Keitä ovat perussuomalaiset naiset? Mitä he haluavat? Entä kuka on puolueen seuraava tähti? Selvitimme asiaa perussuomalaisten naisjärjestön syyskokousmatkalla Tallinnassa.
Mitä kummallisempi tapaus, sitä todennäköisemmin Pekka Lehto on tehnyt siitä elokuvan. Andy McCoyta kärpäsenä kuvannut veteraaniohjaaja viimeistelee parhaillaan elokuvaa surrealistitaiteilija Kalervo Palsasta. Ja suunnittelee Matti Nykäsestä kertovaa dokumenttia.
Sambiassa homoutta pidetään valkoisten maahan tuomana sairautena. Pääkaupungissa asuvan homomiehen mukaan maassa saa kuitenkin olla jo ihan vapaasti oma itsensä – kunhan on sitä salaa.
Kun pietarilainen Lena Popova aloitti tekno-dj:nä 1990-luvun alussa, hän sai tanssittaa tyhjiä saleja ja metsästää levynsä ulkomailta. Nyt hän soittaa 10 000 ihmisen bileissä ja on huolissaan venäläisteinien huumeongelmasta.