Minua häiritsee suomalainen elintasopakolaisuus. Tämä vähän yli viiden miljoonan ihmisen joukko, jonka mukaan tavarat ja rahat saavat liikkua vapaasti rajojen yli, mutta ihmisten pitää pysyä siellä, mihin ovat sattuneet syntymään.
Pitänee vähän selittää.
Tavarat ja rahat liikkuvat koko ajan helpommin yli kansallisvaltioiden rajojen. Etenkin länsimaat yrittävät jatkuvasti helpottaa niiden vapaata liikkumista. Kaupan vapauttaminen on myös johtanut talouden kasvuun.
Samalla ihmisten liikkumista rajojen yli tiukennetaan. Vain koulutetut ja meille hyödylliset saavat tulla tänne lisäämään hyvinvointiamme.
Juuri tämä ristiriita on minulle suurin epäkohta globalisaatiossa. Samalla tavalla kuin saasteita on helppo syytää ilmakehään, on helppo unohtaa, että halvat tuotantokustannukset kehitysmaissa eivät ole mystinen luonnonilmiö. Ne syntyvät siitä, että joku halpismaan työläinen saa huonoa palkkaa, hänen perheensä huonoa sosiaaliturvaa ja perheen lapset kehnoa koulutusta.
Jotta tämä systeemi toimii, elintaso tai palkat eivät voi nousta halpismaissa liikaa. On pidettävä myös huoli siitä, että halpismaiden duunarit eivät tule tänne vaatimaan osaansa meille tuottamastaan elintasosta.
Sehän olisi kauhistuttavaa, jos ihmiset saisivat liikkua vapaasti. Kukaan ei enää tekisi kehnoissa oloissa halpoja tuotteita, vaan he voisivat tulla tänne tekemään töitä ja elämään elämäänsä.
Tämän kauhukuvan vuoksi kansallisvaltioiden rajat ovat olemassa. Sisäministeri Kari Rajamäen (sd.) ja kansanedustaja Jari Vilénin (kok.) lausunnot turvapaikkaturismista ja perusteettomista maahanmuuttajista pitävät yllä perälautaa globalisaation epäoikeudenmukaisten voittojen kotiuttamiselle. Tavaroiden ja pääomien vapaasta liikkumisesta ei ole hyötyä, ellei rajoja pidetä ihmisiltä tiukasti kiinni. Tätä voi kutsua myös elintasopakolaisuudeksi kotipuolessa.
Onneksi on olemassa vakavasti otettavia ihmisiä, jotka ymmärtävät tämän ongelman.
Tämän lehden sivulla viisi Veera Luoma-aho kirjoittaa suomalaisista kirkon jäsenistä, jotka ovat tarjonneet henkilökohtaisesti turvapaikan karkotetuille ulkomaalaisille.
”Seurakunnan velvollisuus on auttaa lähimmäistä”, he perustelevat.
Olisipa minulla rohkeutta vastaavaan. Mahdollisesta laittomuudesta huolimatta seurakuntalaisten työ on ehdottoman kunnioitettavaa, kannatettavaa ja hyväksyttävää.
Esa Mäkinen
