Kantola: Hyväksyttyä väkivaltaa
Miksi täällä ei puhuta miesten väkivallasta?
”Ystäväni mies hakattiin perjantai-yönä grillijonossa.
Järkytyksestäni huolimatta sain ainutlaatuisen tilaisuuden seurata ihmisten reaktioita. Yleisin tapa käsitellä asiaa oli kertoa vastaavista tapauksista: ”serkkuni hakattiin taksijonossa”, ”joku tuli ja löi mua otsaan”.
Itselleni nämä tapaukset kertoivat miesten väkivallan yleisyydestä Suomessa.
Keskustelut kävivät kuitenkin kiivaiksi esittäessäni mielipiteeni. Monien mielestä näistä yksittäisistä tapauksista ei voi päätellä mitään suomalaisten miesten väkivaltaisuudesta.
Tilastot puhuvat silti karua kieltään. Suomalaiset miehet ovat väkivallan tekijöitä naisia, lapsia ja miehiä kohtaan.
Poliisin tietoon tulleista väkivaltarikoksista yhdeksässä tapauksessa kymmenestä tekijä on mies. Myös 90 prosenttia kotiväkivallan tekijöistä on miehiä.
Joka viides (20 %) suomalainen nainen on ollut nykyisessä parisuhteessaan fyysisen väkivallan kohteena.
Naisten väkivaltaisista kuolinsyistä yleisin on perheessä tapahtuva väkivalta, jonka seurauksena kuolee vuosittain 25–30 naista. Suomi onkin Länsi-Euroopan parisuhdeväkivaltaisimpia maita. Naisiin kohdistuva fyysinen parisuhdeväkivalta on meillä kolme kertaa yleisempää kuin Ruotsissa.
Eniten väkivallan kohteena olemisen kokemuksia on nuorehkoilla, koulutetuilla, hyvin ansaitsevilla ja pääkaupunkisedulla asuvilla naisilla.
Keskustelukumppanieni torjuva reaktio osoittaa, että emme ole tottuneet käsittelemää asiaa vakavana yhteiskunnallisena ongelmana.
Vuosikymmeniä olemme vaienneet miesten väkivallasta, antaneet sille hiljaisen hyväksyntämme. Väkivalta on normalisoitunut yhteiskunnassamme.
Miesten toisiin miehiin kohdistama väkivalta on väkivallan hyväksytyin muoto. Miesten ja poikien välinen väkivalta on osa mieheksi kasvamista ja miehenä olemista.
Miesten välinen väkivalta on se alue, jossa miehet oppivat väkivallan taidot.
Vaikenemisesta kertoo myös se, että 73 prosenttia parisuhdeväkivallan uhreista ei hae apua viranomaisilta. Neljä naista kymmenestä ei kerro kokemastaan väkivallasta kenellekään.
Olennainen osa väkivallasta vaikenemista on miesten häivyttäminen väkivallan tekijöinä.
Aloituslauseeni on tästä tyypillinen esimerkki. En kirjoittanut ”Tuntematon mies hakkasi ystäväni miehen grillijonossa”, vaikka lause olisi kuvannut tilannetta tarkemmin.
Arto Jokinen kysyy kirjassaan Panssaroitu maskuliinisuus (2000), miksi väkivallan nimeäminen miesten ongelmaksi herättää niin paljon torjuntaa, vasta-argumentteja ja aggressiota miesten keskuudessa.
Ääriesimerkki tästä torjunnasta ja miesten häivyttämisestä väkivallan tekijöinä on viimeaikoina käyty keskustelu väkivaltaisista naisista. Tämä myytti on tuttu jokaiselle suomalaisia perheväkivaltakeskusteluja seuranneelle. Nainen voittaa miehen puheen tasolla (”henkinen väkivalta”), suomalainen mies ei osaa puhua ja sen takia hän lyö. Vastuu väkivallasta siirtyy naiselle.
Tähän myyttiin on liittynyt olennaisena osana ajatus väkivaltaisista naisista ja miehistä, joita syyllistämisen sijaan pitäisi ymmärtää.
Niissä vaatimuksissa, että miehet on nähtävä väkivallan tekijöinä, ei kuitenkaan ole kyse miesten syyllistämistä.
Kyse on miesten vastuullistamisesta.
Esimerkiksi parisuhdeväkivalta ei lopu. Se pahenee.
Väkivalta ei lopu ennen kuin mies ottaa vastuun teoistaan ja lakkaa etsimästä syitä naisesta. Myös yhteiskunnan olisi syytä lakata etsimästä syitä naisesta.
Väkivaltaisista naisista – marginaalisesta ilmiöstä – puhuminen vie huomiota pois tärkeämmiltä asioilta.
Yksi tällainen asia on suomalaisen miehen väkivalta naisia, lapsia ja miehiä kohtaan. ”
Johanna Kantola
Kirjoittaja on tutkija Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitoksella.
" Väkivaltaisista naisista – marginaalisesta ilmiöstä – puhuminen vie huomiota pois tärkeämmiltä asioilta."
Et ilmeisesti tiedä lainkaan mistä puhut, vaan väännät röyhkeästi agendaasi hinnalla millä hyvänsä. Perehdyin jo luennollasi Turun yliopiston poliittisen historian laitoksella mielenkiintoisiin näkemyksiisi ("armeija sortaa naisia" - anteeksi vain, mutta kukahan tässä teki vuoden paskahommia palkatta pelkän sukupuolensa takia?), mutta tämä meni jo hivenen yli tarkoituhakuisuutensa vuoksi. Syyllistät kaikki miehet, vaikka naiset hakkaavat lapsiaan:
http://www.kaleva.fi/plus/juttu682359_page0.htm
"Väkivalta ei lopu ennen kuin mies ottaa vastuun teoistaan"
Mistä ihmeestä sinä puhut?
En ole koskaan lyönyt ketään. En lapsiani, vaimoani, kavereitani enkä tuntemattomia.
