Perjantai 25.8.
Yli vuorokauden matkustamisen jälkeen olen viimein perillä Brasilian pääkaupungissa Brasiliassa. Kuiva ilmasto tervehtii minua lentokentällä epäystävällisesti. Tunnistan heti tämän kaupungin pölyisen mausteisen tuoksun.
Olen tullut Brasiliaan työskentelemään vapaaehtoisena maan istuvan presidentin Luiz Inácio Lula da Silvan presidentinvaalikampanjassa. Käytännössä tehtäväni on soitella ja meilailla kampanjan teemoista kansalaisjärjestöissä toimiville ihmisille niin Brasiliassa kuin kansainvälisesti – perinteistä sidosryhmätoimintaa parhaimmillaan siis. Otan rauhallisesti, sillä työn pitäisi sujua rutiinilla. Omat kontaktiverkostoni ovat kohtalaiset, ja puolueen kontaktit täydentävät niitä.
Tänään minulla ei kuitenkaan ole vielä töitä. Majoittaudun ensi hätään paikallisen ystäväni Carolinan olohuoneen lattialle. Oma asuntoa joudun odottamaan hetken.
Miksi sitten haluan olla mukana brasilialaisessa vaalikampanjassa? Miksen mieluummin istu helsinkiläisessä puoluetoimistossa tekemässä samankaltaista työtä?
Tutustuin Brasilian työväen puolueeseen Partido dos Trabalhadoresiin (PT) käydessäni ensimmäistä kertaa Brasiliassa vuoden 2005 tammikuussa Maailman sosiaalifoorumin kansalaisjärjestökokouksessa. Olin tuolloin Suomessa aktiivinen kansalaisjärjestö Attacissa ja puolueista SDP:ssä.
Olin kuullut paljon PT:n paikallisdemokratiakokeiluista, esimerkiksi budjetointitavasta, jossa ihmiset pääsevät laajoissa kokoontumisissa päättämään itse osasta kaupungin varojen käyttöä. Minuun teki vaikutuksen myös kaikkien eri vasemmistosuuntausten kerääntyminen yhteen saman kattopuolueen alle. PT on luonteeltaan avoimesti epäyhtenäinen ja monimuotoinen. Suomalaisen konsensusyhteiskunnan kasvatille se näyttäytyi paikkana, jossa pystyi hengittämään.
Kaiken kaikkiaan poliittinen vaikuttaminen Brasiliassa tuntui silloin ja tuntuu nyt mielekkäältä, koska maan merkitys kansainvälisillä kentillä on yhä keskeisempi. Brasilia on noussut vahvaan asemaan esimerkiksi WTO:ssa. Siellä maatalousneuvottelut käy käytännössä viisikko, johon kuuluvat Brasilia, EU, USA, Intia ja vaihtuva maa, viimeksi Cancunin neuvotteluissa Nigeria.
Maanantai 28.8.
Työt alkoivat tänään. Aamiaisen jälkeen kiiruhdin kampanjatoimistolle, joka sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä ystäväni asunnolta. Rakennus on melkoinen nähtävyys. Korkean valkoisen marmoritalon seinä on peitetty kuusi kerrosta korkealla julisteella, jossa Lula hymyilee hampaat vilkkuen. Kuvitelkaapa samanlainen Tarja Halosen naama keskellä Helsinkiä!
Vaalikampanjaan Brasiliassa tai missä muualla tahansa ei tulla töihin työhakemuksia lähettämällä. Minulle tarjottiin mahdollisuutta tulla ja olin siitä iloinen. Näin mielenkiintoista pestiä ei osu kohdalle ihan joka päivä.
Sain ensimmäisenä toimiston pomolta tehtäväkseni miettiä, minkä kysymysten kohdalla Lulan ajama politiikka ja kampanjamme ovat hankalassa suhteessa kansalaisliikkeiden tavoitteisiin.
Toinen tehtäväni on hankkia lisää suoria kontakteja kansalaisjärjestökenttään. Se on tärkeää vasemmiston yleisen mielipideilmaston kannalta.
Työni merkittävin tavoite ei kuitenkaan ole auttaa ehdokastamme voittamaan vaalit. Tärkeämpää on rakentaa toimiva keskusteluyhteys kansalaisjärjestöihin koko toista kautta ajatellen. Lulan valinta on nimittäin melkein selvää, jos niin voi koskaan vaalien kohdalla sanoa. Ensimmäinen ja näillä näkymin ainut kierros käydään lokakuun ensimmäisenä päivänä. Tutkimuslaitos Datafolhan gallupien mukaan Lula on saamassa vähintään 50 prosenttia äänistä.
