Ylioppilaslehti julisti maaliskuussa kisan, jossa etsittiin yliopiston eniten Jeesuksen näköistä henkilöä. Nyt kisa on ratkennut ja kolme näköisintä valittu. Onko heissä muutakin kristusmaista kuin ulkonäkö?
Prekariaatin suuri ongelma on, ettei se tiedä olevansa prekariaattia – ja siis suunnattoman sorrettua. Autetaan vähän. Esittelyssä pätkätyöläisten luokkatietoisuutta nostava uusi taidesuunta vanhan kunnon sosialistisen realismin hengessä.
Yli 30 vuotta miestenlehtiä tehnyt Timo Korppi alkoi viime vuonna kustantaa ensimmäistä suomenkielistä pokerilehteä. Aikuisviihdeveteraani haaveilee jo pian häämöttävästä eläkkeestä ja Kalle Päätalon romaaninjärkäleitä käsittelevästä lisensiaatin työstä.
Maailmalla humalaa hävetään ja peitellään, Suomessa se on sankaritarinoiden aines. Känniä käsittelevillä tarinoilla on täällä pitkät perinteet, ja niitä on monta lajia. Raitistuvalle nuorisolle kännin glooria ei kuitenkaan ole enää itsestäänselvyys.
Viina on pahaa, siitä tulee huono olo ja se johtaa vastuuttomaan käytökseen. Ylioppilaslehti osoittaa sosiaalisen vastuunsa ja esittelee neljä raitista juomalaulua.
Ylioppilaslehti kysyi huhtikuun puolivälissä sähköpostikyselyllä pääkaupunkiseudun korkeakoulujen opiskelijoiden alkoholinkäytöstä. Osallistumiskutsut lähetettiin ainejärjestöjen tiedotuksen kautta. Kyselyyn tuli 3 001 vastausta.