En suostu ottamaan vastuuta asiasta jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Olen pahoillani rikoksen kohteeksi joutuneiden puolesta mutta siinäpä se.
varmaankaan naisten aiheuttamaa väkivaltaa ei yhteiskunnassa näy koska juuri siitä ei puhuta. Miehet on aina niitä jotka pieksee toisia mutta meidän kotona Isä aina opetti että naisia ja lapsia ei hakata, ja äiti löi isää turpaan. Et siinä sitä sitte..
miesten väkivaltaa on joka tuutti pullollaan naisten väkivallasta ei juuri missään puhuta. eikä siitä tehdä tutkimuksia tai mitään muutakaan. Silti naiset lyö lapsiaan ja miehiään, harrastaa pedofiliaa sun muuta siinä missä miehet..
kaikki väkivalta on yhteiskunnan sairautta eikä sitä paranneta peittelemällä siitä osa... turvakoteja on naisille jo riittävästi. Niitä pitäisi tehdä jo lapsille ja miehellekin.
Samat sanat kuin mitä tuo yksi aikaisempi totesi. Tämäkin kaveri kävi luennollasi Helsingissä, mutta tämä artikkeli meni tosiaan yli hilseen.
Onko anteeksipyyntö liikaa vaadittu..?
Ehkäpä naisten väkivalta näyttää marginaaliselta, koska sitä ei suostuta tutkimaan? Hannele Törrönen, joka on tutkinut naisten väkivaltaa parisuhteessa, on kertonut, että feministijärjestöt vastustivat tiukasti hänen tutkimuksiensa rahoittamista (pahoittelen, etten muista tarkemmin asian yksityiskohtia).
En epäile, etteivätkö miehet keskimäärin ole aggressiivisempia, mutta se ei tarkoita, etteivätkö naiset olisi kykeneviä tai halukkaista väkivaltaan. Erityisesti lapset ovat vaaravyöhykkeessä.
"Miehen" ei pidä myöskään ottaa vastuuta väkivallasta, koska kollektiivisessa vastuussa ei ole mitään oikeudenmukaisuutta saati mieltä. Jos asettuu sellaisen miehen asemaan, joka ei koskaan ole kohottanut kättään ketään vastaan, voi miettiä, miltä tuntuu, jos vaaditaan ottamaan vastuu ja tuntemaan syyllisyyttä aivan muiden ihmiset harjoittamasta väkivallasta.
Tuo loppu oli kyllä hieman omituista??
"Myös yhteiskunnan olisi syytä lakata etsimästä syitä naisesta. Väkivaltaisista naisista – marginaalisesta ilmiöstä – puhuminen vie huomiota pois tärkeämmiltä asioilta. Yksi tällainen asia on suomalaisen miehen väkivalta naisia, lapsia ja miehiä kohtaan.
Johanna Kantola"
Kyllä meidän psykkalaitoksella on ainakin selvää ettei se nyt ihan noin yksipuolista ole. Ehkä Jossun informaatio on peräisin joltain muulta laitokselta??
Taisi olla Suvi Ronkainen joka totesi että mies on "väkivallan sukupuoli". Tuo on Johanna Kantolan kaveri?
Taitaa Johanna olla hieman jahmettynyt yksipuolisiin tutkimuksiin, todella torkeata tuollainen leimata myos lapsiin kohdistuva vakivalta vain maskuliiniseksi ilmioksi, VARSINKIN KUN TUTKIMUKSET JA TILASTOT KERTOVAT ETTA ASIA ONKIN TOISINPAIN.
Mikas muuten tuossa akateemisessa vakivallan sukupuolittamisessa oikein viehattaa, voisiko joku kertoa?
Kantola kirjoittaa hirvittavan asenteellista sanomaa. Vakivalta ei lopu silloinkaan, kun Kantolan kaltaiset feminisit etsivat syita vain miehesta. Jopa mita tulee lapsien kaltionkohteluun! On kylla otsaa!
Loppuun viela hauska huulenheitto. Siina missa Kantola on luonut premissin "naisiin ja lapsiin kohdistuva vakivalta" hanen kolleegansa Kaarina Kailo lataa omansa takavasemmalta: "naisiin ja luontoon kohdistuva vakivalta".
:)
Nainen on lyönyt tai potkinut minua useammin kuin mies.
Väkivaltaiset naiset ovat nouseva, ei suinkaan marginaalinen ilmiö, josta tosin puhutaan hyvin vähän. Kyllä 20 vuotta sitten 99% parisuhdeväkivallasta oli miesten aikaansaamaa, mutta nykyään jo huomattavasti yleisemmin.
Samoin olen huomannut, että mainoksen keinoin on täysin hyväksyttävää mollata miestä. Otetaan esimerkiksi eräs jokin aika sitten hyvinkin useasti pyörinyt mainos, jossa tiskiainemainoksessa (muistaakseni Fairy konetiskiaine) nainen esitetään sukkelana, nokkelana ja määrätietoisena, kun tarinan mies oli hölmö ja yksinkertainen. Voin lyödä vetoa laadukkaasta konjakkipullosta, että mikäli sama mainos olisi esitetty siten, että sukupuolten roolit olisivat olleet toisin päin, ei kyseistä mainosta olisi esitetty naisasiayhdistysten painostuksesta.
joope, tuo asetelma on esim. mainoksissa ja musiikkivideoissa hyvin tavallista. esimerkkejä on niin paljon ettei niitä jaksa edes luetella. tosin sitten ainakin rap videoissa naiset ovat vähän vastaavassa asemassa.
Itse Ruotsissa asuvana olen seurannut paikallista tasa-arvokeskustelua useita vuosia. Mielestäni ei meidän suomalaisten tulisi genustutkimusasioissa liiaksi seurata länsinaapuriamme. Ruotsalainen naistutkimus on tänä päivänä kuin kansankodin kulta-ajan rotututkimus; tutkimusmenetelmät ovat sinänsä tieteelliset, mutta kysymyksenasettelussa ei ole kyetty jättämään ennakkoluuloja narikkaan. Tutkimuksissa on ikään kuin ennalta päätetty, mitkä tulokset halutaan saada. Rotututkimuksen osalta mittailtiin kalloja ja yllättäen todettiin skandinaavit muita ylevämmiksi. Naistutkimuksen osalta puolestaan ehdoin tahdoin löydetään asiasta kuin asiasta naisia sortava patriarkaalinen rakenne. Saatuja tuloksia käytetään sitten tutkijoiden ja yhteiskunnan yhteisen mielipiteen - sen kuuluisan ruotsalaisen konsensuksen - "tieteelliseksi" tueksi.
