Empiirisen erotiikan laitoksen ystävänpäiväjuhlien jatkoilla keskustelimme siitä, että laitoksemme opiskelijoiden kirjo on hämmentävän laaja. Pöytäseurueemme päätti tarjota illan juomat sille, joka keksii jonkun uuden, tunnistettavan ihmisryhmän, joka laitoksen opiskelijoista puuttuu kokonaan.
Loppuillan sain juoda cavaa opiskelijatoverieni piikkiin. Minä kun olin sitä mieltä, että laitokseltamme puuttuvat, Jumalalle ja Buddhalle kiitos, pienikasvoiset tyttöystävät.
Ystäväpiirissäni pienikasvoiset tyttöystävät ovat käsite. Miespuoliset tuttavamme tuovat niitä näytille yksi toisensa jälkeen. He ovat pieniä, vaisuja, hymyilevät paljon, seisovat jalkaterät sisäänpäin, ovat käyneet taidekoulun, ajavat pilkulliseksi maalatulla polkupyörällä ja tahtovat jostain syystä pukeutua vaatteisiin, joissa näyttävät suoraan lypsyltä tulevilta lehmipiioilta. Pienikasvoisella tyttöystävällä on humaanit arvot ja juuri oikeanlainen musiikkimaku, jonka pienikasvoinen tyttöystävä on oppinut Radio Helsingistä ja Rumbasta. Pienikasvoinen tyttöystävä on juuri oikeanlainen itsekin.
Pienikasvoinen tyttöystävä ei kiroile, ei puhu kovaan ääneen, tee liikaa töitä, vaadi, väsy ja harmistu, naura äänekkäästi, ilmaise äkkivääriä mielipiteitä, polta liian vahvoja savukkeita, juo itseään pöydän alle saati saavu työhaastatteluun myöhässä ja taksilla. Pienikasvoisia tyttöystäviä ei koskaan ota päähän se, että maailma on julma paikka, talvi liian pitkä ja poikaystävä väärässä. Pienikasvoinen tyttöystävä ei hengaile omien ystäviensä kanssa, vaan seuraa poikaystävän kaveripiirin mukana kuin Ivana Helsingin näpsäkkä olkalaukku.
Ei siis ihme, että ystäväni Leila oli ennakkoluuloinen, kun hän kävi katsastamassa veljensä uuden ihastuksen. Yllättäen Leila saapui tyttöystävän sisäänajotilaisuudesta harvinaisen mielissään. Pieninaamaisen taiteilijatytön sijaan miniäehdokas oli ollut mitä mainioin juristineito.
Kuohuviiniä Leilan lasiin kaataessaan tyttöystävä oli kertonut ystävilleen hänen ja Leilan veljen ensitapaamisesta. Nuori nainen oli ikävystynyt sukuhäissä kuoliaaksi, iskenyt liian monen drinkkilasin jälkeen silmänsä Leilan veljeen ja päätynyt harrastamaan tämän kanssa aamuyön tunteina seksiä hääpaikkana toimineen kelohonkahuvilan siivouskomerossa. Kun pariskunta oli herännyt toistensa käsivarsilta aamun valjetessa ja tukka hieman sekaisin, rakastavaisten ensimmäinen sananvaihto oli ollut lakoninen toteamus ”penetraatio on näemmä tapahtunut”.
Turha kai kertoa, että olimme tarinasta riemuissamme. Olemmeko sitten kateellisia pienikasvoisille tyttöystäville? Kuka tietää, ehkä sitäkin. Väsymyksemme pienikasvoisia tyttöystäviä kohtaan johtuu silti pikemminkin siitä, että useimmilla meistä on ollut oma vaiheemme pienikasvoisena tyttöystävänä. Ja voiko mikään maailmassa olla sietämättömämpää kuin ajatus itsestä nuorempana? Korkeintaan Nanson kesämekot.
Kirjoittaja on aloittanut opinnot yliopiston empiirisen erotiikan laitoksella. Tällä palstalla julkaistaan otteita hänen oppimispäiväkirjastaan.
