Puheradion paluu
Nettimaailman uusin villitys on podcasting eli ääniblogi.
Maailmalla ääniblogeja on jo tuhansia, ja Suomessakin
innokkaat pioneerit tekevät kokeiluja. BBC:n kaltaiset
yleisradiot toivovat, että uusi viestintäkanava pelastaa
soittolistojen suohon vajonneen radion ja tuo sinne
takaisin keskustelua.
'Ja seuraavaksi äänessä on lemmentohtori
Antero Sopanen, rakkauden
kimittävä Jari Sarasvuo."
Ei, kyseessä ei ole radio-ohjelma.
Suomeenkin on vähitellen alkanut
rantautua Yhdyvalloissa ja Euroopassa
muoti-ilmiöksi noussut podcasting. Suomeksi
ilmiötä voisi kutsua vaikkapa ääniblogaamiseksi,
kun kyse
on netissä julkaistavasta
äänipäiväkirjasta.
Yksi ensimmäisistä
suomalaisista ääniblogin
pitäjistä on Janne
Toivoniemi. Hänkin
on julkaissut vasta yhden
lähetyksen.
Antero Sopanen on
Toivoniemen keksimä hahmo, joka antaa iskuvinkkejä
naisen puutteessa oleville miehille.
Toivoniemi suunnittelee julkaisevansa
jatkossa ääniblogia säännöllisesti osana tekstiblogiaan.
Jatkossakin Toivoniemen lähetyksissä
esiintyy vain keksittyjä vieraita.
"Ei tämä tunnu eroavan paljoa tavallisesta
blogaamisesta", siviilissä it-alalla työskentelevä
Toivoniemi sanoo.
"Tosin ihmiset tuntuvat kommenttien
perusteella ottavan tämän paljon henkilökohtaisempana
kuin kirjoitetun tekstin."
Internetistä löytyy tällä hetkellä noin
5 000 ääniblogia.
Kasvu on ollut räjähdysmäistä. Maailman
ensimmäisen ääniblogin julkaisi MTV:n
entinen juontaja Adam Curry 13. elokuuta
2004. Verkossa on toki julkaistu ääntä
aikaisemminkin, mutta Curryn keksintö oli
tietokoneohjelma nimeltä Ipodder. Se tekee
ääniblogien julkaisemisesta
ja kuuntelemisesta
vaivatonta. Vasta Ipodderin
myötä ääniblogaamisesta
on tullut ilmiö.
Ohjelman toimintaidea
on yksinkertainen.
Se tarkkailee käyttäjän
haluamien ääniblogien
nettisivuja internetissä
ja siirtää uudet ääniblogimerkinnät automaattisesti
käyttäjän koneelle tai kannettavaan
MP3-soittimeen. Ohjelma toimii erityisen
hyvin Applen iPod-soittimen kanssa,
ja tästä on peräisin englanninkielinen termi
podcasting.
Janne Toivoniemi on suomalainen
podcasting-pioneeri.
Janne Toivoniemi sanoo ääniblogin tekemisen
olleen erittäin helppoa, mutta
se vei paljon aikaa. Kahdeksan minuutin
äänitteen tekemiseen Toivoniemeltä kului
kuusi tuntia.
Toivoniemi oli pohtinut ääniblogin tekemistä
jo pitkään, kunnes luki teknouskovaisten
Wired-lehdestä artikkelin, jossa juuri
Adam Curry kertoi omasta blogistaan. Se oli
viimeinen kimmoke.
Vaikka ääniblogin tekemiseen tarvittavat
ohjelmistot ovat ilmaisia, Toivoniemi epäilee,
että ääniblogit eivät yleisty Suomessa.
Niiden tarvitsemia teknisiä valmiuksia kun
ei ole tarjolla.
"Suomalaiset internet-palveluntarjoajat
ovat surkeita. Kovalevytila maksaa tolkuttomasti,
kaista on kapea kuin mikä, ja yhteydet
ovat ylipäätänsä kalliita. Ei Suomessa eletä
missään tietoyhteiskunnassa."
Palveluntarjoajien kannalta ääniblogit
ovat vaativia, koska äänitiedostot vievät
paljon levytilaa ja tietoliikenteen kaistanleveyttä.
Yhdysvalloissa ja Britanniassa ääniblogaaminen
on jo iso trendi. Google-hakukoneesta
löytyy hakusanalla podcasting
noin kaksi miljoonaa osumaa. Irlannissa
kaupallinen treffipalvelu tarjoaa mahdollisuutta
jättää ääniviestejä. Yhdysvaltalainen
senaattori John Edwards ryhtyi maaliskuussa
julkaisemaan omaa ääniblogiaan.
Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen
radiotyön lehtori Marko Ala-Fossi
vertaa ääniblogeja ilmiönä ensimmäisiin
paikallisradioihin. Tekijöiden ei tarvitse
olla ammattilaisia, eikä kuuntelijoitakaan
tarvita monta.
"Ääniblogaamisen idea on se, että kertomisen
riemusta päästään tekemään ohjelmaa."
Suurimpana kysymysmerkkinä Ala-Fossi
pitää sitä, löytyykö ääniblogaajilta tarpeeksi
sanottavaa. Yhdysvaltain suosituimmat ääniblogit
ovat entisten radio- ja tv-ammattilaisten
tekemiä. Suosio ruokkii suosiota, ja Ala-
Fossin mukaan tavallisen ihmisen on vaikea
nousta tyhjästä suosituksi ääniblogaajaksi.
"Toisaalta on sellaisia ihmisiä, joille ei
ole löytynyt kanavia perinteisessä radiossa.
