HYY on opiskelijoiden EU
Jokainen yliopiston opiskelija on automaattisesti ylioppilaskunnan jäsen.
Ylioppilaslehti kysyi, mitä opiskelijat ajattelevat järjestöstään.
Mitä on parannettava?
HYY on opiskelijoiden oma EU. Jossain
kaukana tehdään jotain mistä kukaan
ei tiedä yhtään mitään. Jäsenmaksua
vastaan ei saa mitään muuta kuin homeisen
kalenterin. Kaikki muut "palvelut"
ovat tyhjää täynnä. En yhtään
ihmettele, että äänestysprosentti laskee
vuosi vuodelta.
Tyytymätön
AV-kamoille kuten videotykille on mielestäni
liian iso vuokra. Miksi Unicafen
kasvisruokia ei toistuvista valituksista
huolimatta saada parannettua? Kevääksi
pitäisi olla tapahtumia, joissa järjestöt
voisivat esittäytyä ja Ylioppilaslehdessä
pitäisi olla enemmän tietoa HYY:n
järjestöjen toiminnasta.
Mantu
Miksi UniCardissa
ei ole
kaikkia tekstejä
englanniksi?
Hölmöä
hankkia sen
takia ulkomaille
erikseen kansainvälinen
opiskelijakortti,
joka
teknisesti on vielä
heikkolaatuinen. Yhden opiskelijakortin
pitäisi riittää, kansainvälinen
on turhaa rahastusta.
Matkalle
Tiedotusta esimerkiksi rahoituksen
anomisesta on häviävän vähän ja sekin
kaiveltava vanhemmilta opiskelijoilta.
Lisäksi toimistossa ei ole minkään valtakunnan
ilmastointia, ja sisään mennessä
kaipaili lähinnä sukelluslaitteistoa.
Emilia
Kampuksen pirstoutuessa erillisiin
saarekkeisiin ympäri Helsinkiä ylioppilaskunnan
tulisi ottaa tehtäväkseen
yhteisöllisyyden luominen.
HYY:n tulisi rohkaista ihmisiä ja järjestöjä
lähestymään toisiaan. Keinoja?
Tilojen tarjoaminen. Ylioppilastaloilta
ajettiin opiskelijat Domuksen kellariin.
Vanha ylioppilastalo puhkuu
vajaa teholla, ja yksityiset järjestäjät
mellastavat siellä, tosin harvakseltaan
nekin. Vastaus kouhkaamiselleni on aina
se sama: "Kun ainejärjestöt huolehtii
toiminnasta, HYY huolehtii eduista, se
on sitä näkymätöntä työtä." Just just. Ei
lapsi rahaa halua vaan rakkautta.
Turkka H
Mikä mättää?
Mikä ihmeen HYY?? Eihän se kerro itsestään
mitään, edarista kuulee kerran
kahdessa vuodessa kun se äänestyttää
itsestään. HYY on se elin, joka riitelee
pakettiauton väristä, mutta ei välitä
hommata parempaa ruokaa UniCafeseen.
Was
Jo tilastotiede osoittaa, ettei HYY enää
edusta riittävän kattavasti jäsenistönsä
kollektiivista mielipidettä, mistä viestii
varmasti jälleen kerran tulevien vaalien
äänestysprosentti. Ylioppilaskunnan ei
pitäisi keskittyä ulkoisen, vaan sisäisen
aktiivisuuden lisäämiseen.
HYY on informoinut itsestään
omille jäsenilleen
valitettavan heikosti.
Moni luulee ylioppilaskunnan
jäsenmaksua
maksaessaan
maksavansa lukukausimaksua.
Hannu-Matias Nurmi
Eipä ole iloa. Perusopiskelijaa
ylioppilaskunta
ei arjen tasolla kosketa juuri
lainkaan, ainakaan näkyvällä tasolla.
Ylioppilaskunnan asiat ovat, ainakin
minulle henkilökohtaisesti, hyvin vieraita,
ja pidän sitä lähinnä tittelinkipeiden
henkilöiden ponnahduslautana
kunnallispolitiikkaan.
Nimimerkki
HYY:n toimijoihin en juuri henkilökohtaisesti
ole tutustunut, mutta hallitus
ainakin tuntuu olevan kovin kiireinen.
Kummallakin kerralla kun järjestömme
otti yhteyttä ongelmatilanteessa, saimme
perinteisen "kiitokset yhteydenotosta,
palaamme asiaan pian" -vastauksen,
eikä perästä tietenkään kuulunut mitään.
Oppivat näemmä poliitikkojen
tavoille vähän turhan nopeasti.
Järjestöaktiivi
HYY:n suurin etu ovat järjestötuet sen
eri muodoissa ja muutoin melko näkymätön
organisaatio (nimimerkki entinen
kulttuurivaliokunnan ja ympäristövaliokunnan
puheenjohtaja). Etujen
ajajana se on epäonnistunut pahasti.
Esimerkiksi opintotuella ei elä. Pitäisikin
olla radikaalimmat otteet. Edustajisto
on tavalliselle opiskelijalle täysin
näkymätön.
Jukka Oksanen
Hyy on pop
Olen ylioppilaskunnan toimintaan
varsin tyytyväinen. HYY on mielestäni
valvonut hyvin etujani liittyen ylioppilaiden
terveydenhuoltoon, jonka
toimivuutta arvostan. Olen myös tyytyväinen
HYY:n asiantuntemukseen
liittyen tasa-arvokysymyksiin - halua
kuunnella myös vähemmistöjä tuntuu
löytyvän.
Irene
Omasta mielestäni HYY tekee niin hyvää
perustyötä, että siitä kehtaisi tiedottaa
paremmin jäsenistölle. Sitä kautta
saataisiin myös uusia aktiivisia toimijoita.
Ylioppilaslehden lisäksi tarvittaisiin
vaihtoehtoisia näkyviä kaksisuuntaisia
viestintäkanavia, joiden avulla
voisi seurata HYY:n toimintaa ja saada
mahdollisuuden vaikuttaa toimintaan.
Nykyteknologia mahdollistaisi paljon
tehokkaamman interaktiivisuuden. Kysymys
onkin enemmän kulttuurisidonnainen
- onko HYY ihan oikeasti halukas
toimimaan kaikkien opiskelijoiden
keskeltä vai yläpuolelta?
Hannu-Matias Nurmi
Oikeastaan vain Ylkkärin juorukulma
mättää. Edarin salarakkaat kiinnostaa
ehkä kymmentä ihmistä, ja sen tiedotustarpeen
voisi hoitaa vaikka sähköpostitse.
Muuten kaikki on ok. HYY ei
häiritse minua, enkä minä HYY:tä.
Peace&respect
Edustajistovaalit 1.-2.11.
Esa Mäkinen
|