Lulan valinta presidentiksi vuonna 2002 tarkoitti aikanaan hallinnon siirtymistä reilusti vasemmalle. Entisen uusliberaalin ja oikeistolaisen linjan sijaan ammattiliittojohtajana työskennellyt Lula painotti sosiaalista hyvinvointia. Hän puhui köyhistä ja aktiivisesta kansalaisuudesta sekä vastusti Yhdysvaltojen ja presidentti Bushin mahtiasemaa maailmanpolitiikassa. Globalisaatiokriittiset kansalaisjärjestötoimijat nostivat hänet nopeasti esikuvakseen.
Kuitenkin jo ensivisiitilläni Brasiliassa vuonna 2005 Lulan kuherruskuukausi globalisaatiokriittisen liikkeen kanssa oli ohi. Pettyneet radikaalit vasemmistoradikaalit pitivät Lulaa keskitien kulkijana, ja Venezuelan presidentti Hugo Chavez oli viemässä paikan globalisaatiokriittisen liikkeen radikaalien ikonina.
Kansalaisjärjestöt, joiden kanssa teen töitä, kritisoivat Lulaa edelleen samoista asioista kuin tuolloin: hän vastustaa Yhdysvaltojen politiikkaa liian vaisusti, hän veljeilee kansainvälisen pääoman kanssa, hänen hallintonsa hidastelee maareformin toteuttamisessa, hän maksaa maan velkoja kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle eikä hän ole lainkaan tarpeeksi vallankumouksellinen.
Toisaalta Lulan sosiaalipoliittiset ohjelmat saavat edelleen kiitosta kansalaisjärjestöiltä. Monet vähemmän idealistiset toimijat esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeessä ajattelevat myös, että hän on saavuttanut ulkopoliittisesti paljon.
Brasilian arvovalta kansainvälisellä kentällä on heidän mukaansa kasvanut. Lula on ollut esimerkiksi perustamassa kehitysmaiden niin sanottua G20-ryhmää ja Intian ja Etelä-Afrikan kanssa muodostettua G3-ryhmittymää. G-ryhmittymien rooli kauppaneuvotteluissa on ollut merkittävä: niiden avulla kehitysmaiden ääntä on saatu paremmin kuuluviin.
Nyt käytävässä vaalikampanjassa Lulan ulkopoliittinen painopiste onkin juuri monenkeskisyyden puolustamisessa. WTO on pelastettava ja lisäksi Brasilia haluaa paikan YK:n turvallisuusneuvostossa.
Maanantai 4.9.
Viikko takana. Tänään on sellainen olo, että loma tekisi jo terää. Liika kiire saa minut toisinaan hitaalle vaihteelle. En ehdi päivittäisen 12 tunnin tietokonerupeamani aikana edes selailla lehtiä kunnolla, ja työteho kärsii.
Kokoukset eivät onneksi rasita. Olemme kaikki yhdessä isossa salissa ja asioita voi huudella naapuripöytiin silloin, kun siltä tuntuu.
Vaalikampanjoinnin arki on täällä erilaista kuin Suomessa. Ehdokkaat heittävät lokaa toistensa niskaan surutta. Esimerkiksi heinäkuussa, kun rikollisjengit rettelöivät Sao Paulossa, väitti oikeisto mediassa työväen puolue PT:n ohjailevan jengejä. Oma kampanjointimme on vaisumpaa, koska meillä ei ole istuvaa presidenttiä, jota vastaan hyökätä. Maalitaulumme on lähinnä edellinen presidentti Fernando Henrique Cardoso . Vertaamme hänen hallintonsa saavutuksia Lulan saavutuksiin.
Puheet ovat siis täällä värikkäitä, mutta niin on katukampanjointikin. Siinä missä suomalaista maisemaa värittävät vaalien alla ruiskukilla ja apiloilla väritetyt pahvipoliitikot, kuuluu katukampanjointiin Brasiliassa kovaääninen ehdokkaiden tunnuskappaleiden soittaminen. Jokaisella kandidaatilla on oma sävelmänsä. Tyylilajiltaan ne ovat usein heikkolaatuisia samboja.
Totesinkin paikalliselle ystävälleni Carolinalle, että jos Suomessa vaaleja käytäisiin samaan malliin, en missään tapauksessa äänestäisi ehdokasta, joka häiritsee kotirauhaani soittamalla täysin aivotonta rallatusta ikkunani alla.
Laulujen sanoma on osapuilleen: ”Äänestä! Minua! Äänestä! 1243! Kuvernööri! Tosi chic!”
Myös Lulalla on oma kappaleensa. Siinä lauletaan: ”Lula de novo com a forca de povo”, eli Lula uudestaan kansan voimalla, mikä on koko kampanjan tunnuslause. Minun mielestäni se on tietenkin ainoa hyvä vaalirallatus. Sävellyksessä on jotain klassisista Latinalaisen Amerikan vasemmiston taistelulauluista.
Mikko Sauli
kuva Mikko Sauli
