Aikakone
on keksitty
Ystävältäni Suomesta tuli sähköposti, jossa hän
kertoi käyneensä ammattiliiton syysretkellä eduskunnassa.
Illan isäntänä ähki kiristävään Anttilan pukuun
ahtautunut demarikansanedustaja, joka suolsi fraaseja
solidaarisuudesta ja hengästyi portaissa.
Ystäväni sanoi olleensa kolme vuosikymmentä
nuorempi kuin virkattuihin villamekkoihin ja kauhtuneisiin
pikkutakkeihin sonnustautunut seurue. Ei
ollut mitään yhteistä kieltä. Kun hän kysyi, mitä ay-liike
tekee nuorten hyväksi, vastaus oli suunnilleen:
joo, on tärkeää että nuoret liittyvät liittoon.
Korkean tason ay-toiminnassa on kyse siitä, että
viisikymppiset villisiat vetävät pihviä ja punkkua Palacessa.
Duunareille sovitaan 0,2 prosentin korotus
inflaation päälle, minkä jälkeen paketti myydään
loistavana edunvalvontana.
Ja mitä tekevät työmarkkinatoimittajat: juoksevat
Lapissa liittojen tarjoaman ilmaisen viinan perässä niin
tiuhaan, että kritiikistä ei ole hajuakaan! Paitsi tietenkin
silloin, kun korkea virkamies käy yhden päivän ajan
Savonlinnan oopperajuhlilla - saatanan elitisti.
Mitä ihmettä ay-liike tarjoaa nuorille? Ei ainakaan
virikkeellistä vapaa-aikaa. Työväentaloilla ei
enää jorata siihen malliin, että morsiamet kohtaisivat
sulhasia. Urheiluharrastuksia ei masinoi Työväen
urheiluliitto, vaan personal trainer. Huomispäivän
menestyjät verkostoituvat ylioppilaskunnissa tai golfkentillä,
eivät ay-aktiivien kökkäjäisissä. Vai montako
nuorta, hottia ay-tyyppiä tiedätte?
Jäsenmaksut kyllä ovat vanhalla reippaalla tasolla.
Jos erehtyisin kuulumaan liittoon, maksaisin siitä
nelisenkymppiä kuussa. Loimaan kassasta ansiosidonnaisen
työttömyysturvan saa kuudellakympillä
vuodessa. Ei tarvitse olla ekonomi ymmärtääkseen,
että säästämälläni 420 eurolla järjestää aika monta
syysretkeä eduskuntaa parempiin paikkoihin.
Ammattiliittojen pitäisi tajuta keskittyä ydinosaamiseensa.
Silloin jäsenmaksut tingittäisiin niin alas
kuin mahdollista ja kaikki tarmo keskitettäisiin aitoon
edunvalvontaan. Jos nuoria todella haluttaisiin
mukaan toimintaan, heidät pitäisi huomioida muulloinkin
kuin jäsenmaksuja perittäessä.
Ay-liikkeen pitäisi selvästi laajentaa toimintaansa.
Globalisaatio on käsite, jonka merkitys Hakaniemessä
yhä luntataan sanakirjasta.
Kun Virosta kaavailtiin EU-jäsentä, ay-pamput
varoittelivat halvan työvoiman vyöryvän korpi-Suomeen.
Mitään sellaista ei tapahtunut - kun taas nykyisen
vuokratyövoiman ongelmat tulivat kaikille
yllätyksenä.
Entä kun kännykkätehdas siirretään Kiinaan, mitä
tekee ay-liike? Järjestää ulosmarssin ja laatii tiedotteen!
Oikeasti pitäisi painua perässä sinne Kiinaan
huolehtimaan myös sen uuden tehtaan duunarien
työoloista. Kiinalaisilla on täysin sama oikeus tehdä
työtä kuin suomalaisilla. Jos he tekevät työnsä paremmin
ja halvemmalla kuin me, totta kai tehtaat
pitää siirtää sinne.
Ay-liikkeen ainoa vastaus on rajojen sulkeminen.
Se ei ole päässyt 1970-luvulta mihinkään.
Antti T. Ainola
anttiainola@yahoo.co.uk
Kirjoittaja on historian jatko-opiskelija, joka valmistelee
Britanniassa väitöskirjaa kapitalistisen järjestelmän kritiikistä
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
|