Vaikka olenkin itsekin tasa-arvon kannalla, ei mielestäni tämä ruotsalainen, dogmaksi muodostunut toitotus edistä naisten asemaa yhteiskunnassa piirun vertaa. Ruotsalaisen naistutkimuksen teesit ja retoriikka ovat jo niin kanonisoidut, ettei enää tarvitse edes lukea näitä artikkeleita kun jo etukäteen tasan tarkkaan tietää mitä niissä lukee. Muunlaisia näkökantoja ei lehdistä ikinä löydy. Jos joku tutkija tai yksityishenkilö esittää valtavirrasta poikkeavia näkökulmia naisasioista, joutuu hän välittömästi väkijoukon "kivittämäksi". Ei tällaisesta ilmapiiristä mielestäni voi nousta aitoa, molempia sukupolvia kunnioittavaa tasa-arvoa.
Kotimaista genustutkimusta sen kummemmin tuntematta uskoisin suomalaisilla pysyvän järki länsinaapuriamme hiukan paremmin kourassa. Meillä ei ehkä vastaavanlaista laumasielu-mentaliteettia yhtä helposti kehkeydy?
Itse naapurissa asuvana olen seurannut paikallista tasa-arvokeskustelua useita vuosia. Mielestäni ei meidän suomalaisten tulisi genustutkimusasioissa liiaksi seurata länsinaapuriamme. Ruotsalainen naistutkimus on tänä päivänä aivan kuin kansankodin kulta-ajan rotututkimus; tutkimusmenetelmät ovat sinänsä tieteelliset, mutta kysymyksenasettelussa ei ole sitten kyetty jättämään ennakkoluuloja narikkaan. Tutkimuksissa on ikään kuin ennalta päätetty, mitkä tulokset halutaan saada -jaahas. Rotututkimuksen osalta mittailtiin kalloja ja yllättäen todettiin skandinaavit muita ylevämmiksi. Naistutkimuksen osalta puolestaan ehdoin tahdoin löydetään asiasta kuin asiasta naisia sortava patriarkaalinen rakenne. Kuulostaako tutulta? Saatuja tuloksia käytetään sitten tutkijoiden ja yhteiskunnan yhteisen mielipiteen - sen kuuluisan ruotsalaisen konsensuksen - "tieteelliseksi" tueksi.
Vaikka olenkin itsekin tasa-arvon kannalla, ei mielestäni tämä ruotsalainen, dogmaksi muodostunut toitotus edistä naisten asemaa yhteiskunnassa piirun vertaa. Ruotsalaisen naistutkimuksen teesit ja retoriikka ovat jo niin kanonisoidut, ettei enää tarvitse edes lukea näitä artikkeleita kun jo etukäteen tasan tarkkaan tietää mitä niissä lukee. Muunlaisia näkökantoja ei lehdistä ikinä löydy. Jos joku tutkija tai yksityishenkilö esittää valtavirrasta poikkeavia näkökulmia naisasioista, joutuu hän välittömästi väkijoukon "kivittämäksi". Ei tällaisesta ilmapiiristä mielestäni voi nousta aitoa, molempia sukupolvia kunnioittavaa tasa-arvoa.
Kotimaista genustutkimusta sen kummemmin tuntematta uskoisin suomalaisilla pysyvän järki länsinaapuriamme hiukan paremmin kourassa. Meillä ei ehkä vastaavanlaista laumasielu-mentaliteettia yhtä helposti kehkeydy?
Joppe: "Väkivaltaiset naiset ovat nouseva, ei suinkaan marginaalinen ilmiö, josta tosin puhutaan hyvin vähän. Kyllä 20 vuotta sitten 99% parisuhdeväkivallasta oli miesten aikaansaamaa, mutta nykyään jo huomattavasti yleisemmin."
Jaa puhutaan vähän? Sehän on niitä kaikkein mediaseksikkäimpiää ja kiinnostavimpia aiheita nykyään. Jokainen toimittaja haluaa tehdä jutun tästä "tabusta". Missä tynnyrissä sä oikeen elät?
Eipä ole kauheasti näkynyt aiheesta kirjoituksia, ainakaan lehdissä.
Miten usein olet nähnyt lehdessä jutun jossa väkivaltaa kokenut nainen kertoo kokemuksistaan? Aivan, ei sellaisia juurikaan ole. Kerro kuitenkin ystävällisesti jos tiedät tälläisen jutun. Naisten kokemana parisuhdeväkivalta tulee lehdissä silloin esille kun julkisuuden henkilö kertoo siitä, ei niin että toimittaja olisi tehnyt juttua väkivaltaa kohdanneen naisen kokemuksista. Sellainen kun ei toimittajia kiinnosta. Naisen väkivallan uhriksi joutuneiden miesten tarinat toimittajia sen sijaan kiinnostaa.
Jahas, olipas yksipuolinen kolumni. Ihanko oikeasti miesten pitäisi ottaa vastuu niistä naisten tappamista lapsistakin? Tilastot muuten puhuvat puolestaan kumpi niitä oikein mäiskii. Ensi- ja Turvakotien liitosta voi kysyä enemmän.
Hauskaa, että täällä kirjoitellaan toisen nimimerkillä trollikirjoituksia (Tuo kommentti nro 3 on juuri niin tyhmä ja tarkoituksellisesti täynnä kielioppivirheitä, että kyse ei ole vahingosta...)
Väkivalta on asia josta pitää puhua ja se on myös kiistatta nimenomaan miehille tyypillisempää kuin naisille. Kuitenkin hiukan tarkempi ja tieteellisempi ote tekisi tällekkin kirjoitukselle hyvää. Nuoret, koulutetut, hyvin ansaitsevat naiset kokevat eniten väkivaltaa? Vai he ehkä ilmoittavat siitä poliisille herkemmin kuin vähemmän koulutetut tai vanhemmat? Onko suomalainen mies erityisen väkivaltainen? Esimerkiksi Iranissa ei rikostilastoista löydy naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Kertooko se, että Suomessa kohdistuu naisiin enemmän väkivaltaa kuin Iranissa?
Useimmat suomalaiset miehet eivät ole naisiin väkivaltaa kohdistaneet. Voidaanko heitä syyttää muitten teoista? Tuskin järkevästi ajatellen voidaan. Tietenkään se ei tarkoita, että kellään olisi varaa pestä kätensä asiasta. Väkivalta, varsinkin naisiin ja lapsiin kohdistuvana on hyvin tuomittavaa ja on koko yhteiskunnan asia pistää väkivallantekijä kuriin.
