Tutkija Anna Kontula suututtaa räväköillä puheillaan
prostituutiosta. Mielipiteet eivät kuitenkaan estäneet häntä
pääsemästä Tampereen kaupunginvaltuustoon.
Harvoin yliopiston tutkija saa työnsä
takia tappouhkauksia. Prostituutiosta
Tampereen yliopistoon väitöskirjaa
valmisteleva Anna Kontula, 28, ei
näytä kuitenkaan ottavan saamiaan uhkauksia
erityisen vakavasti.
"Tulee kirjeitä ja puhelinsoittoja. Yksi
rouva kirjoitti, että yliopistossa on liikaa rahaa,
jos prostituutiota tutkitaan. Pitäisi tutkia
sotalapsia, eikä huonoja ihmisiä. Tosin
noin puolet palautteesta on positiivista."
Tyyneydestä huolimatta kolmen pienen
lapsen äiti on katsonut
parhaimmaksi pitää
osoitteensa salaisena.
Kontulan ura prostituutionvastustajien
verenpainetautina
alkoi
kolme vuotta sitten, kun
Kontula meni mukaan
perustamaan Seksityöntekijöiden
liittoa Sallia. Kontula valittiin saman
tien liiton varapuheenjohtajaksi ja sillä
paikalla hän istuu edelleen.
Samoihin aikoihin Kontula vaihtoi väitöskirjansa
aiheen. Ammattiyhdistysliike
muuttui suomalaisten tai Suomessa pysyvästi
asuvien naisten motiiveihin toimia
prosti tuoituina.
Seuraavina parina vuotena Kontula
puolusti prostituoitujen oikeuksia lukemattomissa
haastatteluissa ja keskustelutilaisuuksissa.
Hän kirjoitti raportin Prostituutio
Suomessa osana väitöskirjaansa ja
toimi muun muassa Vasemmistonuorten
varapuheenjohtajana ja ay-liikkeessä.
Poliittisen heräämisen Kontula oli kokenut
vuonna 1998.
"Heräsin tunteja aikaisemmin kuin
yleensä ja totesin, että nyt haluan lähteä
politiikkaan. Soitin puoli kuudelta aamulla
ainoalle vasemmistoliittolaiselle, jonka
numero minulla sattui olemaan ja kysyin,
mitä teen."
Poliittisuus juontuu Kontulan elämässä jo
lapsuudesta. Radikaalitaistolaisessa kodissa
Kontulalle oli luettu iltasaduksi Tsehovia
ja televisiosta katsottu amerikkalaisten sarjojen
sijasta tsekkoslovakkialaisia nukkeanimaatioita.
Vieläkin hän puhuu mielellään
lapsuudesta asti periytyvistä verkostoistaan,
joissa vallitsee "toveruus, joka on jotakin
ystävyyden ja solidaarisuuden välissä".
Hetkinen. Oliko Kontula kolme vuotta sitten
aivan raiteiltaan? Hylkäsi yhteiskunnallisesti
paljon merkittävämmän väitöskirjasuunnitelmansa
tarttuakseen niin kiisteltyyn
ja rahoittajia arveluttavaan aiheeseen kuin
prostituutio? Suututti räväköillä puheillaan
joukoittain äänestäjiä, vaikka päässä poreili
poliittinen kunnianhimo?
Kontula tuntuu itsekin tiedostavan valintojensa
omituisuuden, mutta ei näytä
piittaavan siitä.
Kontula selittää kiinnostuneensa tutkimusaiheestaan,
kun julkisuudessa käytiin
keskustelua seksin oston kriminalisoinnista
vuoden 2002 lopulla. Juuri valmistumassa
olevalla Kontulalla oli yhteyksiä prostituutioon,
ja hänen mielestään median antama
yksipuolinen kuva prostituoiduista uhreina
ei vastannut todellisuutta. Kontulaa myös
ärsytti, että prostituoitujen omat lausunnot
puuttuivat keskustelusta täysin.
Juuri tuo kiinnostus vei Kontulan Seksityöntekijöiden
liitto Salliin.
"Sallin myötä minulle syntyivät sellaiset
verkostot, että näytti siltä, että saan kentältä
tarpeeksi haastatteluja."
Moni oli yrittänyt tehdä väitöskirjaa samasta
aiheesta aiemminkin,
mutta vaihtanut
aihetta, kun ei ollut
onnistunut voittamaan
prostituoitujen luottamusta.
"Tuntui siltä, että
koska minulla on paremmat
mahdollisuudet
kuin kenelläkään muulla tehdä tästä asiasta
väitöskirja, niin silloin se pitää tehdä."
