Ei armoa
isolle paukulle
Legendaariset The Rolling
Stones ja Kari Peitsamo
julkaisivat uudet levynsä
samana päivänä.
Kun maailman parhaaksi kutsuttu rockyhtye
julkaisee kahdeksan vuoden tauon
jälkeen uuden levyn, on sen oltava tapaus
myös Suomessa. Niinpä The Rolling Stonesin
A Bigger Bangia juhlistettiin televisiossa pyörivän
mainoskampanjan lisäksi myös ennakkokuuntelutilaisuudella
ravintola Loosessa.
Uuden levyn lisäksi paikalla oli myös
antelias tarjoilu ruokaa ja juomaa sekä
promoläpysköitä, jotka kertoivat heti missä
mennään. Levyn avaava Rough Justice oli
esitteen mukaan suunnattu Yhdysvaltojen
rock-formaattiradiolle, kun taas kansainvälisesti
julkaistiin hitaampi Streets of Love.
Maailman suurin rockyhtye tekee siis nykyään
kohderyhmämusiikkia.
Tarkka kohdistaminen saattaa kuitenkin
olla eduksi, sillä levyn single nousi meilläkin
kärkikymppiin. Hyvä saavutus, etenkin kun
edes kahden tunnin tilaisuudessa nautitut
neljä tuoppia eivät saaneet levyä kuulostamaan
kummoiselta.
Viikkoa myöhemmin, A Bigger Bangin varsinaisena
julkaisupäivänä, Kari Peitsamo
julkaisi 47:nnen levynsä No Mercyn Tampereella
hieman pienemmissä puitteissa.
Peitsamo oli kutsunut verkkosivuillaan
faneja iltakahdeksaksi paikallisen Anttilan
levyosastolle, jossa hän jakoi nimikirjoituksia
sekä levyn nimeä kantavia hihamerkkejä,
jotka tosin loppuivat kesken (Peitsamo lupasi
laittaa lopuille merkit postissa).
Paikalle saapui parikymmentä Peitsamon
musiikin ystävää, jotka edustivat vähintään
kahta eri sukupolvea. Hämmentyneelle henkilökunnalle
ei luonnollisesti oltu kerrottu
mitään.
Kättelyn, kuvien ottamisen ja nimmarien
jaon jälkeen tilaisuus jatkui omakustanteisilla
oluilla läheisen kuppilan terassilla.
Sitten maestro toivotti hyvät jatkot ja lähti
puuhaamaan uusia promokuvia.
Kaikkiaan tilaisuus oli karu, hieman sisäänpäin
lämpeävä, hupaisan hullu ja äärimmäisen
sympaattinen. Ei huono tapa
lanseerata levy, josta käyttäisin samoja attribuutteja.
Nyt sekä Stonesin että Karin uutukaiset komistavat
levyhyllyäni. Jos pitää sanoa, kumpi
niistä on vieraillut useammin soittimessani,
täytyy myöntää ettei Kari anna armoa.
Juha Merimaa
The Rolling Stones: A Bigger Bang. Emi.
Levy on kopiosuojattu.
Kari Peitsamo: No Mercy. Megamania.
|