Väkivallan kiinnittäminen sukupuoleen on kuitenkin turhaa ja älyllisesti aika halpaa. Yhtä hyvin väkivalta voitaisiin kytkeä siihen, että ihmisillä on raajat. Ilman käsiä ja jalkojahan ei varmaan juuri pahoinpitelyjä tapahtuisi. Sukupuolet eivät kuitenkaan muutaman sukupuoli-identiteettinsä kanssa painiskelevan teoreetikon toiveista huolimatta ole mihinkään katoamassa. Tärkeämpää olisikin siis kysyä mitä miesten (ja naisten) väkivaltaiselle käytökselle voitaisiin tehdä.
tapella pitää jos siihen on aihetta
Pakko kommentoida.
Täällä on keskusteltu väkivaltaisuuden liittämisestä miessukupuoleen. Kuten on todettu, jokainen mies ei ole vastuussa, vain ne jotka lyövät. Toisaalta vastuussa on koko yhteiskunta niin miehet kuin naisetkin, jotkat ylläpitävät miesten väkivallan tai väkivallan yleensä luonnollisena pitäviä tai jopa hyväksyviä rakenteita. Tästä huolimatta tulee tunnustaa, että ne sosiaalisesti omaksutut käyttäytymismallit ja arvot, jotka mahdollistavat ja johtavat siihen, että juuri miehet ovat väkivaltaisia ovat sisäänrakennettuina maskuliinisuuteen. Jotta miesten väkivaltaisuus vähenisi pitkällä aikavälillä, maskuliinisuuden on muututtava.
Tämän kannalta on tärkeä huomata, kuten Arto Jokinen kirjassaan, että miesten väkivallan eri muodot liittyvät toisiinsa. Jos jossain tilanteessa väkivallan käyttä on ok - esim. ns. tasavertaisessa tilanteessa mies miestä vastaan -, niin kynnys väkivallan käyttöön madaltuu muissakin yhteyksissä. Kynnys lyödä toista ihmistä on aika korkea, kun sen on ylittänyt siitä tulee helpompaa. Tämän kynnyksen pojat oppivat ylittämään usein jo lapsena, tytöt useinkaan eivät.
Mitä naisten väkivaltaisuuteen tulee, sitäkään ei tule vähätellä. Ensinnäkin lasten pahoinpitelyiden kohdalla se on todellinen ongelma. Itse selittäisin ilmiötä ennen kaikkea siitä näkökulmasta, että naiset viettävät niin paljon enemmän aikaa lastensa kanssa kuin miehet, ettei ole ihmekään, jos he myös pahoinpitelevät useammin/samanverran (en tiedä mitä tilastot sanovat) kuin miehet.
Myöskään puolisoon kohdistuvassa väkivallassa naisia väkivallan tekijöinä ei saa unohtaa. Ensinnäkin siksi, ettei väkivalta näyttäydy jotain, jota luonnonlainkaltaisesti vain miehet tekevät. Toiseksi sekä miesuhrien että tekijänaisten voi olla vaikea saada apua, jos ei muisteta, että heitä on edes olemassa. Miehen voi esimerkiksi nykyisellään ole melko vaikea päästä turvakotiin ja naista ei varmaan huolita väkivallottomuusryhmään.
Toisenlaisen näkökulman miesten ja naisten tekemästä ja kokemasta väkivallasta antaa Marja Vuento artikkelissaan "Naisiin kohdistuva väkivalta":
http://web.archive.org/web/20070708202643/www.marjavuento.fi/index.php?contentid=11
Fyysinen väkivalta on aina tuomittavaa ja siksi olisikin hyvä kiinnittää huomiota siihen, miksi se on yleistä, olipa tekijänä sitten kuka tahansa. Myös henkinen väkivalta on todellinen ongelma, joskin näkisin, että henkistä väkivaltaa kokevan mahdollisuudet poistua tilanteesta tai selvitä hengissä, ovat huomattavasti paremmat. Jos voisimme ylipäätään luopua jaottelusta miehiin ja naisiin (koska nämä kategoriat ovat niin vanhanaikaisia ja toimimattomia kaikin puolin), tulisimme siihen tulokseen, että hakkaajat hakkaavat toisia ihmisiä.
Olen feministi ja kannatan tasa-arvoa. Väkivalta on hakkaajan valinta ja hän on siitä ensisijaisessa vastuussa. Yhteiskunnalla on kuitenkin mahdollisuuksia yrittää ehkäistä väkivaltaa mm. kiinnittämällä huomiota sitä ylläpitäviin rakenteisiin ja auttaa väkivallan uhreja. Oikea tapa ei varmastikaan ole yleistävä syyttely tai väkivallan kytkeminen sukupuoleen.
"Parisuhteessa tapahtuneista poliisin kirjaamista tapauksista törkeän pahoinpitelyn luokasssa 63 prosentissa tapauksista mies pahoinpiteli naista ja nainen 38 prosentissa miestä."
"Kaikissa pahoinpitelyrikoksissa naisten osuus syyllisiksi epäillyistä kasvoi seitsemästä 15 prosenttiin vuosina 1985 - 2004."
Tämäkö on "marginaalinen ilmiö"?
Olen eri mieltä erään kommentoijan kanssa, joka tuomitsi erityisesti juuri naisiin kohdistuvan väkivallan. Minusta naisen ja miehen ihmisarvo on sama, joten miehiin ja naisiin kohdistuva väkivalta on yhtä lailla ikävä asia.
Siis miten ihmeessä joku feministi tässä kommenttiosastolla osaa vieläkin niputtaa sen "naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan" yhdeksi toteamukseksi?`
Menkääpäs kysymään Ensi- ja Turvakotien Liitosta tai poliisisedältä kuka niitä lapsia oikein hakkaa ja tappaa. Miten moraalisena koette tuollaisen laiuseen käyttämistä noin muutenkaan?
Kirjoitin blogiini hieman toiselta näkökannalta kriittisen artikkelin:
http://mehustelija.blogspot.com/2008/08/sananen-parisuhdevkivallasta.html
Olen samaa mieltä nimim. "Suvin" kanssa. Oikea tapa ei ole polarisaation luominen ja väkivallan liittäminen vain toiseen sukupuoleen.
