Luomupornoa sademetsien puolesta
Norjalainen nuoripari kerää kotitekoisella pornolla rahaa sademetsien suojeluun.
Norjalaiset Leona Johannson, 23, ja Tommy Hol Ellingsen, 29, ovat kehitelleet yllättävän tavan kerätä rahaa ympäristönsuojeluun. Heidän Fuck for forest -järjestönsä myy pornoa. Videot ovat heidän ja heidän ystäviensä kuvaamia, ja kaikki näyttelijät ovat mukana ilman rahaa.
”Me aloitimme kahdestaan, mutta nyt me saamme apua kaikkialta maailmasta”, he kertovat sähköpostitse.
Porno on yksi maailman tuottoisimmista bisneksistä, ja rahankeruu tuntuu olevan varsin helppoa myös hyväntekeväisyyteen. Pari vuotta sitten perustetulle FFF-sivustolle on rekisteröitynyt 15 dollarin kuukausimaksulla noin tuhat ihmistä, ja viime vuonna nuoret keräsivät noin satatuhatta dollaria.
Melkoinen määrä rahaa – ja hippirakastajat ovat olleet rahojen kanssa pulassa. Keruutapa ei kelpaa varsinkaan suurille järjestöille. Norjan sademetsäyhdistys otti aluksi rahaa vastaan, mutta luopui, kun FFF sai skandaalijulkisuutta järjestettyään julkisia seksiperformansseja. Maailman luonnonsäätiö kieltäytyi FFF:n rahoista Norjassa ja Hollannissa.
Johansson ja Elligsen korostavat, ettei pointtina ole pelkästään rahan kerääminen. Heistä seksuaalisuus on luonnollinen asia ja sen kahlitseminen hävytöntä.
Suomessa suhtautuminen on sama. Maailman luonnonsäätiö saa rahaa lukuisilta suurilta yrityksiltä, mutta FFF:n raha ei kelpaisi täälläkään.
”Toiminta ei ole yhteiskunnallisesti hyväksyttävää, ja vaikka tässä porukka onkin vapaaehtoista, toiminta tukee pornoteollisuutta”, sanoo WWF:n Suomen osaston viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist.
FFF tarjoaa rahoja pienemmille ympäristöjärjestöille ja tukee paikallisia projekteja Brasiliassa ja Costa Ricassa. Nyt nuoripari asuu Berliinissä ja aikoo kesällä kiertää rockfestivaaleja infopisteineen ja performansseineen.
Elina Venesmäki
www.fuckforforest.com




Aika mauton tapa kerätä rahaa, oli tarkoitus kuinka hyvä tahansa. Saatanan hipit! Kunnon aktivistit keksivät muita rahankeruutapoja, tai toimivat vaikka ilman rahaa jos pornoa parempaa rahankeruutapaa ei ole.
Porno on pornoa vaikka voissa paistaisi, ja on sairasta maksaa muiden ihmisten seksin harrastamisen katselemisesta. Minä en katsoisi edes ilmaiseksi, sillä minua ei voisi vähempää kiinnostaa muiden seksielämä. Ja nyt joku luulee, että olen seksikielteinen ihminen. Sitä en missään nimessä ole, seksi on vain mielestäni yksityisasia.
Jurppii yli kaiken nämä "luomupornon" ja "feministisen pornon" ja milloin minkäkin eettiseltä kalskahtavan nimikkeen alla pornosta hyväksyttävää tekevien tahojen hankkeet. Yök.
Nam.
Hah, hienoa, nyt tätäkin asiaa saa hyvänkin asian puolesta.
Mauton tai ei niin ihmisiä kiihottaa seksin katsominen, moni nainenkin on sitä mieltä. Ei se kaikille sovi eikä kaikille kuulukaan kaikki sopia.
Antakaa rahat minulle, jos eivät kelpaa sademetsiä suojeleville järjestöille
Voin ostaa sit niillä rahoilla oman pienen sademetsän takapihalleni...
Tässähän on vähän samanlainen idea kuin raha-automaattiyhdistyksellä; tuote on vähän kyseenalainen, mutta ihmiset kuluttavat siihen joka tapauksessa paljon rahaa, joten ainakin varmistutaan siitä, että rahat menevät hyvään tarkoitukseen. Sikäli kun artikkelista ymmärrän, ei itse pornon tarvitse olla kovin erilaista kuin 'kaupallisenkaan', mutta rahat menevät hyvään tarkoitukseen. Sitä en kyllä oikein ymmärrä miten tämä voisi tukea pornoteollisuutta; pikemminkin se kilpailisi pornoteollisuuden kanssa.
Riinalle voi todeta, ettei ketään pakoteta katsomaan pornoa, metsien suojelua voi toki tukea samalla summalla ihan muuten vaan. Jos kaikki näyttelijät osallistuvat vapaaehtoisesti, ja vieläpä ilman palkkaa, eikä materiaali joudu esim. alaikäisten käsiin (tämähän ei ole tuottajien, vaan yhteiskunnan asia), en ymmärrä miten tällainen voisi ketään vahingoittaa. Tyypillinen kategorisesti pornon vastainen argumenttihan on se, että porno antaa nuorille epärealistisia ja epätoivottavia roolimalleja, mutta on vaikea kuvitella, että 'hippiporno' olisi tässä suhteessa jotenkin pahempaa. Sitä paitsi uskon, että normaali, tasapainoinen ihminen osaa olla suhtautumatta pornoon seksuaalikäyttäytymisen manuaalina. Sama logiikka pätee myös väkivaltaviihteeseen, joka minusta on selkeästi pornoa mauttomampaa. Pitää varmaan hankkia tätä sademetsäpornoa, niin voi tehdä tarkemmman analyysin...
Ihanaa että tähän on saatu tungettua tuo luomu-sana negatiiviseen asiayhteyteen. Arvokasta materiaalia luomuideologian maineen likaamiseksi. Tulevaisuudessa katsotaan sitten vain geenipornoa.
Turha jeesustelu pois. Seksuaalisuuden ei 2000-luvulla pitäisi olla enää tabu, ei ainakaan sivistyneissä länsimaissa. Ihmiset tekevät mitä haluavat vapaaehtoisesti, porno ei ainakaan keneltäkään ole pois.
Loisto idean saivat! Varmaan hauska tapa ansaita talkoilla rahaa.
Michael Jackson on mauton. Rahankerääminen on usein mautonta. Tässä tapauksessa näillä ihmisillä on ollut loistava idea hyödyntää sähköistä, luonnonvaroja säästävää, vaihdonvälinettä rahojen keräämiseen.
Luonnon, eläinten tai muiden valtaakäyttävien jyrän alle jäämässä olevien suojelu on sen sijaan usein tarpeellista.
Mielestäni on varsin kapeakatseista järjestöiltä olla vastaanottamatta rahoja. Ilmeisesti Riinan edustama "kaikki porno on pahaa, koska kaikki porno on pahaa" -asenne on vain juurtunut turhan syvälle. Mistään rikollisesta toiminnastahan tässä ei edes ole ollut kyse, tuskinpa materiaalia lahjoittaneet tahot valittavat tulleensa sorretuiksi vain koska halusivat pelastaa sademetsät!
Kuten niillä, jotka haluavat näytellä omia sukupuolielimiään, sinulla on oikeus olla katselematta niitä.
Jos porno häiritsee elämääsi, niin lopeta pornosivuilla surffailu ja peru se Jallu-tilaus!
Tunnen monia naisia, jotka tykkäävät katsoa alastomia naisia, ja monet kauniit naiset pitävät siitä, että heitä katsotaan.
Sinun asenteestasi paistaa kateus; Kadehdit kauniita ihmisiä, jotka nauttivat toisistaan.
Riina löysää pipoa
Varmasti jotain humanisteja!
mitä vikaa pornossa nyt on? jos ei kiinnosta niin älä katsele, mutta mitä se nyt itkettää että jotkut muut kuvaavat seksiä ja jotkut toiset sitten maksavat siitä ja molemmat ovat asian kanssa sujut?
pornolla kuitenkin on kuluttajia vaikka kuinka, aina kun ei saa kunnon seksiä ja seinän katselu on tylsää.
et ehkä ole seksikielteinen ihminen mutta haluaisit kuitenkin että kukaan muukaan ei saisi ostaa pornoa jos niin haluaa. pitäisikö "matskuna" sitten käyttää iltapäivälehtiä, alusvaatemainoksia vai mitä? jotain tulee käytettyä kuitenkin.
sitäpaitsi moinen huvin ja hyödyn vuoksi tehty seksi on paljon hauskempaa katseltavaa kuin pakonomainen ammattilaisporno.
naurettavinta on kuitenkin että järjestöt antaisivat rahan mielummin valua viemäriin kuin käyttää sen hyväksi - eivätkä he muiltakaan kysele mistä raha tulee(nuokin rahat olisi varsin simppeli pienellä bulvaanilla toimittaa mille järjestölle hyvänsä).
