Vuonna 2003 17-vuotias kolikkoyrittäjä Eetu Hyppönen paistatteli talouslehtien lemmikkinä. Tavallisista kolikoista tuottoisaa bisnestä tehneestä lukiopojasta leivottiin uuden, dynaamisen sukupolven sankaritarinaa.
Nuorukaisen yritys loi huimia kontakteja: syntyi keräilykolikkosarja Luxemburgin keskuspankille ja sentin kolikoita myytiin keräilijöille seitsemällä eurolla. Vuoden 2005 aikana vauhti alkoi kuitenkin hiipua: Hyppösen yritys, United Coin Collectors of Europe, ajautui vaikeuksiin ja joulukuussa se haettiin konkurssiin. Miten tässä näin kävi?
Hotelli Kämpin ravintolassa haastattelua antava Hyppönen ei näytä konkurssiyrittäjältä. Kaksikymppinen nuorimies kuvailee innostuneena tulevaisuudensuunnitelmiaan ja huikkailee poikamaisia tervehdyksiä selvästi tutulle henkilökunnalle.
Heti ensimmäiseksi hän lyö käteeni Monacon yhden euron kolikon. Edellisen ruhtinaan kuoltua sen arvo on kuulemma moninkertaistunut. Tuntuu kuin UCCE:n konkurssia ei olisi koskaan ollutkaan.
”Onhan konkurssi jonkinlainen referenssi epäonnistumisesta, mutta se on vain yksi asia muiden joukossa, joka täytyy käsitellä”, Hyppönen sanoo ja siirtyy sulavasti kertomaan tulevista projekteistaan.
Luxemburgiin muuttaneelta mieheltä on tulossa keväällä kirja viimeisen kolmen vuoden vuoristoradasta. Kolikkobisnes on tarkoitus aloittaa pian uudestaan. Konkurssi on lannistamisen sijaan pikemminkin kasvattanut.
”Oma kokemattomuuteni johti useisiinkin virheisiin, ei vaikeuksiin ole mitään yksittäistä syytä, vaan ne olivat monen asian summa”, Hyppönen sanoo.
”Olin yrityksen alkuvaiheessa alle 18-vuotias poika. Nyt jälkeenpäin tiedän, kuinka paljon 18-vuotias tietää maailmasta: hyvin vähän.”
Image esitteli toukokuussa 2005 näyttävästi 1980-luvulla syntyneiden sukupolvea. Lehden kannessa virnisti juuri armeijasta kotiutunut Eetu Hyppönen.
Eurokolikoiden nettimyynnistä alkaneessa sankaritarinassa kiteytyivät uuteen teknologiaan ja nuoreen yrittäjäsukupolveen kohdistetut odotukset. UCCE oli täydellinen esimerkki uudenlaisesta, kansainvälisyyteen ja viestintäteknologiaan perustuvasta yritystoiminnasta, jonka varaan Suomen tulevaisuus piti rakentaa.
Sitä paitsi tämä lutuinen ja hurjasti visioiva lukiopoika oli yrittäjänä jotain ihan muuta kuin talouslehtien tavalliseen kuvastoon kuuluvat keski-ikäiset miehet.
Hyppönen itse kuvaa alkuaikoja lukion lopettaneen pojan unelmaksi. Sai valvoa illalla ja nukkua myöhään aamulla, katsoa yöt elokuvia ja myydä päivisin kolikoita. Kasvavan bisneksen tuoma huomio ei kuitenkaan missään vaiheessa vetänyt nuorta Hyppöstä mukanaan juorujulkisuuteen, vaikka pyydettiinkin.
”Juorulehdet eivät olisi tuoneet, eivätkä edelleenkään tuo, minulle mitään lisäarvoa. On olemassa liikemies Eetu Hyppönen ja Eetu Hyppönen, jonka asiat eivät kuulu kenellekään muulle.”
Yksityinen Eetu Hyppönen vilahtaa haastattelussa vain kerran:
”Onhan se niin, että kun menee lujaa kavereita riittää ja kaikki haluavat olla lähellä. Lähipiirin suhtautuminen ei ole koskaan muuttunut, vaikka asiat ovatkin”, Hyppönen miettii.
