Henkka Hyppönen ja tyhjänpuhumisen taito

T:Teksti:

Alku ei ollut erikoinen.
    Juhannuksena 1972 tavalliseen duunariperheeseen Suomen Kouvolaan syntyy poika Henkka.
    Läksyjen luku ei Henkkaa kiinnosta, vaan koulussa poika keskittyy lähinnä poissaoloihin. Jääkiekko sen sijaan on siistiä, joten Henkka panostaa täysillä peleihin Kouvolan KooKoon juni orijoukkueen puolustajana. Peruskoulun jälkeen Henkka menee töihin Kymen pulttiin ja työvälineeseen, käy kauppaopiston ja valmistuu merkantiksi.
    Homma kuulostaa melko selvältä. Mutta kuinka sitten kävikään?
    ”Menin työharjoitteluun paikallisradion myyntipuolelle ja jäin kesätöihin. Vuosi oli 1990. Kun kysyttiin, mille puolelle haluaisin mieluiten, meninkin plöräyttämään suustani, että toimitukseen. Siitä se sitten lähti”, Henkka Hyppönen muistelee syyskuisena iltapäivänä Helsingin ydinkeskustassa kolmetoista vuotta myöhemmin.
    Hyppösestä tuli maan suosituin radioääni ja ruutukasvo.

Henkka Hyppösessä kiteytyy joukko niitä ominaisuuksia, jotka ovat olennaisia nykypolven menestyville nuorille toimittajille tai niin sanotuille mediahenkilöille: tervehenkinen ulkonäkö, oikeat suhteet, julkisuudenkipeys ja kritiikitön asenne.
    Hyppösessä hämmästyttää eniten hänen tyhjänpuhumisen taitonsa. Hän on sujuva ja sulava, todellinen joka anopin ihannevävy, mutta mitä hän sanoo?     Mistä hän puhuu?
    Sepä se. Puhetta on paljon – painavaa sanottavaa ei niin paljon.
    Henkka ei suinkaan ole ainoa suosittu tyhjänpuhuja. Suomen sähköisen median pääasiallinen jutturesepti on mediahenkilö haastattelemassa kaveriaan, joka on mediahenkilö.
    Kun kansanedustajat korottavat palkkojaan, Ruotsin ulkoministeri murhataan ja Bush joutuu ulkopolitiikastaan selkä seinää vasten YK:n yleiskokouksessa, me katsomme televisiosta, miten jaanapelkoset ja walluvalpiot muistelevat halaillen yhteisiä julkkiskekkereitään.
    Nämä mediahenkilöt eivät tarvitse työssään sivistystä tai yhteiskunnallisia mielipiteitä – he eivät tarvitse kuin oman mediapersoonansa.
    Niin, onhan Hyppönen ainakin elinvoimainen näky. Edellisillan suora talkshow-lähetys Hyppönen Enbuske Experience on mennyt hyvin; vieraina ovat olleet muun muassa laulaja Jonne Aaron sekä filosofi Esa Saarinen.
    Hyppönen tuoksuu metsäisen miehekkäälle (partavesi: Issey Miyake) ja t-paita paljastaa oikean käden kuulemma japaninkielisen kolmiosaisen tatuoinnin. Trendikkään tyylin kruunaavat helakanpunaiset urheilukengät.
    Ymmärtäähän sen. TV:n ääressä halutaan viihtyä, ei ahdistua.