Hahaa, kerrankin kun on oikeasti luonnollinen ja ei-rikollinen, hyväksyttävä tapa kerätä rahaa sademetsien puolesta (jota minäkin kannatan) niin heti on maamme luontojärjestöt sitä vastaan. Kas kun kerrankin ei ole mitään mikä vastustas yleistä hyvää ja kehitystä
Jos joillakuilla on oikeasti pokkaa omilla nimillään, naamoillaan ja varsinkin vartaloillaan ruveta tekemään pornoa ilman suoranaista henkilökohtaista taloudellista tai muuta vastaavaa hyötyä kerätäkseen rahaa ympäristönsuojelulle niin mielestäni heitä tulisi kannustaa rohkeudesta ja kekseliäisyydestä eikä kutsua "saatanan hipeiksi"! Se on aivan satavarma että porno, sen tekeminen ja varsinkin siitä maksaminen ei tästä maailmasta lopu _IKINÄ_, ei vaikka maailma olisi kuinka täynnä Riinan kaltaisia jeesustelijoita. Ei vaan voi pieni ihminen arkijärjellä käsittää miten Riinaa voi noin paljon häiritä että pornoa kerrankin tuotetaan jonkin hyvän asian edistämiseen eikä pelkästään pornotuotantoyhtiöiden rahapussien lihottamiseen. Jos ei kelpaa niin tee sitten itse jotain hienoa ja eettistä sadan tonnin edestä ja lahjoita se luonnonsuojeluun! Perkele, kyrsii kun joillekuille ei kelpaa sitten mikään!!!!!!
En kyllä käsitä missä mielessä tuo ei olisi yhteiskunnallisesti hyväksyttävää. Se ei riko lakeja eikä vahingoita ketään.
Ja juurikin tuo myös että pornoteollisuuden tukemisen sijaan minustakin toi enemmänkin kilpailee sen kanssa.
Ilmeisesti riina on näitä tulevia ellei jo olevia kärttyisiä mummoja joille ei ole suurempaa iloa kuin ottaa herneen nenään joka asiasta.
Tekopyhyys hallitsee vielä vahvana, ei voi mitään.
"pornolla kuitenkin on kuluttajia vaikka kuinka, aina kun ei saa kunnon seksiä ja seinän katselu on tylsää."
Tosin kaikki kuluttajat eivät ole yksinäisiä runkkaajia, vaan monet katsovat pornoa ihan oman kumppaninsa kanssa.
Mielestäni tuo tapa on kekseliäs ja kaiken lisäksi erittäin tuottava. Ärsyttää vain nuo typerät luonnonsuojelujärjestöt, jotka eivät rahoja huoli. Mikä tuollaisesta vapaaehtoisesta pornosta tekee niin kamalan?
Heh, Riina hei, tervettuloa uudelle vuosituhannelle, asenteittesi perusteella kuulut jonnekkin 1800-luvulle (vaikka kyllä silloinkin pornokauppa kukoisti).
Varsin hyvä idea kerätä rahaa hyvään tarkoitukseen, pitääkin ottaa selville että mistä noita videoita saa ostaa.
Juu mäkään en kyllä pysty käsittämään tuota Riinan ajatusmaailmaa. Jos ei Riinaa porno kiinnosta, niin miksi se sitten pitäisi kieltää kaikilta. Maailmassa on todella paljon ihmisiä ketä se porno oikeasti kiinnostaa ja jopa maksaa siitä. Ei kai pornobisnes muuten noin paljoa kukostaisi.
Ja sitäkään en pysty ymmärtämään miksei FFF rahat kelpaa luonnonsuojelijoille. Pornohan on osa luontoo. Jos TV2 näyttää luontodokumenttia, missä vaikkapa 2 virtahepoa parittelee ja oikein lähikuvassa, niin kuinka moni kääntää kanavaa ja tekee valituksen, että päivällä näytetään pornoa televisiossa? Tai jos samalla dokumentilla tehdään rahaa ja tarjotaan luonnonsuojelijoille, niin kaikille kelpaa. Miksei ihmisten parittelua näyttävistä videoista saadut tulot kelpaa vaikka niillä saadaan helposti tehtyä enemmän rahaa? En voi tajuta.
Henkilökohtaisten estojeni takia maailmaa ei tulisi parantaa pornon keinoin. Poltetaan mielummin sademetsät kuin annetaan mokoman siveättömän toiminnan jatkua!
Kuka helvetti voi katsoa vakavissaan Norjalaista pornoa? Kysyn vaan.
Porno on aina ollut, on, ja tulee aina olemaan, joten miksi ei ottaa siitä kaikki hyöty irti.
No huh huh mikä kommentti Riinalta! Joko kaikkia Riinoja vaivaa ihmeellinen ahdasmielisyys tai sitten kyseessä on HYY:n piirissä tunnettu joka asian vastustaja... Uskaltaisimpa melkein lyödä vetoa jälkimmäisen vaihtoehdon puolesta. Todella ahdasmielestä, fakkiutunutta ja fundamentalistista ajattelua. Häpeäisit edes! Voisit joskus pysähtyä alas ja ajatella jonkun asian läpi perinpohjaisesti, ennen kuin lähdet tuomitsemaan sitä valmiiksi lukkoonlyötyjen mielipiteidesi pohjalta.
Tiedoksi Juholle ja muille: en todellakaan kadehdi "kauniita ihmisiä", koska minulla on aina ollut täydellinen mallinvartalo (myös muiden kuin itseni mielestä). En siis ole ruma ja katkera.
Tiesin, että ajatuksistani provosoidutaan, mutta niin käy aina, kun esittää radikaaleja mielipiteitä. Niin, radikaaleja. Tämän päivän maailmassa on nimenomaan radikaalia vastustaa pornoa ja kaupallistunutta seksuaalisuutta.
Olen vain sitä mieltä, ettei seksin pidä olla kaupallista. Ei pornon, ei prostituution eikä minkään muunkaan muodossa. Molempiin liittyy niin paljon ikäviä lieveilmiöitä, että on tarpeen vastustaa koko kaupallisen seksin oikeutusta.
Runkkarit vetäkööt käteen mielikuvituksensa voimin. Kai ihmisillä on vielä mielikuvitusta?
Herttinen, nyt on vihdoin jollekin välähtänyt todella loistava keino auttaa! Runkkaaminen on maailman paras harrastus, joskin kovin tylsä jollei mielikuvitus lennä muun mukana. Mikäs siinä, loistava idea heiltä! Jotensakin ihmeellistä, että kukaan moista vastustamaankaan kehtaa alkaa, kuitenkin pornoteollisuutta voitaneen pitää sitä naisia riistävänä helvettinä, johon todella moni olosuhteiden pakosta ajautuu. Luomu sanaa en tähän tunkisi, mutta ehdottomasti reilunkaupan merkin ansaitsisivat takalistoihinsa!
"Minä uskon seksin valtaan, ikuiseen ja koskemattomaan. Ja runkkaamiseen, nautintoon suureen, kaiken ilon lähteeseen joka minutkin saa ylösnousemuksen tielle"
Lisää pornoa, aina ja ikuisesti! Ja hyvän asian puolesta moisen tuottaminen Nobel-palkinnon arvoinen idea. Miksi kieltää mitään, mille ei mitään mahda Riina? Kieltolakikin sujui niin hyvin, ottakaamme oppia...
Mahtava idea
Tuskin lisää yleistä pornonkulutusta, on vapaaehtoisten harrastamaa ja hyödyllistä.
Valjastetaan pahan voimat hyvän käyttöön! (pornonkatselu on pahaa, mutta kivaa
Niille, jotka ihmettelevät tuota Suomen WWF:n kantaa: Se, että rahan kerääminen pornolla ei olisi yhteiskunnallisesti hyväksyttävää tarkoittanee, että Päivi Rosqvistin käsityksen mukaan on olemassa jokin yleinen, kaikkien hyväksymä yhteiskunnallinen moraalikoodisto, johon tuo toiminta ei sovi.