Hän kuitenkin siirtyy nopeasti puhumaan siitä, kuinka oikeanlaisesta julkisuudesta on hyötyä liiketoiminnalle. Tätäkin lehteä lukevat potentiaaliset asiakkaat.
Muutaman vuoden takaisesta miehistynyt Hyppönen ei ole unohtanut sukupolveaan, jonka keulakuvaksi hän ainakin hetkeksi päätyi. Hän puhuu halusta auttaa saman ikäisiä ihmisiä, joilla on ideoita liiketoiminnan kehittämiseksi, ehkä yhteisten yritysten perustamisesta ja kehottaa kiinnostuneita ottamaan yhteyttä. Hän siis haluaa 1980-lukulaisten bisnesenkeliksi. Mutta eikö juuri Hyppösellä itsellään ole huonoja kokemuksia bisnesenkeleiden toiminnasta?
Hyppönen ajautui UCCE:n toimintaa alkuvaiheessa rahoittaneen kauppaneuvos Eero Lehden kanssa nopeasti rajuihin erimielisyyksiin, joiden tuloksena Hyppönen osti keväällä 2004 vaivoin Lehden ulos yrityksestään.
Lehti itse sanoo riitojen johtuneen muun muassa ”hyvän liiketavan ja sopimattoman toiminnan rajan hämärtymisestä esimerkiksi tositteiden säilyttämisessä ja varojen käytössä.” Hyppönen taas puhuu Lehden halusta ohjailla toimintaa nuoren yrittäjän pään yli. Jupakassa on uhkailtu oikeudella puolin ja toisin ja yhtä mieltä ollaan ilmeisesti vain siitä, että Hyppösen liikeideassa ei ole mitään vikaa.
Toisen virheen Hyppönen teki omien sanojensa mukaan kesällä 2004, kun hän palkkasi UCCE:n toimitusjohtajaksi belgialaisen Peter Horemansin. Horemans oli aiemmin sarjakuvahahmo Tintin oikeuksia hallinnoivan Moulinsart-yhtiön johtaja.
”Jälkeenpäin ajatellen Peteriä ei olisi pitänyt palkata koko yrityksen johtoon vaan jonkinlaiseksi Euroopan edustajaksi”, Hyppönen pohtii.
Muutaman työntekijän kokoisena pyörinyt UCCE alkoi ostaa oikeuksia muun muassa James Deanin ja H.C. Andersenin juhlavuosien kolikkosarjoihin. Horemans palkkasi itselleen pari assistenttia, siirsi yrityksen tilat Katajanokalle ja kiersi Eurooppaa solmimassa kalliita sopimuksia.
Keväällä 2005 yhtiön myyntiluvut olivat jo notkahtaneet alas ja kulut kasvaneet rajusti. Armeijasta palannut Hyppönen osoitti Horemansille ja koko muulle henkilöstölle ovea. Rahat olivat lopussa. Viime joulukuussa koitti viimein konkurssi – verovelkojen takia.
Hyppösen kolikkobisnes vaikuttaa sarjalta uskomattomia onnistumisia ja toisaalta uskomattomia vastoinkäymisiä ulkopuolisten auttajien kanssa. Tätä kuvaa Hyppönen myös haluaa itse vaalia.
”Horemansin palkkaaminen oli kova juttu. 18-vuotiaana sen kokoisen firman johtajan saamista oman yhtiön toimitusjohtajaksi voisi kuvata todella hyväksi fiilikseksi.”
Tulevaisuuttaan 80-lukulaisten bisneskeulakuvana Hyppönen ei halua ennustaa. Paluu Suomeen ei ole poissuljettu, mutta liiketoiminnan ydin on alusta lähtien ollut Euroopassa ja nyt myös Hyppönen on siellä.
Mutta olisiko hänellä kenties joku vinkki meille sukupolvitovereille?
”Aina kun teet jotakin, niin ympärillä alkaa tapahtumaan erilaisia asioita. Jos jää kotiin, niin on epätodennäköistä, että tapahtuu mitään merkittävää.”
Jussi Pullinen
Kuva Petri Summanen