Kouvolalaisesta paikallisradiosta
Hyppönen löydettiin vuonna 1995 Helsingissä toimintansa aloittaneelle uudentyyppiselle radiokanavalle Kiss FM:lle.
    ”Henkka erottui muista räiskyvyydellään: ensimmäinen muistikuvani hänestä on punainen kauluspaita. Lisäksi Henkalla on aina ollut hyvät tavat. Hän osasi heti punaviinien merkit ja muut. Että ei hän sillä tavalla mikään viljelijän poika ole koskaan ollut”, kertoo Hyppösen entinen työkaveri, Kiss FM:n juontaja Timo ”Timpe” Salonen.
    No jopas. Miksi tämä ei kuulosta lainkaan yllättävältä? Mitä muka olisivat ne muut kriteerit, joilla nuorisomedia valitsisi työntekijänsä?
    Hyppösestä tuli pian uuden Kiss FM:n tunnetuin ääni, ja Hyppösen, Tuomas Enbusken ja Jenni Pääskysaaren juontama aamushow nousi suureen suosioon. Hyppönen valittiin vuoden radioääneksi vuonna 2000, jolloin hän oli jo aloitteli tv-töitä.
    Pääskysaari ja Hyppönen ovat sittemmin muuttaneet avoliittoon ja heillä on yksi lapsi; myös Enbuske on säilynyt läheisenä työtoverina.
    Hyppönen on nähty ohjelmissa Ensi-ilta, Mahdoton tehtävä ja Saari, minkä jälkeen hän on esiintynyt Hyppönen Enbuske Experiencessa. Jälkimmäistä tuottaa Neloselle tuotantoyhtiö Van Der Media Oy, jossa Hyppönen on itse yhtenä osakkaana.
    ”Tv-esiintyjänä Henkka on yksi tämän maan parhaita. Hänellä on superhyvä keskittymiskyky. Hän on erittäin nopea ja pystyy järjestymään hetkessä uudessa tilanteessa. Lisäksi hän on utelias ja innostuu jatkuvasti uusista asioista. Mielestäni hän on myös hyvä johtaja. Hän pystyy ottamaan muut aidosti huomioon”, hehkuttaa Van Der Median toimitusjohtaja ja osakas Minna von Reiche.
    Hyppösen, Minna von Reichen ja Varesvuo-konsernin muodostama Van Der Media pyrkii laajentamaan toimintaansa. Yhtiö tuottaa Neloselle jo toista ohjelmaa, koomikko Krisse Salmisen nimikkoshowta Krisseä.
    Päätuote Hyppönen Enbuske Experience on noussut yhdeksi Nelosen lippulaivoista: kanavalla ollaan tyytyväisiä talkshown viime aikojen vajaan 300 000 katsojalukuihin ja ohjelman tuotantoa on luvattu jatkaa ainakin ensi kevääseen.
    Tv-maailmassa vuosi eteenpäin on paljon luvattu. Kiinnostavaksi Van Der Median kuviot tekee se, että Nelosen kotimaisten ohjelmien ohjelmapäällikkö on Markus von Reiche, Minna von Reichen aviomies.
    Tv-hommissa pitää siis olla sujuva supliikki, kivat vaatteet, viinintuntemusta – ja perhesuhteita?
    ”En ole ollut mukana ohjelman ostamisessa, vaan päätöksen teki nykyinen kanavajohtaja Pirjo Airaksinen. Hän toimi aikaisemmin kotimaisten ohjelmien ohjelmapäällikkönä”, Markus von Reiche vakuuttaa. ”Minä en edelleenkään tee Hyppönen Enbuske Experiencea koskevia päätöksiä.”
    Oli miten oli, tehokas verkottuminen on mediahenkilönä menestymisen ehdoton edellytys.

Herkimmistä voisi tuntua, että kiva ja symppis Hyppönen saa nyt liian kovaa kyytiä. Toisaalta katsojat saavat mitä tilaavat. Hyppönen on aikansa lapsi.
    Ketkä muut Hyppösen tapaiset mediahenkilöt sitten edustavat julkisuudessa pieniä ikäluokkia? Otetaan esimerkeiksi jo mainitut Wallu Valpio ja Jaana Pelkonen.
    Harrastelijamuusikko ja tyhjäntoimittaja Valpion ura mediahenkilönä käynnistyi, kun hän esitteli sukukalleuksiaan oikeissa bileissä, minkä jälkeen hän on raportoinut juorulehdille herkeämättä seurustelustaan ja perhesuunnitelmistaan nuoren mallityttöystävänsä Nina Heralan kanssa.
    Valpio on jo edennyt muun muassa kansanedustajaehdokkaaksi, lastenkirjailijaksi ja Johnny Kniga -kustantamon tiedottajaksi.
    Tv:n peliohjelmissa lukulaitteesta spiikkejä sujuvasti lukeva Pelkonen on pyrkinyt erottautumaan median muista naiskaunokaisista sillä, että hän opiskelee Helsingin yliopistossa, ja että politiikka noin niin kuin periaatteessa kiinnostaa.
    Seiskan mainoksissa pyllistelevän Pelkosen rankin yhteiskunnallinen mielipide on tähän mennessä ollut se, että vanhuksista tulisi pitää parempaa huolta.
    Valpion, Pelkosen ja Hyppösen erottaa misseistä ja muista perusjulkkiksista se, että he esiintyvät ajattelijoina.
    Siksi he eivät ole harmittomia. He ovat vaarallisia.
    Vai ovatko? MTV:n ohjelmajohtaja Jorma Sairanen on sitä mieltä, että on vaarallista lähteä ajattelemaan, että jonkin tyyppisiä ohjelmia tai henkilöitä ei saisi olla mediassa. Viihdettäkin tarvitaan.
    ”Tosin viihteessäkin pitää olla substanssia – pelkkä höpöttely ei vielä riitä. Etenkin radion puolella homma on mennyt ihan luokattomaksi. Sieltä kuuluu aamuisin sen tyylistä höpinää, että mitä juontaja teki eilen. Älyperäistä kommentointia maailman tapahtumista on hyvin vähän”, Sairanen pohtii.
    Se, ettei toimittajilta enää edellytetä kunnollista koulutusta, harmittaa Sairasta ja näkyy hänen mielestään suoraan ohjelmien sisällöissä.
    ”On tietenkin vaikea sanoa, johtuuko sisältöjen muutos median omasta viihteellistymisestä vai siitä, että kansa olisi tullut tyhmemmäksi. Mutta ei kansa ainakaan fiksummaksi ole tullut.”