Hyväksymällä porno hyvän asian puolesta legitimoidaan pornon asemaa osana kulttuurista kuvastoa ylipäänsä. Perinteisen pornon mies- ja naiskuvat taas ovat jotakin sellaista, jota sukupuolten väliseen tasa-arvoon pyrkivässä yhteiskunnassa ei välttämättä olisi tarpeen vahvistaa. Puhe pornosta on tietenkin myyvää, mutta sikäli takaperoista, että sanalla on vahva yhteys sellaiseen maailmaan, josta tällaisilla kampanjoilla pyritään eroon. Sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden esittämisessä sinänsä ei ole mitään tuomittavaa, mutta sitä voitaisiin kyllä tuoda esille jollakin toisella nimellä.
Voi iso turhautuminen sentään.
Ymmärrän, että pornoteollisuuden alamaailmassa riistetään ihmisiä ja he eivät siis ole vapaaehtoisesti kuvattavana. Mutta lähtökohtaisesti seksi on käsittääkseni hyväksyttävää toimintaa. Jos joku sen kuvaa, ja ei ota siitä edes kunnollista voittoa, niin kuinka ihmeessä tästä vapaaehtoisesta ketään riistämättömästä toiminnasta voi tulla pornoteollisuutta tukevaa toimintaa? Käsittääkseni juuri luonnonsuojeluputiikit ovat rahoja vaille. Miten rahasta voi tulla niin korvamerkittyä ettei se kelpaa? "Kädessäni on kaksi kolikkoa, toisen sain pahalta sedältä, heitän sen siis roskiin, jotta toinen paha setä sen voisi käyttää sen pahoihin tekoihin. Käytän vain sen toisen omiin hyviin tekoihini." Mitäs jos nyt viranomaiset laittaisivat tekopyhän asenteensa romukoppaan, ja järjestäisivät pornoteollisuuteen kunnollisen valvontajärjestelmän siten, että työstä tulee yhtä hyväksyttävää, kuin sairaanhoidosta. Kuitenkaan tässä maailman historian aikana ei ole seksiin liittyviä juttuja pystytty mitenkään poistamaan ihmisten käytöksestä, niistä ei ole vain puhuttu.
Hienoa, että on ihmisiä jotka ovat valmiita tekemään töitä (vältän sanaa porno sillä monet ihmiset liittävät siihen tarpeettomasti negatiivisia asiayhteyksiä) pyyteettömästi luonnon puolesta! Erityisen hieno asia tässä on se, että jotkut ovat valmiita auttamaan luontoa silläkin uhalla, että yksityisyyden tilalle astuu, joidenkin ahdaskatseisten ansiosta, negatiivista julkisuutta.
Vielä yksi kommentti Kaarinalle: en kritisoi pornossa todellakaan vain sitä, että onko joku vapaaehtoisesti kuvattavana vai ei. Kritisoin seksuaalisuuden kaupallistumista, kuten jo aiemminkin ilmaisin. Kyse ei myöskään ole feminismistä, vaikka olen toki myös feministi. Tässä asiassa feminismi ei suinkaan ole pääpointti.
Ja kaikille: Minulla on oikeus mielipiteeseeni tulematta leimatuksi tiukkapipoksi, konservatiiviksi tms. Olen punamustavihreä radikaali, enkä ole konservatiiveja nähnytkään (kun en omista telkkariakaan, siellähän niitä konsevatiiveja näkyisi:))
Ihmisellä on myös oikeus kuunnella tunteitaan ja vastustaa asiaa, josta tulee paha olo. Eräs entinen (heh! tietysti entinen!) poikaystäväni katseli pornoa, ja koin sen hyvin loukkaavana. En siksi, että olisin kateellinen näyttelijöille tai että minulla olisi huono itsetunto. Minusta tuntuu pahalta, että seksuaalisuutta ei pidetä kahden toisiaan rakastavan ihmisen välisenä yksityisasiana. Tuntuu pahalta, että seksuaalisuudella rahastetaan ihmisiä. Ja minulla on totta totisesti oikeus tuntea näin! Tunnen monia nuoria ja nuoria aikuisia, jotka ovat samaa mieltä.
PS. Arvailuista huolimatta en ole mikään HYY:n tunnettu "kaiken vastustaja", sillä kuulun erään toisen kaupungin ylioppilaskuntaan, enkä asu Helsingissä.
Iha loistava juttu . Väliäkö sillä tukeeko vaiko eikö se tue pornoteollisuutta. Pornoteollisuus ei oo nii suuri haitta ku sademetsien tuhoutuminen !
Vanhan määritelmän mukaan erotiikka on sitä kun puhutaan ranskaa hitaasti ja porno sitä, kun puhutaan saksaa nopeasti.
Itse henk. koht. en loukkaannu kahden täysivaltaisen aikuisen välisistä tekemisistä. Maailmassa on paljon isompia asioita pielessä.
Tässä on nyt sellainen perustavanlaatuinen dilemma, että käytetyt keinot pyrkivät aina vaikuttamaan tavoiteltuun lopputulokseen. Rautalankaesimerkki: pasifismin edistäminen väkivaltaisin toimin vie pohjaa itse aatteelta ja vähentää sen mahdollisuuksia saavuttaa päämääränsä.
Tietyllä tavalla näen pieniä yhteyksiä myös tässä. Porno on siitä ongelmallinen laji, että vaikka toiset kokevat sen edistävän vapaata seksuaalisuutta, ei kuitenkaan voi kieltää, että se edistää tietynlaisia valta- ja arvoasetelmia. Sukupuoliroolit pornossa ovat hyvin stereotyyppisia ja jopa naisvihamielisiä ja esineellistäviä.
Luonnonsuojelun edistäminen kaupallisella seksillä on sikäli ongelmallista, että vaikka se edistää toisessa suhteessa hyviä asioita, se vahvistaa toisessa suhteessa kyseenalaisia käytäntöjä. Sama dilemma on esim. Pamela Andersonin alastonkuvissa turkiksia vastaan. Sinänsä hyvää asiaa ajetaan tavalla, joka lisää kokemuksia naisen ruumiin esineellistämisestä.
En ole kyseistä pornoa katsonut, ja voihan olla että siinä luodaan uudenlaisia, vähemmän alistavia seksuaalisia käytäntöjä.
hahjoopajoo enpä tiiä mitä pitäis sanoa...
...kyseinen asia on ihan yhtä täin nussintaa... milli vinoon silmässä on, eli ei vaikutusta.
Ne puut ja metsät kaatuu kuitenkin joskus ja kasvaa takas jos on kasva'akseen.
Jos ne haluis tehdä jotain niin menisivät perävittuun ostaisi niillä rahoilla pikku palan mettää ja halailis niitä ihania puita. olisi ainakin joku alue jonka he olisivat oikeasti "pelastaneet".
Vaikka sinäänsä ovela tapa rahastaa asialla. Mietin vaan että miksi itse en keksinyt tota olisin ollu sitten pari sataa tonnia rikaampi ja ostanut jonkun kivan puuhökkelin jonka rakenteet on kaikki tehty sademetsien harvinaisemmista puista ja elänyt siinä onnellisenä elämäni loppuun asti
ottakaa rennosti kiihkoiliat. sanoillanne ei ole mitään merkitystä mihinkään tai keneenkään. niinkuin ei minunkaan.
-peace, love and all that shit-
Ai niin, taidatkin tosiaan asua Tampereella nykyään, mutta sama henkilö. Ei voi enää erehtyä...
Aura kirjoitti: "Tietyllä tavalla näen pieniä yhteyksiä myös tässä. Porno on siitä ongelmallinen laji, että vaikka toiset kokevat sen edistävän vapaata seksuaalisuutta, ei kuitenkaan voi kieltää, että se edistää tietynlaisia valta- ja arvoasetelmia. Sukupuoliroolit pornossa ovat hyvin stereotyyppisia ja jopa naisvihamielisiä ja esineellistäviä."
Mihin perustat nämä kommentit? Pornoakin kun on _niin_ monenlaista, että oheinen yleistys ei kyllä tee oikeutta koko ilmiölle. Olet varmaan katsonut pornoa paljonkin, kun pystyt sitä noin tarkasti analysoimaan?