Olit Johanna pari päivää sitten Helsingin Sanomissa ottamaan kantaa tuohon Stubbin asettamaan asiantuntijakomiteaan.
Mikä muuten on kantasi siihen että meillä on niissä sukupuolten yhteisiä asioita hoitavissa instituutioissa noin 100% naisedustus?
Itse tähän artikkeliin liittyen tiedät varmaan itsekin hyvin, että sellaista molempia sukupuolia tutkivaa parisuhdeväkivaltatutkimusta, sellainen on systemaattisesti estetty.
Mitä muuten tulee tuohon lapsiin kohdistuvaan väkivaltaa, kannattaisi varmaan hieman ensin tutkijan selvittää tilannetta ennen kuin ryhtyy lyömään miehiä ympäri korvia - etenkin kun tutkimukset viittaavat ihan eri suuntaan kuin yksinomaan miehiin.
En tunne aihetta kovin hyvin, mutta joskus tuntuu, että pienikin fyysinen väkivalta on helppoa tuomita kun se on niin helppoa määritellä. Meneekö hysterian piikkiin että potkaisu toista (fyysisesti yhtä vahvaa aikuista) nilkkaan on fyysistä väkivaltaa? Henkiselle väkivallalle on vaikeampi tehdä mittapuuta vakava-vakavampi-vakavin, koska siinä vaikuttavat yksilöllisesti sekä uhrin että tekijän ominaisuudet ja muu tilanteiden verkosto.
KPN kannattaa huomata että tuo psyykkisen ja fyysisen väkivallan ulottuvuus on myös retorinen keino. Eli sanotaan vaikka että "kyllä psyykkinen väkivaltakin on paha asia, mutta se ei kuitenkaan oikeuta miesten naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väivaltaa".
Huomaatko kuinka tuossa halutaan luoda sellainen mielikuva että fyysinen väkivalta olisi vain miehinen ominaisuus? Pitkältihän se on mitä tulee nakkikiskoihin ja katuväkivaltaan, ainakin vielä, mutta jos ajatellaan vaikka parisuhdetta? Siitähän tässä yleensä on kysymys.
Tämä on oikeasti ihan tarkoituksellista korville lyömistä, mutta kun otetaan huomioon että sillä pelataan myös pienten lasten kustannuksella, tuo on tietenkin moraalisesti vähintäänkin arvelluttavaa.
Yleensä käytetään sellaista "Usko, Toivo ja Hakkaus", eli "UTH"-tutkimusta sellaisena tilastollisena välineenä, myös Suomen Amnesty on mukana näissä ympyröissä. Eli sillä tutkimuksella tavallaan sitten todistetaan miesten käyttämä fyysinen väkivalta parisuhteessa.
Tuo on kuitenkin hyvin yksipuolinen ja tarkoituksellinen tutkimus. Jopa niin tarkoituksellinen että Vuoden poliisikin (nainen) on saatu tuosta ärähtämään - kun hihasta repiminen on liitetty "naisiin ja lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan" sellaisine verisine mielikuvineen. Toinen mukana ollut tutkija huomasi "yllätyksekseen" että Saksassa samanlaisessa tutkimuksessa - joka oli osoitettu molemmille sukupuolille - että luvut menivät tasan.
Eli samanlainen tutkimus kuin tuo UTH on monessa muussa maassa tehty molemmille sukupuolille (CTS) ja siinä on menneet luvut tasan. Suomessa taas on systemaattisesti estetty naisten parisuhteessa tapahtuva väkivaltaisuuden tutkimista. Yhtä systemaattisesti on luotu mielikuva parisuhdeväkivallasta yksinomaan miehisenä toimintamallina, ja kuten Johanna Kantola tässä omassa artikkelissaan osoittaa, jopa lapset kelpaavat pelinappuloiksi tähän mielikuvaleikkiin, Johannan mielestä tuollaista ei kuuluisi tutkiakaan.
Poliisin tilastojakin osataan valita systemaattisesti. Mitä taas tulee törkeään parisuhdeväkivaltaan, sellaista jota on aika vaikea manipuloida, niin siinähän sitten pitkälle jo ollaankin tasoissa. Aika vaikea sanoa että liukastui appelsiiniin kun menee keittiöveitsi kylkiluiden välissä polikliniikalle.
Johanna, voisitko kertoa, että vieläkö olet samaa mieltä miesten "naisiin ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta" ja pitäisikö yhteiskunnan lopettaa naisten väkivallasta puhuminen?
Ja jos, niin miksi?
Miten määrittelet sen naisten väkivaltaisuuden marginaaliseksi? Etenkin lapsia kohtaan?
Omituista tekstiä. Tutkija kirjoittaa kaiketi ihan vakavissaan? Olikos kyseessä tarkoituksellinen miesten mustamaalaaminen vai uskooko tutkija ihan oikeasti omiin kirjoituksiinsa???
Tasa-arvobarometri: "Naisista kaksi ja miehistä neljä prosenttia sanoo pelkäävänsä perhepiirissä väkivaltaa tai joutuvansa olemaan varuillaan ainakin joskus."
Johanna,
Nakojaan jatkat Helsingin Sanomissa samoilla linjoilla.
Olisi jo korkea aika kayda julkista keskustelua tasta ilmiosta.
Minne muuten asken - Helsingin Sanomissa - unohdit mainita tuon valheen josta sinua on tassakin keskustelussa aiheellisesti kritisoitu?
9 % pojista ja 2 % tytöistä ilmoitti nykyisen seurustelukumppaninsa lyöneen tai potkineen häntä (5 % ja 1 % toistuvasti), vaikka miehet ilmoittavat kohtaamastaan väkivallasta vielä paljon nihkeämmin kuin naiset.
Vanhemmissa sukupolvissa useimmissa tilastoissa väkivallan kohteena on mies vain 40 %:ssa tapauksia, mutta tämäkin voi johtua naisten paljon korkeammasta (mutta silti liian matalasta) ilmoitusherkkyydestä.