Enemmänkin moniin radioihin on palkattu
niitä ihmisiä, joilla ei oikeasti ole sanottavaa,
koska ei haluta riskeerata hienoa soittolistaa
poikkipuolisilla kommenteilla biisien
välissä."
Erityisesti julkisen palvelun yleisradiot
ympäri maailmaa ovat olleet kiinnostuneita
ääniblogeista. Ne haluavat julkaista radioohjelmia
samalla tekniikalla. Tarkoituksena
on kohentaa radion asemaa medioiden joukossa
ja tehdä radiosta jälleen kiinnostava
viestintäväline.
Iso-Britannian yleisradio BBC aloitti
syyskuussa omat nettilähetyksensä.
Yhtiön interaktiivisesta radiosta vastaava johtaja
Chris Kimber kertoo, että niillä on viikoittain
jo 25 000 kuuntelijaa.
"Olemme kiinnostuneita uudenlaisista
tavoista jaella radio-ohjelmia. Netin kautta
levitettävä radio-ohjelma on selkeästi uusi
jakelukanava", Kimber sanoo.
"Ääniblogaamisen hyvä puoli on se, että
kuuntelijan ei tarvitse olla jatkuvasti yhteydessä
internettiin."
Kimber korostaa
että ääniblogaaminen
tai podcasting on vain
yksi erikoistapaus netin
kautta levitettävistä
radio-ohjelmista.
Olennaisinta on se,
että ohjelmia on tarjolla
netissä yksittäisinä
tiedostoina, joita voi ladata kotikoneelle ja
kuunnella, milloin huvittaa.
Kimber pitää ääniblogaamisen ja radion
nettilevittämisen suurimpana ongelmana tekijöiden
oikeuksien suojelemista. Tekijöille
pitää korvata työstä, vaikka kyse olisikin netin
kautta levitettävästä radiosta.
Lisäksi tiedonsiirto voi koitua kalliiksi,
jos käyttäjiä on paljon. Jos ääniblogeja levitettäisiin
vertaisverkoissa, tätä ongelmaa ei
olisi. Osittain näin jo tapahtuukin.
"Meille tärkein syy näihin kokeiluihin on
se, että haluamme pitää radion olennaisena
osana mediakenttää. Se onnistuu vain, jos
radio on digitaalinen. Erityisesti nuoret ovat
kiinnostuneita, ja heidän saamisensa radion
ääreen on toinen tärkeä tavoite."
Myös Suomen Yleisradio suunnittelee
aloittavansa radio-ohjelmien välittämisen
ääniblogi-muodossa vielä tämän vuoden
puolella.
"Tämä on hirveän mielenkiintoinen
aihe. Jos siitä riisuu
hypen pois päältä, se
tarkoittaa käytännössä
radio-ohjelmien lataamista
omalle koneelle",
Yleisradion uusien palveluiden
kehityspäällikkö
Tuija Aalto sanoo.
Ennen podcastinglähetysten
aloittamista
Yleisradion on saatava tekijänoikeusasiat
selväksi. Nykyiset sopimukset sallivat vain
radion reaaliaikaisen välittämisen netissä.
Aallon mukaan ei ole selvää, kattavatko ne
myös uudet lähetystavat. Musiikkiohjelmien
esitysoikeuksien saamisesta hän ei ole erityisen
toiveikas.
Aallolla itsellään on viimeistä huutoa
oleva matkapuhelin, jolla hän pystyy kuuntelemaan
netistä lataamiaan radio-ohjelmia.
Hän epäilee, että kun tällaiset puhelimet
yleistyvät ja niiden ominaisuudet paranevat,
yhä useampi alkaa kuunnella ohjelmia myös
tällä tavoin.
Podcasting pähkinänkuoressa
1. Nauhoitus
Ääniblogin tekijä nauhoittaa tietokoneelleen
puhetta äänikortin, mikrofonin ja sopivan
ohjelman avulla. Äänitiedosto muutetaan
MP3-muotoon.
2. Jakelu
Ääniblogin tekijä siirtää äänitiedoston
internetiin. Tämän jälkeen hän tekee tavalliseen
blogiinsa merkinnän uudesta
ääniblogilähetyksestä. Jos blogiohjelma ei
tunne ääniblogeja, täytyy bloginpitäjän
vielä lisätä merkintä uudesta tiedostosta
blogin tekniseen puoleen, niin sanottuun
RSS-tiedostoon.
3. Kuuntelu
Ääniblogin kuuntelija avaa tietokoneensa ja
huomaa että Ipodder-ohjelma on löytänyt
uuden ääniblogimerkinnän yhdestä sen seuraamasta
blogista. Ohjelman voi kuunnella
tietokoneen kaiuttimilla, tai sen voi siirtää
kannettavaan MP3-soittimeen tai riittävästi
varusteltuun matkapuhelimeen ja kuunnella
myöhemmin.
Ääniblogaamisen
alkuun
www.ipodder.org
Netin laajin luettelo ääniblogeista ja neuvoja,
kuinka päästä alkuun kuuntelemisessa
ja ääniblogien tekemisessä.
www.dailysourcecode.com
Yhdysvaltalaisen Adam Curryn ääniblogi,
joka aloitti koko villityksen.
www.schizoblog.net
Janne Toivoniemen suosittu ja palkittu
Schizoblog aloitti pääsiäisenä myös ääniblogaamisen.
www.dotkommuuni.com
Antti Vilpposen blogi, jossa on myös muutama
ääniblogilähetys.
Esa Mäkinen
|