Nuoriso vaatii: lisää parkkipaikkoja!
Jos Helsingin yliopiston opiskelijat rakentavat itselleen uuden talon, tuleeko kellariin parkkipaikkoja vai tiloja bändeille?
Vastaus: enimmäkseen parkkipaikkoja.
Viime kokouksessaan tätäkin lehteä julkaisevan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto päätti, että 12 bändikämpän sijaan tulevalle Kolmannelle ylioppilastalolle rakennetaan kellariin kaksi bändikämppää ja kasa parkkipaikkoja.
Bisneksenä Länsiväylän päässä oleva parkkihalli on hyvä. Antaahan se myös selkeän viestin ylioppilaskunnasta ulospäin: keskustan sydämessä tarvitaan enemmän parkkitilaa, ei kulttuuritilaa.
”Yksityisautoilun lisääntymiseen pääkaupunkiseudulla on puututtava poliittisin keinoin. Keskustakampusalue on rauhoitettava kevyelle liikenteelle.” (Ylioppilaskunnan hallitusohjelma 2006)
”Ympäristöasiat ovat olennainen osa yhtymän toimintaa ja sen kehittämistä.” (HYY-yhtymän omistajastrategia 2005–2008)
Bändikämppiä ehdottaneet edustajiston vasemmistoedustajat manasivat huonoa päätöstä jälkikäteen.
Tosin he voivat syyttää vain itseään. Hallituksen alkuperäinen esitys oli kaksi bändikämppää. Esitys 12 bändikämpästä oli niin huonosti valmisteltu, ettei sillä ollut mitään mahdollisuuksia.
Hallitus torppasi esityksen hupaisin perustein. Bändikämppiä ei kuulemma pysty rakentamaan kuin kaksi, koska 12 kämpän hallinnointiin ei ole resursseja. Aivan! Parkkipaikat ovat tunnettuja siitä, että ne hallinnoivat itse itseään. Niiden varaamiseen ja niistä laskuttamiseen ei tarvita henkilökuntaa.
Toki olisi hyviäkin syitä vastustaa ehdotusta. Rakentaminen on kallista. Todennäköisesti neljä tai kuusi soittotilaa olisi ollut hyväksyttävä, mutta 12 on jo epärealistista. Melu olisi jo varmasti aika roima, ja niihin mahtuisi niin monta dokailevaa ja ulkona tupakoivaa rokkaria, että Domus academican alueen rauha järkkyisi.
Verrattuna jopa kuntahallintoon ylioppilaskunnan päätöksenteko on hyvin virkailija ja hallituskeskeistä. Joitain henkilövalintoja lukuun ottamatta kaikki päätökset on käytännössä tehty ennen kuin ne tulevat edustajiston käsittelyyn.
Jotta valmisteluun voi vaikuttaa, pitää olla hyvin sisällä ylioppilaskunnan toiminnassa. Koska suurin osa edaattoreista on mukana vain vähän aikaa, valta ylioppilaskunnassa jakautuu läpinäkymättömästi ja asioihin parhaiten perehtyneille.
Vastaavasti suuri osa edustajiston jäsenistä hoitaa tehtävänsä leväperäisesti. Kokouksiin tullaan valmistautumattomana ja luotetaan siihen, että oman ryhmän keskeiset henkilöt hoitavat asiat. Näin oli myös silloin, kun itse olin edustajiston jäsen.
Edustajistossa saa juuri sen verran valtaa kuin sitä uskaltaa ottaa. Jos edustajat eivät valmistaudu, tee perusteltuja muutosesityksiä ja puhu niiden puolesta kokouksissa, on turha valittaa, kun omat ajatukset eivät mene läpi.
Esa Mäkinen




Esa rokkaa pääkirjoituksessa! Parkkipaikat peffasta! Ylioppilaskunnan politiikot juo vaan konjakkia loosseissaan, kun vääryydet levittäytyy riviopiskelijoiden (=kaupunki-ilman hengittäjien) kannettavaksi! Likaisia sikoja ne likaiset siat!
On hieman yksisilmäistä tuomita ylioppilaat siitä, että he rakennuttavat parkkipaikkoja Domuksen alueelle. Jos toimittaja ja nimimerkki Lieru perehtyisivät alueen asemakaavaan, he huomaisivat, että kyseiselle tontille on merkitty tietty määrä velvoiteparkkipaikkoja, jotka on pakko toteuttaa.
Sinälläänhän on myös muistettava mistä edustajisto edellisessä kokouksessaan päätti. Kyse oli ylioppilaskunnan omaan käyttöön tulevista tiloista ja sitä ohjaavasta tilaohjelmasta. Kyseinen esitys bändien harjoitustiloista oli sikäli epämääräinen, että siitä ei selvinnyt kuka tilojen käytön kustantaisi. Mikäli käyttäjä olisi ollut ylioppilaskunta, niin asia on selvä. Silloin asia olisi ylioppilaskunnan oma budjettipäätös.
Mutta jos käyttäjä on ulkopuolinen, niin silloin myös maksaja on ulkopuolinen. Tällöin olisikin oltava selvillä kuka maksaa ja maksaako tarpeeksi. Jotta kymmenen bändikämpän rakentaminen olisi kannattavaa, niin silloin pitäisi olla olemassa maksajataho, joka sitoutuisi vähintään viideksi vuodeksi maksamaan tiloista suurin piirtein 20€/m2/kk.