Itseoppineita toimittajia on ollut maailman sivu, mutta Hyppöstä kuunnellessa huvittaa. Hänellä on tarve korrostaa omaa ”oppineisuuttaan” sivistyssanoilla ja jopa tärkeilevällä puheenparrella.
    ”Toimittaja on vapaa ammatti”, Hyppönen puolustautuu. ”Ja vaikka en ole hankkinut muodollista koulutusta, niin kuka sanoo, että en olisi monista asioista kiinnostunut? Voihan sitä lukea ja opiskella muullakin tavalla.”
    Hyppönen käyttää mielellään sellaisia termejä kuin substanssi, reaktio, konteksti, premissi, prosessoida ja kategorisoida. Meemi-teoriastakin hän yrittää kertoa.
    Hyppösen suhde julkisuuteen on niin ikään ajalle tyypillinen: ensin tungetaan julkisuuteen ja sitten ahdistutaan siitä. Hyppöstä haastatellaan jo enemmän kuin hän itse haastattelee muita, mutta se ei estä Hyppöstä ilmoittamasta omille haastattelijoilleen (siis niille, joita hän ei vielä tunne), että hän ei puhu yksityiselämästään.
    Hyppönen ottaisi mieluiten vain rusinat pullasta.
    ”Parasta julkisuudessa on, että pääsee toteuttamaan itseään”, hän myöntää.
    Suomen kokoisessa maassa julkkikselle riittääkin itsensätoteutusmahdollisuuksia mukavasti: radio- tai tv-ohjelma, levy tai kirja, kaikki on mahdollista.

Otava julkaisi viime viikolla Henkka Hyppösen esikoiskirjan Sehän on ihan hyvä. Kirjoituskokoelman myyntislogan kuuluu: ”Tunnetun puhetyöläisen kirjallista stand up -komiikkaa.”
    ”Olisi naiivia väittää, että julkkisasemasta ei olisi ollut hyötyä kirjahankkeen alkuvaiheessa. Kun Otava julkaisi vuosi sitten avovaimoni kirjan Kompassi – Jennin kirja sinulle, kustantamon puolesta annettiin ymmärtää, että jos jotain syntyy, niin kannattaa tuoda näytille.”
    Ja Hyppönenhän toi. Sehän on ihan hyvä koostuu alun perin radio-ohjelmiin tehdyistä lyhyistä käsikirjoituksista, joita Hyppönen on työstänyt kirjallisemmiksi yhdessä kustannustoimittajan kanssa.
    ”Stand up -komiikkaan vertaaminen on mielestäni osuvaa sikäli, että tämän lajityypin kirjallisuutta ei ole Suomessa aiemmin julkaistu. Samantyyppisiä kirjoja ovat Yhdysvalloissa tehneet muun muassa Jerry Seinfeld ja Tim Allen”, Hyppönen opastaa.
    Hyppösen kirjaa voisi parhaiten luonnehtia pakinakokoelmaksi, joilla Suomessakin toki on perinteensä. Mutta miksi hän halusi tehdä kirjan? Oliko hän haaveillut kirjailijan ammatista?
    ”En. En ole kirjailija vaan toimittaja, eikä se mikään romaani ole. Tein sen vain omaksi ilokseni. En ole miettinyt asiaa sen kummemmin. Olen vain tykännyt tämän tyyppisistä kirjoista, ja kun tilaisuus tuli, päätin kokeilla itsekin.”
    Nyt Hyppönen sanoo taikasanoja: kun tilaisuus tuli. Olennaista ei ole se, mitä oikeastaan haluaa tehdä tai onko jotakin sanottavaa – on vain tartuttava tilaisuuteen ja vakuutettava oikeat ihmiset, oltava miellyttävä.
    Ja sen Hyppönen osaa.

