Espoolaisuuden etäispesäkkeet
Helsinki hellii insinöörin unelmaa. Marraskuun
alussa kaupunkisuunnittelulautakunta
käsittelee rakennusviraston ehdotuksen, jonka
mukaan keskustan alitse pitäisi rakentaa tunneli
autoja varten.
Hanketta perustellaan ruuhkien vähentämisellä,
huoltoliikenteen sujuvuudella ja laajemmin
sillä, että keskustan liikkeet on pidettävä mukana
kovenevassa kilpailussa. Keskustan kauppa kasvaa
kehäteitä hitaammin, ja tästä on päätelty, että
keskustaa uhkaa autioituminen.
Laajempi ideologia tunnelisuunnitelman
taustalla on se, että yksityinen autoilu ja julkinen
liikenne olisivat kaupungissa samanarvoisia.
Keskustatunneli maksaisi 300 miljoonaa euroa
ja siellä kulkisi 50 000 autoa vuorokaudessa.
Saman voi laskea toisin: aina kun autoilija
ajaisi tunneliin sen valmistumisen jälkeisenä
vuosikymmenenä, hän saisi 1,5 euroa tukea autoilulleen.
Mistä rahat?
On vaikea kuvitella, että keskustan kauppiaat
arvostaisivat hanketta niin paljon, että suostuisivat
sen maksajiksi. Valtiota tuntuu taas kiinnostavan
enemmän rahoittaa Oulun seudun mökkiteitä
kuin pääkaupungin tärkeitä väyliä. Helsinki
maksaisi todennäköisesti suuren osan, mutta
käytännössä myös käyttäjät joutuisivat maksamaan.
Saataisiinpa sentään tietullit Helsinkiin.
Samalla 300 miljoonalla eurolla saisi myös
jatkettua metron Espoon Matinkylään saakka.
Muutenkin joukkoliikenteen tukeminen toisi paljon
samoja hyötyjä, kuin mitä keskustatunnelin
sanotaan tuovan.
Keskustatunnelia markkinoidaan kauaskatseisena
kaupungin kehittämisenä. Pikemminkin
se edustaa lyhytnäköisen pakokaasukulttuurin
viimeisintä korahdusta.
Tunnelissa ei ole kysymys vain autoilun tai
kaupan ongelmien ratkaisemisesta. Pitkällä
tähtäimellä kysymys on siitä, onko Helsinki eurooppalainen
kaupunki vai espoolainen ostoskeskus.
Kaupungissa pitää haluta asua. Hyvä kaupunki
ei ole itsekkäiden yksilöiden palvelukeskus, vaan
avoimien ihmisten kohtaamispaikka, elinpiiri ja
koti. Luova luokka asuu päällekkäin, matkustaa
rinnakkain ja arvostaa kuhinaa enemmän kuin
yksityisyyttä.
Vakavasti otettavaa pitkäjänteisyyttä olisi tehdä
espoolaisille kerralla selväksi, että Helsinkiä
kehitetään jatkossa joukkoliikenteen kaupunkina.
On aika yhdentekevää, rakennetaanko Espooseen
metro, pikaraitiotie vai vaikka luotijuna.
Jotain pitäisi tehdä ja nopeasti.
Länsiväylälle voisi pystyttää tietullit vaikka
heti. Ne piristäisivät Espoossakin kummasti keskustelua,
miksi Helsinkiin ei voi päästä järkevämmin
ja halvemmalla.
Esa Mäkinen
|