Professori väsyi taisteluun

T:Teksti:

”Juoruilevat kantelijat. Heihin pitäisi aina suhtautua tietyllä epäilyksellä.”
    Sukupuolentutkimuksen professori Tiina Rosenberg on vihainen. Ruotsin feministipuolueen suomalaistähti erosi puolueen hallituksesta lokakuussa. Kun kysyn miksi, hän aloittaa pitkän vuodatuksen konkarifeministi Ebba Witt-Brattströmistä.
    Tämä erosi puolueesta alkusyksystä ja syytti ryhmää televisiossa epädemokraattiseksi.
    Rosenberg puhisee, että Witt-Brattstöm olisi halunnut olla pomo, mutta ei saanut.
    ”Hän ei voinut hyväksyä sitä, että hän ei voinut puhua kaiken aikaa.”
    Ruotsalaiset tiedotusvälineet kertoivat pitkin syksyä, että feministipuolue on kovissa riidoissa. Rosenberg sanoo, että tämä ei ole totta. Ebba Witt-Brattsröm vain ”itki tv:ssä pateettisena ex-diivana”.
    Huh. Enpä haluaisi olla Rosenbergin kanssa vihoissa.
    Vähän myöhemmin syksyllä myös Rosenberg itse erosi feministisestä puolueesta. Nyt se tuntuu kadonneen kokonaan. Mitä oikein tapahtui?

Kaikki alkoi kaksi vuotta sitten. Vasemmistopuolueen puheenjohtaja Gudrun Schyman potkittiin puolueestaan, kun hän oli huijannut veroilmoituksessaan. Hän päätti alkaa kokopäiväiseksi feministiksi ja pyysi kirjeellä muita ruotsalaisfeministejä liittymään uuteen Feministinen aloite -puolueeseen.
    Vuosi sitten media innostui puolueesta. Vaikka mitään ei ole oikeasti rekisteröity tai perustettu, puolue sai gallupeissa yli 20 prosentin kannatuksen. Helsingin Kontulassa syntynyt suorapuheinen Tiina Rosenberg riensi alusta asti haastattelusta toiseen. Hänestä tuli yksi puolueen keulakuvista.
    Alkuinnostuksen jälkeen sävy mediassa muuttui. Iltapäivälehti Aftonbladet julkaisi paperinuken, jolle pystyi lisäämään riippurinnat, karvaiset kainalot ja Ku Klux Klan -päähineen. Rosenbergin kimppuun hyökättiin kadulla.
    Lokakuun puolivälissä Rosenbergin mitta täyttyi. Elinkeinoelämän valtuuskuntaa vastaava ruotsalainen ajatusmylly Timbro lähetti hänelle lahjaksi dekkarin. Siinä ihmisiä katoaa yksi toisensa jälkeen. Saatekirjeessä luki, että Rosenbergilläkin on tästä kokemusta.
    Lokakuun puolivälissä Rosenberg kirjoitti Dagens Nyheter -sanomalehteen erokirjeen feministisen puolueen hallituksesta. Siinä hän sanoo, että vallitsevassa keskusteluilmapiirissä hän ei pysty yhdistämään tiedettä ja politiikkaa.
    ”Siksi valitsen yliopiston”, hän kuittasi lyhyen uransa poliitikkona.

Marraskuussa kohu on laantunut ja puolueen kannatus pudonnut alle prosenttiin. Olen lähtenyt Tukholmaan selvittämään, mitä feministipuolueelle tapahtui.
    Tiina Rosenberg kävelee vastaan Tukholman yliopiston sukupuolentutkimuksen laitoksella. Hän esittelee itsensä Tiinaksi, katsoo intensiivisesti silmiin ja ohjaa kohteliain kääntein työhuoneeseensa keltaisille tuoleille istumaan.
    Rosenberg on asunut Ruotsissa pitkään. Hän muutti ylioppilaskirjoitusten jälkeen opiskelemaan ensin Sveitsiin, sitten DDR:ään ja lopulta Ruotsiin. Hän on yksi Ruotsin tunnetuimmista suomalaisista.
    Rosenberg kiinnittää oveen lapun, joka kieltää häiritsemästä. Elämä on rauhoittunut, mutta edelleen on kiireistä. Hän opettaa sukupuolentutkimusta Tukholmassa, Lundissa ja Göteborgissa ja on siksi koko ajan matkoilla. Hän on saanut juuri apurahan natsi-Saksassa huippusuosittua ruotsalaislaulajaa Zarah Leanderia käsittelevään tutkimukseen.
    Rosenberg on Tukholman yliopiston ensimmäinen sukupuolentutkimuksen professori. Hän on erikoistunut teatteri- ja queerkysymyksiin, eli seksuaalisten vähemmistöjen tutkimukseen. Hän on reilusti vasemmalla, feministi ja tiukka kapitalismin kriitikko. Hänelle sukupuoli ei riitä selitykseksi, vaan myös se on tärkeää, kuka omistaa ja kuka ei, kuka tekee ja kenelle maksetaan.