Myös homoporno on naista alistavaa, eikö? Piirretyssä hentai-pornossa naisten asema on usein kovin ongelmallinen ja lapsiprostituutio vaivaa alaa kovasti, eikö niin? Kuten itsekin kommentoit, et ole tutustunut näiden norjalaishippien maailmanparannuspornoon, eli miten voit silti muodostaa siitä jo valmiiksi mielipiteen? Verttauksesi väkivaltaan oli vähintäänkin ontuva, sillä väkivallassa kategorisesti vahingoitetaan aina toista ihmistä, kun taas porno ei ole toisen ihmisen vahingoittamista.
Usein kuulee näitä "Sukupuoliroolit pornossa ovat naista alistavia ja pornossa nainen esineellistetään" kommentteja, eikä voi kuin ihmetellä, että tosiaanko nämä henkilöt käyttävät kaiken aikansa tuhansien eri tuotantoyhtiöiden tarjontaan ja nettisivujen sisältöön ja pystyvät sitäkautta näin tarkasti analysoimaan koko teollisuudenalan syvimmän olemuksen?
Ja joka tapauksessa, jos kerran pornoteollisuus on suuri saatana, niin eikö silloin juuri tällainen luomuporno, jossa voitotkin menevät hyvään tarkoitukseen, johda lopulta siihen, että pornoteollisuus menettää asiakkaitaan tällaiselle eettiselle vaihtoehdolle?
Kun tämä aihe tuntuu herättävän vilkasta keskustelua, vaikka kukaan ei tunnusta edes nähneensä kyseistä materiaalia, niin tässä olisi selvästi Ylkkärille lisäreportaasin paikka. Koottaisiin arvovaltainen raati arvioimaan, sisältääkö kyseinen aikuisviihdemateriaali naisia alistavaa, esineellistävää tai muuten tuomittavaa kuvastoa. Toki vertailukohtana olisi hyvä olla jokin vastaava kaupallinen tuote, jopa useampikin alkuperämaahan liittyvien tekijöiden poissulkemiseksi... Tässähän selvästi koetellaan yhteiskunnallisen sopivuuden rajoja, mikä on kiinnostava aihe laajemmaltakin kannalta.
Mitä ihmettä te jotkut siellä soitatte suutanne!? Nää ihmiset sentään yrittää kerää sademetsän puolesta rahaa. Ja mikä muu keino oiskaan niin tuottavaa tämmöseen asiaan, ku porno??! Ei kerääjien tartte hävetä, vaan niiden jotka valittaa asiasta.
Paljon melua tyhjästä.
Riina, tulin oikeasti iloiseksi lukiessani mielipiteitäsi. Hienoa, että noin ajattelevia naisia vielä löytyy. Olen samaa mieltä, ihmisten seksielämä on yksityisasia. Media on vain onnistunut aivopesemään ihmiset viime aikoina, ja seksuaalisuudesta on tullut markkinatavaraa. Pelkkä hyödyke.
Olemme seksin kuluttajia ja tuottajia. Myymme seksiä toisillemme, arvioimme seksiominaisuuksiemme arvoa kuin osakkeita ja seurailemme markkinoiden trendejä. Tänään täytyy olla bi, huomenna katsella fistauspornoa. Threesome ja parinvaihto on jo vähän passé, nyt kuuluu harrastaa salarakkaiden vaihtoa.
Todellakin antaisin mitä tahansa, jos tapaisin Riinan tavoin ajattelevan naisen. Minulle seksi merkitsee muutakin, kuin kuin hyödykkeiden kauppaa kahden satunnaisen ihmisen välillä. Jostain syystä naiset on nykyään onnistuttu huijaamaan melkeinpä miehiäkin pahemmin tuohon itsekkääseen ja tunteettomaan ajatteluun. Mikä kaupankäynti tulee seuraavaksi muotiin? Aletaanko vaikka tuottamaan ja myymään lapsia?
Hmmm.....
Täytyy kyllä sanoa, että päivittäin keskustassa liikkuvana kaupunki-ihmisenä olen todella äärimmäisen v**un kyllästynyt erilaisiin "pistänimesitähänotammetililtäsirahaakuukausittainsemeneehyvääntarkoitukseen" -keräyksiin.
Tällä kertaa hyvään tarkoitukseen rahaa antava taho saa edes jotain vastinetta rahalleen.
WWF voisi harkita uudestaan, josko tämä sittenkin olisi kivempi ja tehokkaampi tapa kartuttaa kassaa, kuin se superärstyttävä maksusitoomuksen pummaaja joka jumalan kadunkulmassa.
Lisäksi, jos performanssitaide tai tässä tapauksessa porno on hyvin tehtyä, se saattaa parhaassa tapauksessa luonnon asian edistämisen sivutuotteena heikentää (ainakin välillisesti) rikollisliigojen tuottaman maksullisen pornon katselua.
Tämä on toki kaikki vain idealismia.
Itse maksoin ensimmäistä kertaa nettipornosta koska halusin tukea hassua _ideaa_ myös rahallisesti.
Voin raportoida ettei sivuston aineistossa ole mitään (naisen) alistamiseen viittaavaa, päinvastoin: naispuolinen päähenkilö tuntuu olevan vahvasti ...hmmm... 'satulassa'.
Itse pidän pornograafikkoja moraalittomina ihmisinä joiden raha haisee ja ymmärrän hyvin ettei kaikille kelpaa raha joka on ansaittu julkaisemalla pornokuvia ympäri maailmaa.
En itsekään ottaisi vastaan pornorahaa sen enempää kuin esimerkiksi ihmiskaupalla ansaittua rahaa.
Ps. Riina-parka; kaikki tietävät 'punamustavihreitten radikaalien' olevan tiukkapipoista ahdasmielisimpiä!
Jaanalle tiedoksi, että pyrin lähinnä pääsemään selville tuntemuksista, joita artikkelin lukeminen minussa herätti. Yritän muodostaa omaa näkökulmaani asioihin keskustelemalla fiksujen ihmisten kanssa. Olet oikeassa siinä, että pornoa on monenlaista. Näkisin kuitenkin, että hegemonia-asemassa on suhteellisen tekninen heteroporno, jossa naisen ja miehen väliset suhteet heijastavat muun yhteiskunnan valtarakenteita. Ei tarvitse olla pornon suurkuluttaja pistääkseen merkille asioita. Uskon, että tietäisin, mikäli muunlainen porno olisi mainitun kaltaista yleisempää.
Vertauksellani ei sinänsä ollut mitään tekemistä väkivallan kanssa, siinä oli kysymys siitä, että suhteessa päämäärään on olemassa keinoja pyrkiä päämäärään, jotka sotivat itse päämäärän kanssa. Väkivalta oli vain yksi esimerkki. Luonnonsuojelun edistämisessä pornolla ei ole kyse aivan samasta asiasta, mutta sukupuoliroolien ahdistavuuden tiedostaminen ja luonnonsuojelun tärkeys kuuluvat molemmat ainakin omaan maailmankuvaani, ja toisen edistäminen toisen kustannuksella on ainakin minulle ongelmallista. Uskoisin, että moni muukin ajattelee näin.
En siis väittänyt, että juuri tässä kyseisessä luomupornossa välttämättä olisi kyse kaavamaisista sukupuolirooleista. Toivonkin ettei olisi. Artikkeli lähinnä innoitti pohtimaan pornoa yleisemmin. Toivoisin, että kaikki tällä palstalla pyrkisivät keskustelemaan toisia kunnioittavaan sävyyn ja syyllistämättä.
Luomua sen ruuan olla pitää.
Mullekin luomua perkele!
Aika mainiota! Nämä nuoret ovat osuneet nykymaailman kantapäähän. Tämä ihmiskunta on niin mätä että millään asialla ei ole enää mitään häpyä ja mikä siis myisi paremmin kuin seksi!
He hyödyntävät typeriä ihmisiä juuri sillä mitä he haluavat nähdä -pornoa. Näin saadaan heistä,jotka sademetsiä kuluttavat, (eivät suoraan), raha irti ja saadaa suojella loppuja metsiä maailmassa. Ei mikään muu enää tässä roskasäkissä tuota yhtä hyvin rahaa kuin seksi.
