoitui tehokkaasti ja käytti äidinkielen ja kauppatieteiden luennoilla eri laukkuja.