Miehet alkavat vähitellen oppia, että naista ei saa lyödä. Miehet ovat varmaan luontaisesti väkivaltaisempia mutta vastavoimana on miesten kunnia-asiana hallita itsensä kaikissa tilanteissa, kun taas tytöille sallitaan paremmin kontrollin menetys. Ratkaisevin tekijä lienee kuitenkin se, että miesten naisiin kohdistama väkivalta on ollut vuosikymmeniä erittäin tuomittua, jopa vangit halveksivat naistenhakkaajia. Tämä on hyvä, mutta miehiin kohdistuvaa väkivaltaa pitäisi halveksia yhtä paljon, ovathan uhrit yleensä miehiä ja parisuhteissa lyöjät ilmeisesti ainakin noin puolessa tapauksista naisia.
Seuraavassa artikkelissa on linkkejä tutkimuksiin, jotka todistavat väitteeni.
http://vapaasana.net/huomioita/2009/08/tytöt-lyövät-useammin-kuin-pojat-seurustelukumppaneitaan
Mikähän se suurempi ongelma noiden tappojenkin osalla on, (miesten) väkivaltaisuus vaiko alkoholisimi, syrjäytyneisyys ja hoitamattomat mielenterveysongelmat?
"Parisuhdetapot ovat nyky-Suomessa yleisin naisiin kohdistuvan henkirikollisuuden tyyppi, joka lisäksi kytkeytyy kiinteimmin päihteiden käyttöön ja sosiaaliseen huono-osaisuuteen. Rikoksista 80 prosentissa jompikumpi osapuolista on alkoholin vaikutuksen alaisena ja 60 prosentissa kumpikin. Humalatilat ovat yleensä syviä. Yli 40 prosenttia tekijöistä on luokiteltavissa alkoholin ongelmakäyttäjiksi ja 65 prosentilla on kontollaan ilmi tullutta aiempaa väkivaltarikollisuutta, usein alkoholin käyttöön liittynyttä ja uhriin kohdistunutta.
Niistä parisuhdetapoista, jotka eivät liity alkoholin käyttöön, huomattavassa osassa taustalla on tekijän vakava mielisairaus."
Lähde:
http://www.haaste.om.fi/46838.htm
Olisikohan yhteiskunnan panostettava nykyistä enemmän syrjäytymisen estämiseen?
Tarkennukseksi: Tottakai tekijä on vastuussa teostaan huolimatta huomalatilastaan, sitä en viestilläni halunnut kyseenalaistaa.
Näyttäisi kuitenkin siltä että Suomessa alkoholiongelmat liittyvät olennaisesti myöskin perheväkivaltaan.
"Poliisin tietoon tulleista väkivaltarikoksista yhdeksässä tapauksessa kymmenestä tekijä on mies. Myös 90 prosenttia kotiväkivallan tekijöistä on miehiä."
Ja miten kuvaan sopii se, että miehet kun harvemmin menevät sinne poliisin juttusille, jos nainen käy päälle. Taitaisi prosenttiluvut kovin muuttua, jos miehet kävisivät joka asiasta poliisisedän tai lääkärin luona.
Kyllä se taitaa olla niin, että ne naiset tekevät sitä väkivaltaa yhtälailla kuin miehetkin - lisäksi naiset ovat kunnostautuneet henkisessä välivallassa, joka näkyy mm. naisporukoissa työpaikoilla.
Eiköhän ole niin, että molemmat sukupuolet ovat potentiaalisesti yhtä väkivaltaisia, eikä väkivalta ole kummankaan sukupuolen erityispiirre? Miehet eivät ole luonnostaan naisia väkivaltaisempia, ja toisalta miehet harjoittavat henkistä väkivaltaa siinä missä naisetkin.
Sukupuoliroolit estävät miehiä ilmoittamasta kokemastaan väkivallasta, syynä häpeä ja se, että miehiä ei ole totuttu ajattelemaan uhreina.
Toisaalta taas naisten kokemaan väkivaltaan liittyvät siihenkin liittyvän sukupuoliroolit: tutkimusten mukaan väkivaltaa parisuhteessaan kokevat naiset kertovat, että mies on väkivallalla halunnut kontrolloida naista ja tämän elämää.
Eikö kaikkein parasta olisi päästä eroon turhista sukupuolistereotypioista (hoivaavat naiset/väkivaltaiset miehet)? Lisäksi pitäisi päästä eroon siitä kuvitelmasta, että parisuhdeväkivalta on "riitelyä". Ei väkivaltaan päädytä riidan päätteeksi. Jatkuvaan väkivaltaan ei tarvita syytä, ne syyt keksitään mistä tahansa.
JKK, uskon rikollisuuden olevan paljonkin kytköksissä alkoholismiin ja syrjäytymiseen. Väkivaltarikokset eroavat kuitenkin aika paljon muusta rikollisuudesta. Mä uskon, että jatkuvaan väkivaltarikollisuuteen syyllistyvillä kyse on usein jo varhaislapsuudessa alkavasta persoonallisuushäiriöstä. SE taas liittyy usein alkoholiin: persoonallisuushäiriöiden syiksi on usein epäilty lapsen varhaisia hylätyksi tulemisen ja turvattomuuden kokemuksia, joihin juurikin usein liittyy vanhempien alkoholismi.
Kaikille lukijoille tiedoksi: miesten väkivalta, etenkin perheväkivalta, on yhtä pahaa ja paheksuttavaa kuin muukin väkivalta. Tappo, vakava pahoinpitely ja muu henkilöön kohdistuva väkivalta. Onko siis niin, ettö asiaa vähättelevät ovat sitä osaa kansasta, jonka vuoksi parisuhdeväkivaltaan ei päästä puuttumaan tehokkaasti? Itse asiassa olette silloin samassa asemassa kuin vaikkapa koulukiusauksen silminnäkijät, jotka joko seuraavat tilannetta passiivisesti tai vieläpä huudoillaan yllyttävät kiusaajaa. Myös moraalinen vastuu vaikuttaa väkivallassa. Miessakit -toiminta eli Lyömätön Linja tietää kertoa useita, jopa ruumisarkkuun päättyneitä parien välisiä "nujakoita". Jos et ole asiaa vastaan, olet hiljaisesti sen sallimassa!