Lisäksi on syytä muistaa, että mikäli tälläinen vuokralainen jostain ilmaantuu, niin parkkihalliin on suhteellisen helppoa rakentaa uutta tilaa. Silloin kyseessä on ihan normaalia liiketoimintaa.
Vaikka ylioppilaskunta kuinka tahtoisi autottoman maailman, niin se ei nykyisen asemakaavan puitteissa pysty luistamaan kaikista parkkipaikoista.
Hei Ilkka, niinku oikeesti, kelaa vähän näitä erityisen tärkeitä seikkoja ennen kun heittäydyt noin vakavaksi:
1. Autot on tyhmiä.
2. Meuhkaaminen on kivaa.
3. Esalla on iso parta.
4. Vääryys vaanii kulman takana.
Piissii ja lovee,
Jarkko Uro.
Kohdasta 3. olen samaa mieltä.
Hyvä että edes jostain voimme olla samaa mieltä. Ehkäpä tämä on alku kauniille ystävyydelle.
Terveisin,
Jarkko.
Osuin näille sivuille lähes sattuman kautta. Minua ilahduttaa nuorten aktiivisuus ja tietämys yleisissä asioissa; mikä kuitenkin usein jää meiltä ikääntyneiltä huomaamatta eli "samassa veneessä olemme". Enemmän kuuntelevaa keskustelua sukupolvien väliseen "taisteluun".
Sanotaan, että Suomi lihoo. Palasin äsken siis tänään sunnuntaina luennolta, jossa kuuntelin kardiologia - kirjoitinkohan oikein. Joka tapauksessa selvisi miten tärkeätä on jo "murkkuiän" jälkeen huomoida hyvinvointiansa eli pitää pojat vyötärö alle metrin mittaisena ja tytöt alla 90 senttimetriä.
Monet asiat ovat menneet uusiksi "mikä on hyvä ja mikä on paha" voidakseen hyvin. On turvallista huomata, että kansassamme on kehityskykyisiä nuoria aikuisia, jotka katsovat "nenäänsä" pidemmälle.
Jätän tämän "pipotteluni" toivottaen hyvää kevään jatkoa. Parkkipaikat puhuttelevat laajasti yhteisöä: toivottavasti mitään tärkeätä ei jää siinä huomaamatta.
Loppukommentiksi haluan vielä lisätä: olemme yllättävän varakkaita; kovin köyhällä ei ole autoa eikä pysäköintivaikeuksisa.
Ihan hienoja huomioita. Jos ylioppilaskunta haluaa itkeä esimerkiksi liian pienestä opintorahasta niin hinku rakentaa parkkipaikkoja keskustaan ei varmaankaan vakuuta päättäjiä opiskelijoiden rahavaikeuksista.
Helsinki on kuitenkin se kaupunki tässä maassa, jossa julkinen liikenne toimii kaikkein parhaiten, joten todellinen tarve päästä yliopistolle _opiskelemaan_ omalla autolla ei ole kovin suuri?
Ylioppilaskunnan edunvalvonta kuulosti kirjoituksen perusteella pelottavalta kähminnältä, mutta toisaalta tämä keskustelupalsta näyttää ihan lupaavalta askelelta "oikeamman" demokratian suuntaan.
Peace vaan, ei tämä minua henkilökohtaisesti kosketa. Itse en ole juuri nyt minkään ylioppilaskunnan jäsen ja asun Tampereella.
> Ylioppilaskunnan edunvalvonta kuulosti
> kirjoituksen perusteella pelottavalta
> kähminnältä, mutta toisaalta tämä
> keskustelupalsta näyttää ihan lupaavalta
> askelelta "oikeamman" demokratian suuntaan.
Ylkkärissä "on omaksuttu" melkolailla semmoinen linja, että HYY-jutuista uutisoidaan usein rivijäsenille tärkeimmän kanavan - eli ylkkärin - kautta melko seiskajournalismityyliin. Tykätään tarttua raflaaviin lauseisiin yms. asioiden jäädessä taka-alalle. Sinällään ihan tyypillistä lehdistötoimintaa, mutta vähän ristiriidassa sen kanssa, että muussa uutisoinnissaan ylkkäri pyrkii oikeasti aivan eritasoisiin juttuihin.
Mutta kähmintäähän edarissa on ollut ja tulee aina varmaan olemaankin. Kuitenkin olen aistinut varsinkin uusien edustajien ajatusmaailmassa orastavaa kykyä ajatteluun muunkin kuin oman navan ympärillä.
Kyllä ne uudet edustajat siitä korruptoituvat, kun kaksi vuotta edariliemessä kypsyvät. Miettunen ja muut vihreät kumppanitkin karauttavat kymmenen vuoden kuluttua ekoautonsa tyytyväisinä bändikämppien tilaan rakennetuille parkkipaikoille. Raha muuttaa ihmisen ajattelua. Sinänsä tilanne on hyvä, ettei noille opiskelijapoliitikoille makseta mitään.
Niinhän ne muuttuukin. Siksi pitäisikin rajoittaa kaikkien edaattorien kaudet yhteen, korkeintaan kahteen. Ja SYLliin ei saisi mennä kuin ekakertalaisia, jotka plaseerattaisiin sekaisin ja majoitettaisiin toisten yo-kuntien keskuuteen.
Mulla on lisääkin näitä hyviä korruptoinnin esto ideoita...
Kumpikin osapuoli oikeassa ja väärässä.
Ihmiset on koiria, niille riittää pelkkä raha.