Morjens Morjens. Ensinnäkin musta on tosi huvittavaa lukee kaikki nää kommentit
Hauska huomata että jotkut ottaa tän aivan liian tosissaan ja toisten mielestä tää taas on huono vitsi. Mun mielestä tää on hyvä vitsi millä kylläkin saadaan ainakin huomiota, sehän luomu pornossa on kikka
! jahei jos pornolla pelastetaan sademetsät niin kohta Eero "minä en tiedä mitään" Heinäluoma käyttää istunnoissa nuuskaa ja lukee ylioppilas lehtee. Mun mielestä tällästä ei pidä ottaa turhan vakavasti. Mutta hienoa huomata että edes joku tekee asioille jotain, sen sijaan että vaan valittaa täällä jotain että hyi hui tuhma porno ja että tämä on luomun väärin käyttöö! En kyllä itse kehtais luomu pornoilla mutta hei kaikki tavallaan.
Varsinaisen asian vierestä, kun nimimerkki "joopajoo" sanoi:
"Ne puut ja metsät kaatuu kuitenkin joskus ja kasvaa takas jos on kasva'akseen."
Huomauttaisin, että nykykäsityksen mukaan kun sademetsiä hakataan yhtään suuremmalta alueelta, eroosio vie pois pintamaannoksen ja paljaan maan mikroilmasto muuttuu sen verran etteivöt sinne enää sademetsäpuulajit pysty palamaan. Oletettavammin, jos hakatut alueet jätetään oman onnensa nojaan, uusi tasapainotila löytyy jonkinlaisesta ruoho- tai pensastasangosta.
Esko Oksanen kirjoitti aiemmin: "Jos kaikki näyttelijät osallistuvat vapaaehtoisesti, ja vieläpä ilman palkkaa, eikä materiaali joudu esim. alaikäisten käsiin (tämähän ei ole tuottajien, vaan yhteiskunnan asia), en ymmärrä miten tällainen voisi ketään vahingoittaa."
Yksi syy, miksi FFF:a boikotoidaan, on kyseenalainen materiaalin keräys. Alaikäisiä houkutellaan ja painostetaan mukaan erilaisten päihteiden vaikutuksen alaisena ainakin goa-bileissä. Moni on jälkeenpäin kokenut itsensä hyväksi käytetyksi. On eriasia Huomata seuraavana aamuna hypänneensä ei toivotun ihmisen kanssa sänkyyn, kuin todeta tehneensä se kameran edessä.
"Toiminta tukee pornoteollisuutta", miten niin? Nämä rahathan menevät suoraan pois muilta pornosivustoilta, joiden tuotot menevät ties mille porhoille ja tarkoituksiin. Nuoripari on arvoissaan täysin oikeassa. Yhteiskunta on kaksinaismoralistinen ja patoutunut.
Rami, ei se, että joku maksaa luomupornosta tarkoita sitä, ettei sama kuluttaja käyttäisi rahojaan muuhun pornoteollisuuteen. Argumentissasi tuntuu olevan piilo-oletus, että on olemasss pornonkuluttajaryhmä, joka ostaa pornonsa joka tapauksessa ja jos luomua on saatavilla, ei enää tarvita muuta pornoa. Tämä lienee hieman romantisoitu skenaario.
Siinä olet oikeassa, että yhteiskunta on monin paikoin kaksinaismoralistinen, mutta meillä on omana elinaikanamme hieno mahdollisuus tehdä siitä parempi.
Milläköhän hakusanalla se Hannu-Matias on ollu liikkeellä klo-01.31. No se oli vitsi. Itselleni on ehkä jäänyt jotenkin vanhakantainen ajattelutapa koko pornoon. Tai ehkä kysymys on enemmänkin siitä, kuinka herkkänä ajattelevana ihmisenä ymmärrän tarpeettomaksi lisätä himojani tuijottelemalla paikkoja, joilla on primitiivisesti tarkoitus herättää toimimaan silloin, kun tilanne on oikea. En tietenkään pidä itsetyydytystä tavattomana asiana, mutta sanotaanko, että olen mielikuvitus ihmisiä. Kommenttini kyseiseen luomupornoa sademetsienpuolesta projektiin on, että ainakin hetkeksi heräsi sisältä kumpuava ajatus, että mitäs jos nyt hyvän asian puolesta.
HVN tervehtii ja pokkaa,
hyvä Riina, anna palaa! Paskaa tulee niskaan ja henkilöön mennään, mutta sekös meitä estäisi.
Kaikenlainen pornokritiiki yritetään jatkuvasti vaientaa leimaamalla problematisoijat tiukkapipoiksi. Keksikäähän nimittelijät jotain uutta välillä. Vakavasti epäilen, että porno on jo tuhonnut mielikuvituksenne...
Pornohan on kulttuurista rakenteellista väkivaltaa naisia kohtaan, institutionalisoitua raiskaamista. Henkilökohtaisesti pidän jokaista pornoa katsovaa miestä raiskaajana.
Pornoteollisuuden tuottama porno on täynnä paitsi seksististä, myös rasistista ja sadistista kuvastoa. Enkä tarkoita nyt erikseen SM-pornoa, vaan ihan sitä "normaalia" (!) mainstreamia. Pornon katsoja saa kiihotuksensa naisen vahingoittamisesta.
Totuus ei muutu, vaikka ammutte viestintuojat.
Hee, tämähän kuulostaa erihauskalle idealle. Pornossa ei ole mitään vikaa varsinkaan jos sitä harjoitetaan näin hyvään tarkoitukseen! Lisää vaan luomupornoa!!! Moralisoijat soittakoon suutaan, me muut katsellaan ilolla hippiseksiä.
Oikein, Riina, pysy kannassasi! Aamen, Hessu! Mahtavaa, Vapaa nainen! Jostain syystä kenenkään mieleen ei juolahda juuri tuo että joillakuilla ihmisillä voi olla vaikka kuinka villi seksielämä, mutta he ovat tarpeeksi sivistyneitä ollakseen kuuluttamatta sitä koko maailmalle. Tämän(kin) kaltainen sivistys leimataan näinä aikoina tiukkisteluksi - ja tietysti mikä tahansa eriävä mielipide on helppo määritellä "kateudeksi" ja sen esittäjä katkeraksi nutturatädiksi (anteeksi, mitä vikaa on nutturoissa?) sillä henkilökohtaisuuksiin menevä nolaaminen ja naurunalaiseksi tekeminen toimii aina.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa julkiseksi on toki hyväksyttävämpää kuin tavallisessa rahankäärintäpornossa, mutta kyllä jotenkin kyseenalaista silti. Tai voihan sitä tavallaan ihaillakin miten täydellisesti ihmiset laittavat itsensä, yksityisyytensä ja arvokkuutensa alttiiksi hyvän asian puolesta.
Härmän vapaa nainen kirjoitti 28.9.2006 kello 11.11:
"Henkilökohtaisesti pidän jokaista pornoa katsovaa miestä raiskaajana."
Näin ollen et taida itsellesi miestä löytää tältä planeetalta. Olettaen, että vastakkaisesta sukupuolesta olet siis kiinnostunut.
Härmän vapaa nainen kirjoitti 28.9.2006 kello 11.11:
"Henkilökohtaisesti pidän jokaista pornoa katsovaa miestä raiskaajana."
Minä pidät meitä pornoa katsovia naisia?
"Pornohan on kulttuurista rakenteellista väkivaltaa naisia kohtaan, institutionalisoitua raiskaamista. Henkilökohtaisesti pidän jokaista pornoa katsovaa miestä raiskaajana."
Joku on nyt pahasti todellisuudesta vieraantunut.
Minun mielestäni tämä FFF osoittaa hyvin että, jokainen kameran edessä naiva, ei todellakaan ole mikään narkkari, hyväksikäytetty, tai muuten jollakin tavalla "epänormaali". Kumma juttu miten (erityisesti naisten) suuren seksuaalisen vapautumisen aikana, ihminen saa olla "vapautunut" kaikkialla muualla paitsi ei kameran edessä.
"Totuus ei muutu, vaikka ammutte viestintuojat."
Onko termi totalitarismi tuttu? Sinunkaltaistesi kanssa ei saa aikaan dialogia joten turha minun on yrittää. Muista että juuri nuo kirjoittamasi sanat, voivat aiheuttaa jollekin miehelle jossain, aivan TURHAA omantunnontuskia.
mä tuun mukaan
Kiinalaisilla ja aasialaisillahan on tunnetusti niin pienet sladdit, että on turha toivoa kiinan ja intian preidentin naivan yhdessä buddhalaisen maailman huorien kanssa pornovideolla ympäristön vuoksi.