Mirja Valtonen:
"Kaikille lukijoille tiedoksi: miesten väkivalta, etenkin perheväkivalta, on yhtä pahaa ja paheksuttavaa kuin muukin väkivalta. Onko siis niin, ettö asiaa vähättelevät ovat sitä osaa kansasta, jonka vuoksi parisuhdeväkivaltaan ei päästä puuttumaan tehokkaasti?"
Mirja Valtoselle tiedoksi:
Naisten väkivalta, etenkin perheväkivalta, on yhtä pahaa ja paheksuttavaa kuin muukin väkivalta. Onko siis niin, ettö asiaa vähättelevät ovat sitä osaa kansasta, jonka vuoksi parisuhdeväkivaltaan ei päästä puuttumaan tehokkaasti?
Kyllä, naisten tekemää väkivaltaa lapsia ja miehiä kohtaan vähätellään kaiken aikaa feministien toimesta, kuten käy ilmi tästäkin Johanna Kantolankin julistuksesta.
Samaa virttä veisaa myös poliittinen vaikuttaja, feministi Heidi Hautala: "keskittymällä naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ei väheksytä muiden ryhmien kokemuksia vaan pyritään tehokkuuteen."
Feministi/tunnettu bloginpitäjä, kirjailija Minttu Hapuli Selibaattipäiväkirjassaan luvussa 88 toteaa:
Kotona lähisuhteessa hakatuksi tai tapetuksi tuleminen on väkivallan laji, jossa 98%:sti naiset ovat uhreja ja miehet väkivallantekijöitä.
http://www.uta.fi/~tlmihap/celibacy/88.html
"Naisten väkivalta lisääntynyt.
Julkaistu 16.09.2007, klo 06.36
Naisten väkivaltaisuus on entistä näkyvämpää. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan poliisille ilmoitetuista pahoinpitelyjen tekijöistä naisia on nyt kaksinkertainen määrä kymmenen vuoden takaiseen verrattuna.
Myös naisten osallisuus perheväkivaltaan on lisääntynyt. Viime vuonna poliisille ilmoitetuista törkeistä perheen sisäisistä pahoinpitelyistä joka toisessa uhrina oli mies. Myös lasten pahoinpitelyistä puolet ovat naisten tekemiä.
Väkivaltaa lisäävät tutkijan mukaan naisten alkoholinkäytön lisääntyminen sekä media, jossa naisten väkivalta esitetään usein joko oikeutettuna tai harmittomana ilmiönä. Tutkimuksista on saatu viitteitä myös siitä, että naiset ovat miehiä huonompia tunnistamaan omaa väkivaltaisuuttaan.
Sunnuntaisuomalaisen haastatteleman tutkijan mukaan naisten osuus lievemmissä väkivaltatapauksissa saattaa olla todellisuudessa tilastoja suurempi, sillä niiden tekijät jäävät harvemmin kiinni.
Naiset käyttävät usein miehiä epäsuorempaa väkivaltaa. Nainen voi esimerkiksi uhata käyvänsä miehen kimppuun tämän nukkuessa tai ollessa muuten avuttomassa tilassa."
E, eikös juuri tuosta syystä kannattaisi panostaa sen syrjäytymisen estämiseen, yksikin syrjäytymisvaarassa oleva jonka syrjäytyminen (ja mahdollinen päihdeongelma) saadaan estettyä vaikuttaa pitkälle seuraaviin sukupolviin -- siis olettaen että hän hankkii lapsia.
Mirja, tottakai perheväkivaltaan pitää puuttua. Aina.
Silloinkin kun tekijä on nainen. Kuten Glowing tuossa mainitseekin niin naisten väkivaltaisuus on kasvamaan päin ja mm. alle 15-vuotiaiden lasten tapoista suurimman osan tekevät äidit.
Samoin asiaan on puututtava silloin kun tekijä on mies.
Mutta koska minä en lähemmäs puolivuosisataisen elämäni aikana ole koskaan hakannut ketään, sen enempää naisia, lapsia kuin miehiäkään, päinvastoin, olen ollut väkivallan - myöskin lähisuhdeväkivallan, siitä alla - kohde.
Kerropa miksi minun, väkivallattoman miehen, pitäisi tyynesti ottaa vastaan se että minua syyllistetään väkivaltaisten miesten teoista?
Asia olisi aivan eri mikäli Kantola kirjoittaisi hivenen toisin, esim:
"Väkivalta ei lopu ennen kuin VÄKIVALTAINEN mies ottaa vastuun teoistaan ja lakkaa etsimästä syitä naisesta"
Tuon lauseen allekirjoittaisin täysin.
On totta, että suomalainen perinteinen (liiallinen) kunnioitus toisten yksityiselämää kohtaan on yksi syy miksi väkivaltaiset ihmiset voivat vuosia jatkaa puolisonsa hakkaamista. Naapurit saattavat tietää asiasta mutteivät halua puuttua siihen ja syyt puuttumattomuuteenkin ovat moninaiset. Olisi kuitenkin luotava ilmapiiri jossa ihmiset heti puuttuisivat mahdolliseen lähisuhdeväkivaltaan.
Olen itse kerran tehnyt ilmoituksen lähisuhdeväkivallasta ja mikäli sellaista huomaan teen jatkossakin ilmoituksen, jatko on poliisin ja sosiaalitoimen hoivissa, ilmoituksen tehtyäni minä olen tehnyt voitavani. Minulla ei ole aikaa eikä resursseja auttaa enempää.
Minä muuten olen kohdannut lähisuhdeväkivaltaa ja tekijä oli nainen. Mutta mitä luulet että olisi tapahtunut mikäli minä, 192cm/105kg mies olisin mennyt poliisille kertomaan että pieni ja laiha nainen pahoinpitelee minua? (Varsinkin kun ihmisillä, etenkin naisilla, tuntuu olevan sellainen käsitys ettei iso mies omaa tuntoaistia: "Ei sua voi sattua näin pienen lyönnit")
Itse asiassa, vielä nytkin mikäli kerron asiasta usein saan kuulla valehtelevani. Ymmärrän hyvin etteivät miehet tee ilmoituksia kokemastaan väkivallasta.
"Jos et ole asiaa vastaan, olet hiljaisesti sen sallimassa!"
Olen kaikkea väkivaltaa vastaan.
En hyväksy keneenkään kohdistuvaa väkivaltaa.
En keneenkään.