”Henkka on taitava taktikko”, paljastaa eräs Hyppösen nimettömänä pysyttelevä kollega.
    ”Hän on järjestelmällinen ja tehokas ja antaa kannustavaa palautetta silloin, kun kaikki sujuu kuten pitääkin. Mutta jos asiat eivät suju, Henkka voi olla täysi mulkku. Hän ei huuda, vaan suuttumus on tyyliltään enemmänkin itämaista.”
    Rehellisyyden nimissä on sanottava, että Hyppösen kirja on melko neutraali lukukokemus. Toisaalta se on samanlainen kuin kaikki muukin Hyppösessä: ok, ihan kiva, harmiton, ei kovin hyvä, mutta ei kovin huonokaan – eli tavallaan täysin tyhjänpäiväinen. Siinä ei ärsytä sitten mikään.
    Mutta jos nyt ärsyynnytään kuitenkin: Millaiseksi yhteiskunta oikein on mennyt, kun Hyppösen kaltaiset jeesmiehet täyttävät mediat, kirjoittavat meille kirjoja ja asettuvat näin asemaan, joka on perinteisesti kuulunut yhteisön intellektuelleille?
    ”Kyllä minä pidän itseäni jonkin sortin radikaalina. Siihen ei tosin Suomessa paljon tarvita”, Hyppönen sanoo.
    ”Monia ärsyttää esimerkiksi se, että en juo hirveästi viinaa. Radikaalius on suhteellista: sama kielilävistys voi olla radikaali Kouvolassa ja juntti jossain Uudenmaankadun Bar 9:ssä.”
Ihanko totta.

Hyppönen harrastaa astangajoogaa, ja hänen tiedetään yhdistäneen itämaista filosofiaa myös yrityksensä kulttuuriin.
    Yritetään vielä kerran.
    Siis ei sitä, mitä tarkoittaa, että aikamme äänitorviksi nousee pikkusieviä pintapimuja ja kivasti puhuvia urheilijanuorukaisia. Vaan sitä, millainen muodon ja sisällön taistelu on käyty Hyppösen käsivarsilla.
    Mitä Hyppösen käsivarteen tatuoidut kuviot tarkoittavat?
    ”Olen aina vitsaillut, että ne tarkoittavat, että currykana kolmekymppiä. Tosin sen jälkeen kun Sprite meni tekemään mainoksen tästä samasta aiheesta, sekin vitsi on vanhentunut. Ne vaan symboloi tiettyjä ajatuksia.”
    Niin?
    ”Tämäkin on just silleen, tajusin sen vasta myöhemmin, että kaikki kysyy, ja olin, että voi vittu, tähän saa aina ja joka kerta vastata. Erityisen kauheata on ollut mennä japanilaiseen ravintolaan tämän kanssa.”
    Niin? ”En mä halua kertoa. Koska kun se selitys painetaan lehteen, se on vaan niin korni.”
    No johan on kumma; Hyppönen esittelee tatuointejaan kuitenkin täysin avoimesti.

Tatuoinnit paljastuvat kiinankielisiksi.
    Soitto Kiinan Suomen suurlähetystöön paljastaa Hyppösen salaisuuden. Attasea Pang Zhuang tulkitsee kuviot Ylioppilaslehden pyynnöstä:
    ”Ylin kuva tarkoittaa suurinta mahdollista viisautta; hän on tavallaan mies, joka tietää kaiken. Keskimmäinen kuva tarkoittaa tunteita, ja alimmainen kuva jonkin avaamista. Merkitykset ovat erillisiä. Kokonaisuus ei tarkoita mitään.”

Anne Moilanen
kuva Veikko Somerpuro