Olen muuten homo ja tunnen joutuneeni uskonnollisten yhteisöjen päämiesten hyväksikäyttämäksi 14.6.1982 lähtien. Ovat täysiä pervoja ja pedofiilejä.
Mullekin luomua perkele!
Muutamilla on kyllä sitten vääristynyt maailmankuva. Vaikka itse pornoa katsonkin, itseni ja tyttöystäväni väliset leikit haluan pitää yksityisinä. Toisen naisen voisin haluta mukaan, mutta koska itse ainakin mustasukkaisena en toista miestä mukaan kelpuuttaisi, hyväksyn täysin sen, että toisin päin myöskään tuskin tulee käymään, enkä moista edes ehdottele kerran asiasta puhuttuamme. Tyttöystäväni muuten pitää myös pornosta ja osaa kyllä ilmaista negatiivisen suhtautumisensa asiaan kuin asiaan tarpeen tullessa eteen. Kuten myös minäkin.
Erään vuosien takaisen tyttöystäväni toivetta kunnioittaakseni lopetin pornon katsomisen seurusteluaikanamme, vaikka toive perustuikin nimenomaan (mielestäni täysin perusteettomaan) epävarmuuteen ko. tytön omasta vartalosta. Tämä oli siis tytön itsensä lausuma perustelu, ei omaa tulkintaani tilanteesta. Mikä tässä käyttäytymismallissa kertoo minun esineellistävän naisia porno"harrastuksestani" huolimatta? Edes yhden illan juttuja en halua, juuri niiden "hengettömyydestä" johtuen. Ymmärrän kyllä myöskin, että porno joidenkin mielestä vain on vastenmielistä tirkistelyä, mutta bussipysäkki- ja lehtimainoksia lukuunottamatta sitäkään ei kenellekään väkisin tuputeta, eikä oman MIELIPITEEN pitäisi olla syy kieltää sitä kaikilta muiltakin.
Jos mainitut kärjistykset pornon vaikutuksista / pornoa katsovien elämäntavasta pitäisivät paikkansa, seksi (siis itse akti) olisi huomattavasti nykyistä julkisempaa. Härmän Vapaa Nainen sai ainakin meikäläisen repeämään =D Tuo on juuri oikea asenne taistella Riinan, Hessun yms muiden todellisuudesta vieraantuneiden ihmisten ahdasmielisyyttä vastaan. Enkä myöskään ole sulkenut pois heidän viestiensä sarkastisuuden mahdollisuutta.
Yleinen kuva seksuaalisista suhteista pornossa on kovin yksiulotteinen, mutta vähintään yksiulotteista on yleistää tämä kuva pelkästään naisia koskevaksi. Taidanpa minäkin kantaa euroni FFF:lle, koska paljon mieluummin katselen nimenomaan amatööripornoa "huonommasta" tuotannollisesta laadusta huolimatta. Niissä kun näkee "oikeita ihmisiä" ja hellyyttä. Jos joku tämmöisiä itse haluaa levittää, en näe siinä mitään pahaa, vaikka kerratakseni, en itse moiseen touhuun lähtisi.
Okei, porno on naista alistavaa. Näin varmasti on ollut ja on paljolti edelleenkin. Miksi siis sitä ei voitaisi muuttaa? Miksei kukaan tee (tai kenties nämä jutun tyypit tekevätkin) toisenlaista pornoa, jossa nainen ja mies ovat tasa-arvoisessa asemassa? Tai samalla tavoin lesbo- ja homopornoa, jossa molemmat osapuolet ovat tasavertaisia. Miksi porno pitää nähdä aina ja ikuisesti naista alistavana? Sehän nyt on melkein sama kuin näkisi maailman tästä ikuisuuteen naista tallovana. Pitäisikö siksi tehdä joukkoitsemurha? Aivan, ei. Asioita pitää muuttaa, ei ainoastaan valittaa.
Sitten voi tietysti olla myös niin, ettei muutoksen tekeminen kiinnosta, koska porno ei kiinnosta. Eikä siinä mitään. Mutta jos perusteluna on seksin yksityisyys, niin hiukan haluan kyseenalaistaa. Itse en ainakaan näe pornoa samana asiana kuin poika/tyttöystävän kanssa puuhastelu. Siksi voi olla myös kyseenalaista nähdä sitä samoin kuin ihmisten välistä intiimiä suhdetta. Minusta ehdotonta kieltoa tärkeämpää on miettiä sitä, miten pornoa katsotaan, miten siihen suhtaudutaan.
Marri kirjoitti 17.9.2006 kello 18.07
Yksi syy, miksi FFF:a boikotoidaan, on kyseenalainen materiaalin keräys. Alaikäisiä houkutellaan ja painostetaan mukaan erilaisten päihteiden vaikutuksen alaisena ainakin goa-bileissä. Moni on jälkeenpäin kokenut itsensä hyväksi käytetyksi. On eriasia Huomata seuraavana aamuna hypänneensä ei toivotun ihmisen kanssa sänkyyn, kuin todeta tehneensä se kameran edessä.
--------------------
Tähän väitteeseen haluaisin saada perustelut esim luotettavana nettilinkkinä.
Noin muuten - seksin yksityisyydestä:
On olemassa ihmisiä (myös lukuisia naisia) jotka saavat nautintoa esiintymisestä, eli exhibitionistit saavat siitä lisänautintoa kokemukseensa. Miten moinen voi olla kiellettyä?
Se että joku toinen nainen ei niin koe, ei anna hänelle oikeutta kieltää ensimmäisen kokemusta.
Jos useampi mies taasen nauttii voyerismista, eiköhän tuo oli hyvä sekä eettinen tapa auttaa maailmaa. Seksuaalisia kuvia/filmejä yms tullaan aina kuitenkin käyttämään fantasiamateriaalina, on naivia ajatella muuta.
Sana "porno" taitaa olla se kamala peikko mitä eniten vastutetaan, olkoot FFF:n tuote siis tilauksella saatavaa luonto-ohjelmaa ihmisen seksuaalisuudesta.
Poliittinen korrektius kunniaan ennen kaikkea..
(Kaikki kaiketi olemme samaa mieltä siitä että seksuaalisuus on positiivinen voima ihmiselämässä?)
Ottamatta kantaa moraalisiin kysymyksiin, alastomat hipit eivät ole kovinkaan kaunista katsottavaa.
Seksi on luonnollinen asia. Ja luontoa on suojeltava ihmisen käytökseltä. Ehkä tämä tapa suojella luontoa on totuttua radikaalimpi, mutta itse en näe sitä yhtään sen huonompana. Enkä näe miten pornossa alennetaan naista mikäli hän on itse suostunut täksi objektiksi kyseisessä tilanteessa. Jos tällä tavalla saadaan joidenkin henkilöiden huomio luonnonsuojeluun, vaikka se olisi negatiivisessa sävyssä, voivat nämä ihmiset ymmärtää kuinka huonoon jamaan ihmiset ovat luonnon ajaneet ja kuinka pitkälle jotkut ovat valmiita asian puolesta menemään. Eikö tämä jo todista kuinka huonosti asiat ovat!
Mikä olisikaan sen kauniimpaa kuin suojella luontoa juuri tällaisella ihmisen eläimellisellä puolella, suoraan back to nature -tyylillä, jossa yhdistyvät rakkaus luontoon ja läheiseen ihmiseen.
Eikä kukaan pakota pornoa katsomaan. Pitää pitää mieli avoimena tälle puolelle ihmisissä, sillä alastomuus ja seksi ovat osa jokaisen luontoa, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Oman seksielämänsä voi pitää omana tietonaan, muttei se merkitse että kaikkien tarvitsisi
Alaston ihminen on kaunis, se heijastaa ihmisen sielua ja viestii menneestä elämästä.
En siis halveksu yhtään tätä tapaa kerätä rahaa sademetsien puolesta! Herättelee ihmistä, puhuttelee häntä. Jättääköhän ketään sanattomaksi.
Porno saattaa hyvin olla yksi ihmiskunnan ratkaisemattomista moraalisista dilemmoista. Siihen sisältyy valtavasti periaatteellista merkitystä, joka mahdollistaa esim. kommentit tyyliin "jokainen pornoa katsova on raiskaaja". On selvää, että pornobisnekseen liittyy paljon kielteisiä ja suoranaisen rikollisia piirteitä, jollaiseksi voidaan laskea myös joissakin kommenteissa valiteltu seksin kaupallistuminen.