Tämä feministinen väkivaltaoppi tyyliin Johanna Kantola on nyt todellakin syytä haudata lopullisesti. Odotan mielenkiinnolla (=turhaan) Johanna Kantolan ja muiden feministien vastuunottoa toimintansa johdosta:
"Suomeen on syntynyt uusi rikollisryhmä: pahoinpitelijä-äidit. Poliisin tietoon tulee vuosittain noin 400 omaan lapseen kohdistunutta väkivallantekoa.
Lapsiin kohdistuvia väkivaltarikoksia selvittelevä vanhempi konstaapeli Pekka Hätönen Helsingin Itäkeskuksen poliisista kertoo, että kaksi kolmasosaa rikostutkintaan tulevista tapauksista johtuu äidin riehumisesta."
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/10/lapsiaan_pahoinpitelevat_alkoholis...
- mutta näinhän se olikin....
Feministi, vuoden tieteentekijä Johanna Kantola:
"Väkivalta ei lopu ennen kuin mies ottaa vastuun teoistaan ja lakkaa etsimästä syitä naisesta. Myös yhteiskunnan olisi syytä lakata etsimästä syitä naisesta.
Väkivaltaisista naisista – marginaalisesta ilmiöstä – puhuminen vie huomiota pois tärkeämmiltä asioilta."
Feministi Heidi Hautala:
"keskittymällä naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ei väheksytä muiden ryhmien kokemuksia vaan pyritään tehokkuuteen."
vanhempi konstaapeli Pekka Hätönen :
"- Eräs kuultavanamme ollut lapsi ei ollut osannut keittää vettä riittävän kuumaksi. Äiti hiiltyi, keitti veden kiehuvaksi ja laittoi lapsen käden kattilaan.
Näin äiti näytti, kuinka kuumaksi se vesi olisi pitänyt saada."
Viime viikon Anna-lehdessä tämä palkittu feministi Johanna Kantola kertoo sauraavaa:
"Suomen väkivallan vastainen politiikka on järkyttävää. Meillä on koko maassa yksi ainoa työntekijä miettimässä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyä."
Eh..?
"Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin
Miehet joutuvat perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen uhriksi jopa useammin kuin naiset. Perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään."
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/01/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin_1352897.html
Hävettääkö feministidosentti Kantolaa nyt yhtään? Edes hiukan?
Tässä taas hyvin näkyy kuinka naistutkimus on pseudotiedetta ja oikeasti naisasian ajamista tilastoista tai muista faktoista välittämättä. Ei tällainen kuulu ylipistoon eikä yhteiskunnan pitäisi rahoittaa tällaista ideologista liikettä.
En ymmärrä näitä ns. miesasiamiehiä, jotka yrittävät nostaa naisten tekemän parisuhdeväkivallan huomion kohteeksi vähättelemällä miesten tekemää parisuhdeväkivaltaa. Monen asenteesta huomaa, että "ristiretkessään" on kyse puhtaasta misogyniasta, eikä ihmisoikeuksien puolustamisesta. Feministien kommenteissa on enemmän sovittelevia, miksi?
Tää homma menee vähän sivuraiteille jos miehet vaan syyttelee naisia ja naiset miehiä. Se väkivalta on se ongelma. Mä oon itse kokenut lievää väkivaltaa (lyömistä, tavaroiden heittelyä) parisuhteessa. Mitään muuta kokemusta mulla ei asiasta ole. En oo nähnyt tai kuullut tuttavapiirissä parisuhdeväkivaltaa. Se ei tietenkään tarkoita etteikö sitä olisi, en mäkään oo monelle omista kokemuksistani kertonut.
Kyllä mua loukkasi lukea toi teksti. En koe itseäni kovinkaan sidotuksi miehiseen sukupuolirooliin (ainakaan jos siihen sisältyy aggressiivisuus), mutta ulkoisesti olen kuitenkin mies. En halua sen takia tulla leimautuksi väkivaltaiseksi. En voi kantaa vastuuta jostain mihin mulla ei oo mitään mahdollisuutta vaikuttaa. Mä kyllä puutun jokaiseen tapaukseen joka tulee vastaan, mutta niin kauan kun niitä ei tuu vastaan niin en voi tehdä yhtään mitään kuin levittää esimerkilläni väkivallatonta elämäntapaa. Voin vakuuttaa että oon niin tehnyt ja se on myös huomattu. Silti on semmonen olo kuin tässä olis syyllistynyt johonkin sukupuolensa takia.
Jotenkin tuntuu että monet miehet jotka sanovat: "Naisia ei hakata", taitavat kuitenkin olla niitä väkivaltaan taipuvaisempia tyyppejä. Miksi se pitää jotenkin eritellä ketä ei saa hakata? Luulenpa että huomattava osa naisten hakkaajista on just näitä "naisia ei hakata" tyyppejä, jotka tulistuessaan käyttävät tuttua toimintamallia myös naiseen. Puhumattakaan siitä kuinka paljon semmoset hakkaavat miehiä, koska sehän lähestulkoon kuuluu asiaan.
Onneksi ei tarvitse asettua uskollisesti kummallekaan puolelle. Äärimmäisyyksissään kummatkin ovat väärässä: Yltiöpäinen miesten syyllistäminen vastaan yltiöpäinen naisiin kohdistuvan väkivallan vähättely ja naisten tekemän väkivallan korostaminen. Molemmat leirit tuntuvat kulkevan pois totuudesta sitä kovemmalla vimmalla mitä kovempaa toisesta leiristä huudetaan. Tää ei oo mikään miehet vastaan naiset kisa tää elämä täällä.
Miten kukaan voi puhua väkivallasta sukupuolittuneena??
Lähisuhdeväkivaltaa on kun vaimo lyö miestä, mies lyö vaimoa, homoparin mies toista miestä tai lesboparin nainen vaimoaan. Missä kohdassa se "sukupuolittuminen" on, vai olettaako arvon Kantola ettei miestä satu? Väkivalta on AINA väkivaltaa eikä siinä ratkaise se minkälainen värkki jalkojen välistä löytyy!
"Feministien kommenteissa on enemmän sovittelevia, miksi?"
Juu, feministithän ovat tunnettuja sovittelevaisuudestaan, niinku ny toi Anne Moilanen tai Akuliina Saarikoski.
Hei Kantola! Vieläkö seisot tuon tuubasi takana?