On vaikea keksiä yhtä selitystä, miksi Ralf Königin homosarjakuvat ovat niin suosittuja.
Ilmeinen syy on tietenkin se, että ne ovat hulvattoman hauskoja. Jos kepukansanedustajat tietäisivät häikäilemättömästi keskiluokkaisia heteroita pilkkaavan sarjakuvan olemassaolosta, he pakahtuisivat omaan tuohtumukseensa.
Vähemmän ilmeinen syy on se, että Königin perunanenähomojen raivokasta naiskentelua voi hehkuttaa ilman tunnontuskia. Ikään kuin jossain olisi maailma, jossa seksiä on tarjolla yltäkylläisesti ilman suhteiden tai sukupuoliroolien ongelmia.
Like on julkaissut lähes kaikki Königin kirjat. Tänä syksynä ilmestyi aikanaan väliin jäänyt Super paradise vuodelta 1999.
Alku on kuten monissa muissakin Königin albumeissa. Homoparivaljakko saapuu kreikkalaiselle lomasaarelle, jonka tapahtumia voisi käyttää pyhäkoulussa varoittavana esimerkkinä. Super paradise on paikka, jossa on aina aurinkoa, juhlia ja karvaisia seksikkäitä miehiä.
Kirja saa kuitenkin yllättäen synkeitä piirteitä.
Puolivälissä seksihurjastelu jää vähemmälle, ja kirja alkaa pohtia, miksi ihmisrotu harrastaa seksiä. Königin selitys on biologia, mutta on vaikea sanoa, onko hän täysin vakavissaan.
Lopulta sarjakuvaromaani päätyy aidsiin ja elämän tarkoitukseen: miltä tuntuu kun läheiset kuolevat hivin kourissa? Miten elämä muuttuu, kun taudin saa itse?
Super paradise on selkeästi sarjakuvaromaani. Sen ei tarvitse häpeillä vertailussa minkään muun romaanin kanssa. Muihin Königin teoksiin verrattuna se on kuitenkin hajanainen. Neljä vuotta myöhemmin ilmestynyt Kuin kanit konsanaan on jo selkeästi yhtenäisempi ja hallitumpi kokonaisuus.
Königiin tutustuminen kannattaa aloittaa jostain muusta teoksesta. Vasta siinä vaiheessa kun teoksiin on jo ihastunut – niin käy monille – kannattaa vasta lukea Super paradise.
Esa Mäkinen
Ralf König: Super paradise – Sonninpallit 2. Like 2005.