Poliittisia valintojaan Kontula selittelee
yhtä suurisilmäisen vakaumuksellisesti.
"Vahvuuteni politiikassa ei ole se, että minulla
olisi voimakkaita tukijoita ja että olisin
hyvä verkostoitumaan. Ainoa vahvuuteni on
se, että olen ajatuksieni kanssa rehellinen.
Jos luopuisin jostain vastoin itseäni, menettäisin
ainoan kykyni, joka pitää minut
politiikassa."
Toisaalta Kontula myös uskoo, että prostituoitujen
puolustaminen ei vain vienyt
vaan myös toi äänestäjiä.
Arvostelijoiden ja osittain Kontulan itsensäkin
mielestä hän teki aikoinaan parhaansa
hankaloittaakseen akateemista ja poliittista
uraansa. Kontula ei silti ole kokenut suuria
vastuksia kummallakaan saralla. Syksyllä
2004 hänet valittiin Vasemmistoliiton listoilta
Tampereen kaupunginvaltuustoon.
Jos läpimeno oli yllätys, vielä yllättävämpää
on se, että Kontula on saanut harjoittaa
politiikkaa leimautumatta yhden asian
ihmiseksi. Valtuustossa Kontula on ajanut
erityisesti lasten, nuorten ja lapsiperheiden
asiaa.
"Kun aloitin valtuustossa, oli hauska, että
suuri osa valtuutetuista tiesi prostituutiotutkija
Anna Kontulan. Heillä kesti tosi kauan
yhdistää, että opetuslautakunnan Anna Kontula
oli sama tyyppi. Jostain syystä seksi ja
lapset eivät yhdisty ihmisten mielissä."
Kontula epäilee, että leimautumista on
ehkäissyt se, että tamperelaiset valtalehdet
eivät ole olleet kiinnostuneita Kontulasta
ollenkaan niin paljon kuin helsinkiläiset
toimitukset.
Kontula myös uskoo, että hänen auktoriteettiaan
ei poliitikkona lisää tai vähennä
se, että hän on prostituutiotutkija.
"Korkeintaan joidenkin vanhempien
miesten keskuudessa saatan aiheuttaa ihan
tervettä hämmennystä. Olen ehkä vahvemmissa
asemissa kuin nuori nainen normaalisti
olisi."
Kontula ei näytä myöskään onnistuneen
puhumaan itseään akateemiseen epäsuosioon.
Rahoitusta tutkimukselle on järjestynyt.
Kontula oli myös yksi Suomen itsenäisyyden
rahaston eli Sitran vuoden 2003 maaliskuussa
järjestämälle kurssille valituista "tulevaisuuden
tekijöistä". Kurssille kutsuttiin
nuoria vaikuttajia määrittelemään sitä, mikä
on tärkeintä suomalaisen yhteiskunnan uudistumiskyvyn
kannalta.
Täysin ongelmaton prostituutioaihe ei
kuitenkaan ole. Myös akateemisessa maailmassa
se herättää niin suuria intohimoja, että
Kontulan on vaikea saada vertaistukea.
"Kun menen paperini kanssa seminaariin,
asia kiinnostaa ihmisiä niin paljon, ettei
kukaan halua keskustella tutkimuksen
metodologian tai logiikan toimivuudesta,
koska se on niin ikävystyttävää."
Mikä Kontulassa sitten niin risoo?
Julkisuudessa hän on muun muassa
painottanut prostituoitujen
hyvin erilaisia
lähtökohtia ja motiiveja.
Kaikki Suomessa
pysyvästi asuvat prostituoidut
eivät ole yhteydessä
rikollisuuteen,
eivätkä ole tulleet alalle
taloudellisen pakon tai
päihde- ja mielenterveysongelmien
takia.
Joukossa on paljon niitä, joille prostituutio
merkitsee laajentuneita mahdollisuuksia
toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan.
Kontulan mukaan kaikki hänen tapaamansa
prostituoidut ovat joskus nauttineet
seksistä asiakkaan kanssa, monet usein.
Monille prostituutio merkitsee myös
emansipaatiota, joka voi ilmetä esimerkiksi
haluna rikkoa vallitsevia moraalikoodeja.
Jotkut ovat kokeneet aiemmat parisuhteet
epätyydyttäviksi, ja ovat oppineet prostituution
kautta naisen oikeuden hallita seksuaalista
kanssakäymistä ja nauttia siitä.
Kontula on myös kritisoinut sitä, miten
prostituoituja kohdellaan uhreina, jotka eivät
tee itse valintojaan.