”Feministisellä aloitteella menee oikein hyvin”, Rosenberg sanoo yllättäen.
    Puolueella on reilut parituhatta jäsentä – yhtä paljon kuin Vihreällä liitolla Suomessa. Syyskokouksen jälkeen jäseniä on tullut kolmesataa lisää ja vain parikymmentä on eronnut koko aikana. Eikä Rosenberg itsekään ole eronnut puolueesta, vain johtokunnasta.
    Myös sähköpostitse tavoittamani Gudrun Schyman arvioi, että mediarumba on tuonut paljon hyvääkin.
    ”Monet ovat huomanneet, että yhteiskunnassamme patriarkaatin linnoitukset ovat vahvat ja feministinen kuori aika ohut. Kaikki eivät tienneet, että naisviha ja homofobia ovat meillä niin voimakkaita ilmiöitä”, Schyman sanoo.
    Edistyksellisessä Ruotsissa? Voimakkaita ilmiöitä? Patriarkaatin linnoitukset? Naisviha? Homofobia? Puolueen ongelma alkaa hahmottua: kukaan ei ymmärrä, mistä on kyse.
    Aikaisemmin päivällä kävin Tukholman rautatieasemalla kyselemässä kaupunkilaisten mielipiteitä Rosenbergistä. Vastaukset ovat samansuuntaisia.
    ”Hänellä on outoja mielipiteitä, niin kuin se, että tytöille voisi antaa poikien nimiä”, sanoo parikymppinen Dan.
    Kolmekymppinen Camilla nyrpistää nenäänsä.
    ”Hän menee liian pitkälle. Kun hän puhuu, en usko, että hän on vakavissaan”, hän sanoo.

Rosenberg myöntää, että feministisen puolueen sanoma ei uppoa kansaan.
    Kun ihmiset innostuivat puolueesta, he innostuivat Rosenbergin mukaan tasa-arvosta – kauniista ajatuksesta, että kaikki saavat samasta työstä saman palkan ja että miehiä ja naisia on joka paikassa saman verran.
    Puolueelle tämä on vasta alku.
    Rosenbergiä harmittaa se, että naiset saavat vieläkin vähemmän palkkaa. Häntä risoo se, että naisia hakataan edelleen.
    Tämä on vielä sellaista sanomaa, jota äänestäjät ovat tottuneet kuulemaan. Feministinen aloite haluaa myllätä yhteiskunnan rakenteita syvemmältä. Ja nyt puhutaan perheistä ja lapsista, eikä puhe ole sopivaa kirkasotsaisen kristillisdemokraatin korville.
    Puolue kritisoi esimerkiksi avioliittoa. Siitä ihmisillä, jotka elävät yhteistaloudessa kahdestaan, kolmestaan tai miten vain, pitäisi olla mahdollisuus juridiseen ja taloudelliseen turvaan. Suomeksi: valtion ei pitäisi olla kiinnostunut, kuka on luvannut rakastaa ketä ja pitääkö hän lupauksensa. Yhteistalous ratkaisisi, ei suhteen laatu.
    Puolue haluaa myös jakaa vallan ja rahan uudestaan. Feministinen aloite ei usko, että palkkaerojen tasaaminen onnistuu vain nostamalla naisten palkkoja suhteellisesti enemmän kuin miesten palkkoja. Puolueen mielestä naisten tilanne pitää korjata vaikka miesten kustannuksella.

Rosenberg ja puolue haluavat myös luopua kaikista naisia, miehiä ja esimerkiksi lesboja ja ulkomaalaisia koskevista yleistyksistä niin, että ihmiset voisivat määritellä itse itsensä.
    Hän elää itse avoimesti parisuhteessa naisen kanssa, ja hänellä on kaksi lasta, 20-vuotias valtiotieteilijätyttö ja 12-vuotias koululaispoika. Lesbona ja äitinä hän on saanut varsinkin monet miehet varpailleen. Hän sanoo, että Ruotsi ei ole vielä valmis lesboon poliitikkoon.
    Hetkinen – ei kai tällainen voi enää kansankodissa häiritä ketään?
    ”Voi, näin mekin ajateltiin!” Rosenberg huudahtaa.
    Rosenbergin mukaan Ruotsi on pinnan alta yllättävän aggressiivinen. Maassa on vaarallista olla poliitikko. Erityisesti naiset, nuoret ja maahanmuuttajat jättävät politiikan heihin kohdistuvan uhan takia.
    Kukaan ei Rosenbergin mukaan edes tajua tätä, koska kulttuuri on niin itsekylläinen. Ajatellaan, että vaikka nyt meni pieleen, Ruotsi on joka tapauksessa paras. Rosenbergin mielestä tämä mielikuva on syksyn aikana romahtanut kunnolla. Samoin hänen oma käsityksensä feministeistä.

Ihminen voi puhua homojen, lesbojen ja ulkomaalaisten puolesta – mutta vain, jos hän on valkoinen ja hetero, Rosenberg väittää. Kun alistetut ryhmät vaativat itse tilaa, monen feministinkään sietokyky ei riitä.
    Mitä ihmettä? Väitteelle on vaikea saada perusteluja. Rosenberg viittaa vain ”koko tähän syksyn aikana käytyyn keskusteluun”. Vasta maanittelun jälkeen löytyy esimerkki: Ebba Witt-Brattström.
    Rosenbergin mukaan Witt-Brattsröm korosti ”normaalien” naisten asiaa ja korosti, ettei puolue suinkaan vaadi mitään kovin radikaalia.
    Rosenberg myöntää olevansa itsekin joskus huono feministi, erityisesti politiikassa.
    ”Minun oli vaikea jaksaa kuunnella kaikkia typeryyksiä ilman, että pinna paloi”, hän sanoo.
    Yliopistolla opettajan roolissa ihmisten tasapuolinen huomioonottaminen on helpompaa. Toisaalta myös tahti on nopeampi ja ”typeryyksiä” kuulee vähemmän.
    Kannattaisiko kuitenkin jaksaa selittää? Mitä voisi sanoa esimerkiksi ihmiselle, joka väittää, että feminismi ja sovinismi ovat oikeastaan ihan sama asia?
    ”Ei mitään”, Rosenberg tuhahtaa.
    Mutta jos ihminen oikeasti ajattelee noin?
    ”Jos hänen asenteensa on noin sovinistinen, et sinä sitä pysty muuttamaan.”
    Vai niin. Ilmassa on selvästi taisteluväsymystä.
Elina Venesmäki
kuva Jens Eriksson