Kenenkään ei tietenkään tarvitse sitä katsoa jollei halua, mutta voiko seksin yksityisyyteen vetoava lopulta kieltää muita toimimasta oman seksielämänsä suhteen haluamallaan tavalla, vaikkapa sitten tarjoamalla sitä toisten katsottavaksi? Onhan sitä paitsi selvää, että monet - niin miehet kuin naisetkin - saavat pornon katselusta iloa ja tyydytystä omaan, yksityiseen seksielämäänsä ilman että siinä olisi mitään hävettävää tai likaista.
Koen itsekin toisinaan pornon ja sitä katsovan mieheni loukkaavaksi. Valitettavan usein peruspornon kuvakieli perustuu kliseisiin asetelmiin ja rutinoituneisiin kaavoihin, joissa nainen on selkeästi alistettu miehisten tarpeiden täyttäjä. Asetelmaa toki pahentaa tieto/olettamus siitä, miten pornon tehtailu taloudellisesti jälkeenjääneissä (Itä-Euroopan) maissa tarjoaa paikallisille naisille helppoa rahaa ja toimii siten myös taloudellisen alistamisen välineenä.
Mutta aika erilainen on tilanne esim. Norjassa, jossa pornon tekeminen on varmasti kunkin oma, kaikin puolin vapaaehtoinen valinta. Jos vielä pornovideoita tehtäessä on kiinnitetty tasapuolisesti huomiota sekä naisen että miehen nautintoon, en ymmärrä mitä pohjaa on kommenteilla pornon väistämättömästä naisten alistamisesta.
Ehkä voidaan myös ajatella, että tässä pro sademetsät -pornossa on kyse pohjimmiltaan vapaaehtoistyöstä. Työtavat ja tuotteet ovat hieman poikkeavia, mutta eivät sentään sen tuomittavampia tai moraalittomampia kuin muissakaan rahankeruukampanjoissa.
Kyllä pornoa saa vastustaa ihan pelkästä periaatteesta, jos siltä tuntuu. Se on ok. Ei kaikkien tarvitse moraalisesti tukea julkista, kaupallista panemista!
Onko ainoa tapa vapauttaa seksi yhteiskunnan asettamista "hävyttömistä" (!) "kahleista" muka se, että tehdään pornoa? Kamoon, hei! Hohhoijaa. Entä taide, avoin keskustelu ja rakentava valistus?
Ihan hieno juttu, että ihmiset asettavat itsensä alttiiksi uusilla tavoilla hyvän asian puolesta, mutta löysätkää te pornon puolustajatkin vähän sitä kuuluisaa pipoa.
Siis mitä ihmettä. Onko aina pakko kumota kaikki vähänkin vieraat ja uudet asiat ihan samantien mauttomalla ahdasmielisyydellä. Nykyään porno on ihan arkipäivää, ja mielestäni tuo oli aika nerokas tapa kerätä rahaa hyvän asian puolesta. Pornoa ei voi nykyään enää estää, sitä on kaikkialla, jos se sinua häiritsee niin laitappa vaikka silmät kiinni, käännä kanavaa, tai vaihda sivustoa jossa surffaat. Itse ainakin hyväksyn tämän asian ihan täysin. Herätkää! Nyt eletään 2000-lukua.
Ollaan vaan omissa kopeissamme yksityisesti hinkkaamassa toistemme täydellisiä mallivartaloita, katsellaan TV:stä kun sarvikuonot parittelee ja annetaan sademetsien kuolla rauhassa.
Pornohan tästä vähenee selvästi joo, ja maailma pelastuu. Se nyt on kauheata jos biljoonien pornoteollisuudesta menisi osa sademetsien suojeluun eikä siihen tavalliseen mihin se pornoteollisuudelta menee, eli prostituutioon ja suonensisäisiin huumeisiin.
Hyvä Riina!
Millä tapaa vapaaehtoinen porno tukee muuta pornoteollisuutta? Minusta se päin vastoin syö riistopornon voittoja.
Myös ajatus, että kunnon aktivisti tekee vaikka ilmaiseksi kuulostaa uskomattoman naivilta. Niin että tekee mitä? Vyöttää itsensä puuhun uituaan Atlantin ylitse vai pitää meteliä, jota harva kuuntelee?
Minusta ajatus vaikuttaa aivan ihanalta, innovatiiviselta, älykkäältä ja söpöltä, vaikka en itse tuotteesta kiinnostunut olekaan. Seksuaalisuudesta ei saa aikaiseksi pahaa edes julkisuudella niin kauan kuin kyseessä on täysin vapaaehtoinen toiminta. Ja ei, en usko, että ihminen voi vain luulla toimivansa vapaaehtoisesti. Nostan hattua ja pokkaan norjalaiselle nuorelle parille.
Kannatetaan. porno sana on huono. Varmasti
nuoripari rakastaa toisiaan (toivottavasti)
ja se varmaan näkyy toiminnassakin?
Nyt kaikki Penat, ReinoRinteet ja
Leena Wilkat toimintaa!
Kannatetaan!
Ymmärrän kyllä huolen seksin kaupallistumisesta, mutta eikö moinen huoli ole asioiden yksinkertaistamista?! Itse koen, että rakastelu ja seksi ovat eri asioita, tätä ajattelutapaa jatkaen voidaan ymmärtää koko seksuaalisuuden eri kirjo. Jos jotkut ihmiset haluavat pitää lempensä yksityisasiana, se on heidän päätöksensä; jos jotkut nauttivat julkisuuden tuomasta lisäjännityksestä, heillä on myös oikeus tähän.
Elämme yhteiskunnassa jossa on oikeus mielipiteen vapauteen. On lupa dissata ketä haluaa!
Eri asia on, että kykeneekö ymmärtämään sen, että ihmisiä on erilaisia ja he kokevat seksuaalisuuden eri tavoin. Jos jollekin kaikki seksi on täysin pyhää, osoittaisi kypsyyttä ymmärtää että se on henkilökohtainen mieltymys. Itse koen, että rakastelu on pyhää, ei pelkkä seksi (jota saattaisin harrastaa irtona ollessani sinkku). Saattaisin jopa poseerata alastomana jossain kalenterissa, no big deal, ja tämä luokiteltaisiin sitten pehmopornoksi (meille homoille ja naisille suunnatuksi ilmeisesti). Jos käyn uimahallissa höyry(seka)saunassa asiasta ei jää tallennetta, mutta olen silti vieraiden naisten ihailtavana, mitä se on? Jos joku haluaa perustaa diktatuurin oman mielipiteensä standardisoimiseksi, niin ok. Muussa tapauksessa vetäkää henkeä (ja irrottautukaa käsitteellisestä ajattelusta) ja hyväksykää muidenkin mielipiteet.
Kannattanee muistaa, että jos rupeaa toisen mielipiteitä ryttämään (kiistelemään makuasioista _loanheittotyyliin_) niin saa helposti kypsymättömän leiman otsaansa.
Jos haluaa tehdä asiasta uskonnollisen ja yleismaailmallisen jutun kannattaa muistaa myös se, että täällä vallitsee myös uskonvapaus. Itse pysyn agnostikkona, olkaa mitä olette.
Mielipiteen vapauteen kuuluu se, että saa määritellä itse oman seksuaalisuutensa rajat ja kumppaninsa kanssa parisuhteensa rajat.
Kunhan ei loukkaa kenenkään oikeuksia.
Ja tässä on tietysti se kohta, joka aiheuttaa sekaannusta. Puhutaan YKSILÖN oikeuksista, ei "miesten tai naisten oikeuksista yleisellä tasolla" (ks. uskonvapaus): Jos joku nussii (julkisesti tai ei) vasten tahtoaan niin se on sitten tapauskohtainen juttu, rikos tätä henkilöä kohtaan. Jokainen raiskaus on yksittäinen rikos, ei ole mitään käsitteellistä pornokonetta joka tuottaa seksuaalista väkivaltaa, VAIKKA SE KÄYTÄNNÖSSÄ JOIDENKIN FIRMOJEN JA MAFIOIDEN KANSSA NÄIN MENISIKIN. Siinä on joitain ihmisiä sitten joilla on paljon tunnollaan, mutta asiaa on turha yrittää nähdä yhden käsitteen kokoiseksi yksinkertaistettuna.
Ei pornoa koulussa pidä tarjota, vaan puolueetonta seksivalistusta, jotta jokainen voi muodostaa oman mielipiteensä.
