Kontulan oma netti-tv

T:Teksti:

Uutisointi kaupunginosista on Suomessa lapsenkengissä. Näin väittää itähelsinkiläinen Timo- Jussi Kyyrö , siviiliammatiltaan kiinteistövälittäjä.
    Vajetta paikkaamaan Kyyrö ja kolme muuta Kontula-aktiivia perustivat alkusyksystä Näköradio Kontulan. Aiemmin sama poppoo pyöritti Radio Kontulaa.
    Näköradion tavoitteena on tehdä viikoittain internetiin reilun vartin mittainen lähetys, jossa kerrotaan Mellunkylän alueen asioista. Mellunkylään kuuluvat itäisistä kaupunginosista Kivikko, Vesala, Kontula, Kurkimäki ja Mellunmäki.
    Alkusyksystä netti-tv:ssä kerrottiin esimerkiksi jalkapalloseura FC Konnusta, taiteiden yön tapahtumista ja paikallisista bändeistä.
    Alku on hieman kangerrellut.
    ”Materiaalia kyllä kuvattiin, mutta tekniset ongelmat kiusasivat editointia”, Kyyrö kertoo.
    Tähän mennessä päivänvalon on nähnyt vasta kaksi varsinaista lähetystä ja yksi koelähetys. Ne voi katsoa osoitteessa www.alueportaali. net.

No katsotaan.
    Syksyn ensimmäinen uutispätkä alkaa heiluvalla kuvalla Kontufestareilta. Studiokuvassa juontaja arvioi Notkean Rotan ja Pelle Miljoonan keikkoja ja välttelee kameraan katsomista. Ohjelma on sympaattisen kotikutoinen.
    Tärkeintä Näköradiossa on sanoma, ei tekninen toteutus. Näköradio pyörii vapaaehtoisvoimin, eikä kellään tekijöistä ole alan koulutusta.
    Nyt teknisiin ongelmiin on luvassa helpotusta. Kyyrö iloitsee Helsingin kaupungin myöntämästä avustuksesta: uudesta tietokoneesta ja editointiohjelmasta.
    ”Uusia ohjelmia alkaa tulla taas tammikuussa”, Kyyrö lupaa.
    Aiempi projekti, vuosina 2005- 2006 Lähiradion taajuudella toiminut Radio Kontula, pyöri EU-rahoituksella. Radion toimintaan Kyyrö päätyi puolivahingossa luettuaan lehdestä vastaperustetusta radiosta.

Aiemmin matkaoppaana ja risteilyisäntänä toiminut 47-vuotias Kyyrö myy nyt päivätöikseen asuntoja. Työviikot venyvät 50- tuntisiksi, mutta Näköradiollekin löytyy viikosta viitisen tuntia aikaa.
    ”Radiohommat ovat vapaata hulluttelua ja vastapainoa asuntokaupan totiselle väännölle.” Sitä paitsi, vapaaehtoistyössä saadut kontaktit voivat auttaa töissäkin.
    ”Välitettävien asuntojen etsintä on kovaa työtä, jossa kaikki kontaktit auttavat. Juttukeikoilla annan tietenkin käyntikorttini haastateltavalle.”
    Tulevaisuudessa Kyyrö toivoo, että Näköradioon olisi mahdollista palkata työntekijä, joka voisi opettaa paikallistelevision tekoa muissakin kaupunginosissa. Palkollista varten pitäisi saada myös kaupallista rahoitusta, mutta yksi on kuitenkin selvää:
    ”Näköradion on säilytettävä alkukantainen asukasvoimansa. Siitä ei saa tulla yhden tai muutaman ison yrityksen hallitsemaa.”

Päivi Ala-Risku
Kuva Stina Salin