Vankilaan
ja hautaan
Erään vankilan sosiaalityöntekijä huokasi kerran:
"Tulisipa tänne edes yksi juoppo joskus, mutta kun
nämä kaikki on narkkareita."
Sosiaalisista ongelmista huumeongelma on sikäli
erikoinen, että lähes kaikki huumeiden ympärillä
pyörivä toiminta on rikollisuutta, josta joutuu varsin
usein vankilaan. Rikostutkinnassa käyttäjät on
helppo saada kiinni, koska useat heistä ovat poliisin
vanhoja tuttuja, joiden dna:t löytyvät valmiiksi arkistosta
ja joiden toimintatavat on tiedossa.
Kuntien sosiaalitoimet käyttävät tätä hyväksi. Kun
addiktio on päässyt käsistä, kunta alkaa vetkutella
hoidon aloittamisen kanssa ja odottaa, että narkkari
joutuu vankilaan - tai kuolee.
Narkkarit tulevat kunnille kalliiksi olemalla toimeentulotuen,
asumispalveluiden ja terveydenhuollon
suurasiakkaita, mutta hyvä huumevieroitushoito
maksaa vielä enemmän. Vankeuden kustannukset sen
sijaan katetaan vankeinhoitolaitoksen budjetista.
Pitkä vankeus on siis iso säästö kunnalle.
Huumeiden käyttö pitäisi nähdä kontekstissaan.
Vaikka huumemaailmassa on kovaakin peliä, siellä
näkee myös rehtiä kaveruutta, toisesta huolehtimista
ja tavallista yhdessäoloa. Tiedän kuulovammaisen
amfetaministin, jonka koko jengi alkoi opetella viittomakieltä
pelkästä myötätunnosta. Kaman hankkiminen
tuo jännitystä, ja aineissa saa hyviäkin fiiliksiä.
Ymmärrän hyvin, kuinka kasvoton laillinen
yhteiskunta ei välttämättä esiinny houkuttelevana
niille, joiden huumeiden käyttö pysyy vielä jollain
lailla hallinnassa.
Jos käyttäjä kuitenkin hakeutuu hoitoon, vahvat
siteet vanhoihin piireihin voivat heikentää motivaatiota
ja tapahtuu repsahduksia. Kun narkkari
lopulta motivoituu yrittämään tosissaan irti, kunta
ei annakaan hoitopaikkaa, kun aiempien rikkeiden
takia tahtoa ei pidetä riittävänä. Tuolloin on yleensä
selvää, että vankilareissun alkuun ei ole enää pitkää
aikaa.
Julkinen talous ei kannusta kuntaa hoitamaan
huumeongelmaa. Narkkareista on tullut hengenvaarallinen
pelinappula valtion ja kuntien välisessä
rahan jaossa. Kuuluisa viranomaisten välinen yhteistyö
on vastuun pallottelua reitillä kunnan sosiaalitoimi
- poliisi - vankila - kriminaalihuolto - kunnan
sosiaalitoimi.
Kovat huumeet ja niihin liittyvä rikollisuus ovat
suomalaisen arkipäivän vakavin turvallisuusuhka.
Kamoista eroon pääseviin panostaminen on parasta
turvallisuuspolitiikkaa. Kun narkkarit ymmärretään
sairaiksi eikä rikollisiksi ja kovien aineiden käyttöä
saadaan vähennettyä, myös keskustelu pilven pöllyttelyn
laittomuudesta saa uudenlaista asiallisuutta.
Ville Hoikkala
ville.hoikkala@holdmep.fi
Kirjoittaja on Keravalla asuva kristillisdemokraatti
lakimiesyrittäjä ja ihmisoikeusaktiivi.
|