Yhteiskunnan tehtävä on tässä asiassa huolehtia siitä, että kukin saa toteuttaa seksuaalisuuttaan haluamallaan tavalla (vahingoittamatta muita). Ja dissata saa ketä haluaa. Eri asia on, jaksaako vaahdota.
Helpotti
Mielestäni Riinan pitäisi osallistua tempaukseen ja päästä estoistaan. Haluaisin nähdä, kuinka hänen estoista nirppanokkaista vartaloaan nussittaisiin luonnon puolesta. Tässä olisi monta hyödykettä: Riina pääsisi estoistaan, Risuparta pääsisi pukille ja tulisi iloiseksi ja sademetsät hyötyisivät.
"Minulla on oikeus mielipiteeseeni tulematta leimatuksi tiukkapipoksi, konservatiiviksi tms."
Boo-vitun-hoo, "mulla on oikeuksia". Saat itsesti kuulostamaan juuri siltä, miltä varmasti et haluaisi. Mitä odotit kun avasit sanaisen arkkusi internetissä?
Tura Satana, hyvä välikommentti. Mikä siinäkin on että näinkin älykkään lehden nettipalstat ovat täynnä yksisilmäisiä vain-minun-mielipiteeni-on-ainoa-oikea-juntteja? Puhun juuri nyt teistä pornonpuolustajista.
Itselläni ei ole mitään pornoa vastaan, katson sitä niin kuin moni muukin nykyajan nainen. Uutisen pariskunta on mielestäni keksinyt hassunhauskan tavan kerätä rahaa hyvään tarkoitukseen.
Mutta minut on vanhanaikaisesti kasvatettu siihen että toisilla on oikeus olla eri mieltä kuin minä. Eli Riina saa vastustaa pornoa vaikka maailman tappiin saakka jos siltä tuntuu. Hän on näin tehnyt, ja fiksusti. Tässä keskustelussa on menty epäasiallisiin henkilökohtaisuuksiin ainoastaan pornon puolustajien taholta.
Pornoa tai ei, niin huolestuttavinta siinä on sen suosio. Ymmärrän, että joku haluaa säpinää tai hankkii dvd:n tai lataa jonkun pätkän netistä. Suurkulutusta en ymmärrä.
Enkä ymmärrä minkä takia pariskuntien tarvitsee katsoa pornoa. Ehkä joskus, mutta minusta ei ainakaan olisi katsomaan vaan mieluummin teen ja koen itse.
Enkä ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat katsoa pornoa, vaikka heidän oma rakas odottaisi sänkyssä. Ehkä joskus, jos se rakas on vaikka toisella puolella maapalloa tai häntä ei vain huvita, mutta harrastuksena se tuntuu oudolta.
On myös outoa, että nykypäivänä jatkuva kommentointi pornosta on, että se alistaa naista. Ei se varmastikaan alista vain naista vaan porno yksipuolistaa ihmisen, mutta niinhän elokuvat yms. yleensäkin. Ei se välttämättä ole ongelma kuin suurkuluttajille.
Pornon tekemiseen liittyy niin paljon tunneköyhiä, hyväksikäyttäviä, esiintymisriippuvaisia yms. ihmisiä, että siinä on bisneksenä väkisinkin arveluttavia puolia. Siinä mielessä luomuporno kuulostaa äkkiseltään paremmalta. Kuitenkaan se ei ole tod.näk. sen kummallisempaa. Ison rahan pornokin on usein alkanut pienestä.
Sanotaan näin, että olisi kiva, jos pornolla sinänsä ei olisi niin valtava jalansija taloudessa ja ihmisten toiminnassa. Tällöin se pysyisi kontrollissa eikä lieveilmiöt haittaisi sen enempää kuin muillakaan elämän osa-alueilla.
Itse en juuri kaipaa pornoa, mutta en tarkoita sillä, etteikö se voisi kiihottaa tai etteikö erotiikka kiinnosta. En vain tarvi sitä.
Tässä on näköjään vuosien varrella tullut paljon asiallisia ja epäasiallisia kommentteja. Keskustelun seuraaminen on kuitenkin ollut mahtavaa. Mukavaa kun ihmiset ovat päässeet vähän avautumaan selkeästi puhuttelevasta asiasta. Itse en halua kauheasti ottaa kantaa puolesta tai vastaan (vähän otan kuitenkin), vaan haluan tuoda esille yhden uuden näkökulman.
Ensin kiitos Riinalle ja muille pornon vastustajille. Ilman teitä ei koko tätä keskustelua olisi. Olette rohkeita puolustaessanne kantaanne ja kuten itse sanoitte myös radikaaleja. Risuja saatte tosin siitä, että ette hirveästi perustelleet mielipiteitänne millään konkreettisilla esimerkeillä. (Osan kyllä) Minusta pelkkiin tunteisiin perustuvat mielipiteet ovat vähän kyseenalaisia, koska ne eivät mahdollista perusteltua kritiikkiä niitä kohtaan.
Uusi näkökulmani, joka liittyy aikaisemmin esillä olleeseen seksin kaupallistamiseen, on seuraava. Olen ihminen, jolle seksissä ei ole mitään mystistä/pyhää/ainutlaatuista/vain-rakkauteen-kuuluvaa. Pidän sitä samanlaisena harrastuksena kuin vaikka lenkkeilyä tai nyrkkeilyä. Seksi vain on huomattavasti hauskempaa
Tiedän myös etten ole ainut ihminen, joka ajattelee näin.
Pitääkseni kommenttini lyhyenä totean vain, että minunlaisilleni ihmisille seksin kaupallistaminen ei eroa hirveästi lenkkeilyn tai nyrkkeilyn kaupallistamisesta. Kysynkin nyt seksiin muulla tavoin suhtautuneilta: Onko seksin kaupallistamisessa muka KONKREETTISESTI jotain erilaista (lue pahempaa) kuin muiden harrastusten kaupallistamisessa?
Ja loppuun pari itsepuolustusriviä... 1. Pornon korruptoivasta vaikutuksesta puhujien ei tarvitse takertua nimimerkkiini. Pornoinnostukseni on seurausta em. suhtautumisestani seksiin eikä toisin päin. 2. Tiedän kyllä pornoteollisuuden "pimeän puolen", mutta sillä ei ole mitään tekemistä tämän mielipiteen kanssa. Halusin vain ottaa kantaa aiheeseen seksin yksityisyys vs. julkisuus/kaupallisuus.
ihme jeesustelijoita täälläkin
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/suhteet.asp?id=1796663 Edelleenkin toistan jo lukuisien toistaman asian: Jos joku ei tykkää pornosta, niin ei tykkää, mutta jos joku tykkää niin turha sitä on ruveta paheksumaan. Jos nyt puhutaan semmosesta pornosta johon ei liity rikollista toimintaa, eli pakottamista, satuttamista ym. Eli jos kaikki osapuolet ovat mukana vapaasta tahdostaan, niin mikä on ongelma? Varsinkin jos hommaa tekee hyvään tarkoitukseen kuten tässä tapauksessa. (Vai onko toi fff jo kuinkakin ryvettynyt skandaaleissa?)
Katson säästäväni itseäni valitsemalla pornon yhden illan suhteiden sijaan. En myöskään aloita parisuhdetta vain saadakseni seksiä. Toki on myös muita vaihtoehtoja kuten vakiopano tai selibaatti, mutta mulla on noi, kunnes löydän semmoisen kenen kanssa haluan vakavissani olla.
Haluan mieluummin kumppanin joka on seurustellut viiden ihmisen kanssa ja sinkkuna tyydyttänyt halujaan vaikkapa pornon parissa, kuin kumppanin joka on seurustellut viiden tyypin kanssa ja tyydyttänyt halujaan sadan irtopanon kanssa. Kun katson pornoa niin en todellisuudessa oo tekemisissä kenenkään kanssa eikä kukaan oo tekemisissä mun kanssa. En tiiä onko muilla erilailla, mutta kaikki keiden kanssa oon sänkyyn mennyt ovat jääneet mun mieleen hyvin vahvasti. Monesti kun heitä muistelee tulee mieleen myös yhteinen seksi ja ehkäpä sekin että sehän oli mukavaa. Hivenen omistushaluista, mutta mieluiten haluan rakkaan jolla tommosia muistelunkohteita on mahdollisimman vähän.
Antakaa meidän pornon katsojien katsoa rauhassa pornoa. Mekään emme sano että on väärin olla katsomatta. Kukin tyylillään.