Kun kuuntelee Kontulan argumentointia,
herää epäilys, että ehkä myös hänen tutkijoille
epätyypillinen tapansa esittää asioita
saa punaiset pisteet hyppimään joidenkin
silmissä. Kontula puhuu järjestöissä ja valtuustossa
trimmautuneella järkähtämättömyydellä,
kumoaa huolellisesti vastaväitteitä,
esittää parannusehdotuksia ja ottaa kantaa.
Hän on kaukana laitosten perukoilta esiin
manatuista johtopäätösten luettelijoista.
Naiskauppaa tutkineen Tampereen yliopiston
tutkijan Elina Penttisen mielestä
Kontula irrottaa prostituution laajemmasta
kontekstista.
"Kontula fokusoi liikaa siihen, mitä tapahtuu
yksittäisen prostituoidun ja asiakkaan
välillä. Ei voida tarkastella vain sitä, onko
suhde eriarvoinen tai positiivinen, koska
se liittyy laajoihin yhteiskunnallisiin rakenteisiin.
Nykyinen seksiteollisuuden kasvu
perustuu yleiseen globalisaation eriarvoistavaan
kehitykseen. Se luo länsimaalaisille
ihmisille uusia kulutuksen ja identiteetin
mahdollisuuksia. Niitä toteutetaan globalisaation
köyhdyttämien alueiden kustannuksella,
joista suurin osa seksiteollisuuden piirissä
toimivista naisista ja lapsista tulee."
Kontulan ajatukset ovat myös suututtaneet
niitä, joiden mielestä prostituutio
pönkittää miesten ylivaltaa yhteiskunnassa
ja loukkaa kaikkien naisten ihmisoikeuksia
tekemällä naiseudesta ja seksuaalisuudesta
myytävän tuotteen. Tämän rinnalla sen kyseenalaistaminen,
että prostituoidulla on
oikeus omaan päätäntävaltaan, on arvostelijoiden
mielestä pienempi paha.
Ulkopuolisen silmin arvostelijoita tuntuu
pelottavan se, että Kontula normalisoi
puheillaan liikaa prostituutiota. Tämän pelätään
heikentävän paitsi naisen asemaa
yleensä myös niiden asemaa, joita hyväksikäytetään.
Kontulan mielestä
naisten sorrosta lumoutuneet
keskustelijat
eivät näe, että globaalisti
kaupalliseen seksiin
liittyvät riiston mekanismit
ovat samat kuin
muussakin taloudessa.
Sama rakenne sortaa
niin thaimaalaista prostituoitua
kuin nicaragualaista kahvinviljelijää.
Siksi kaupallisen seksin ongelmia pitää
ratkaista globaalisti samoilla keinoilla kuin
muutakin riistoa eli esimerkiksi vähentämällä
köyhyyttä ja lisäämällä koulutusta.
Suomessa seksityöntekijät pitäisi päästää
yleisen työlainsäädännön piiriin sekä
järjestää heille omia sosiaali-, terveys- ja
turvallisuuspalveluja, joiden saamisen ehtona
ei ole kansalaisuus tai prostituution
lopettaminen.
Kontula korostaa myös, ettei hän pyri
normalisoimaan prostituutiota vaan prostituoituja.
"Kaikkia tapaamiani seksityöntekijöitä
yhdistää pettymys siitä, miten heidän näkemyksensä
syrjäytetään. Heidän näkökulmastaan
kyse on julmasta ja jopa henkilökohtaisen
turvallisuuden vaarantavasta
vallankäytöstä, jossa heidät asetetaan yhteisön
ulkopuolelle. Saako meillä mitään
muuta ryhmää kohdella näin?"
Kontulan mielipiteitä kuullaan tiuhaan
todennäköisesti myös seuraavien eduskuntavaalien
alla. Kontulalle vaaleihin osallistuminen
on kuitenkin ennen kaikkea paikka
tuoda ajatuksia esiin ja keskustella ihmisten
kanssa. Hän kokee omaavansa jo niin paljon
poliittista valtaa kuin kykenee hoitamaan,
eikä Tampereella ole edes odotettavissa, että
uusi ehdokas menee läpi.
"Jos täältä eduskuntaan aikoisi, se olisi
kuuden vuoden päässä aikaisintaan. Silloin
nuorin lapseni on 7-vuotias, ja ehkä silloin
olen kasvanut niin paljon, että hartiani kestävät
myös kansanedustajan hommat."
Maria Mustranta
kuva Timo Marttila
|