|


|
Ylioppilaslehti
arkisto April 2003
Julkaisupäivä 25.04.2003
Artikkelit Ei kommentteja
Suomessa on kohta järkyttävä työvoimapula ja kaikilla nuorilla töitä. Niin ainakin väitetään, ihan samalla tavalla kuin 1970- ja 1980-luvuilla. Tuolloin uhkaava pula tosin muuttui suurtyöttömyydeksi. Nytkään ei olla varmoja muusta kuin siitä, että suuret ikäluokat jäävät pian eläkkeelle. Joka alalle ulottuvaa työvoimapulaa se ei tarkoita.
|
Henkilökuvat Ei kommentteja
Liki kaksikymmentä vuotta sitten Jussi Lähde alkoi toteuttaa modernin menestyjän mallia: hän verkostoitui, verkostoitui ja verkostoitui. Tie kulki presidentin kansliasta Nelosen kehitysjohtajaksi ja mobiiliportaalin kehittäjästä mainostoimiston toimitusjohtajaksi. Sitten kasvatustieteiden ylioppilas Lähde katosi, vain ilmestyäkseen tänä keväänä julkisuuteen uuden hankkeen kanssa: kannustuslaulu jääkiekon MM-kisoihin. Pettivätkö verkot?
|
Laajat artikkelit Ei kommentteja
Neljä tarinaa peruuttamattomasta elämänmuutoksesta
Vallaton ja vastuuton nuoruus jatkuu nykyään pitkälti yli kolmenkympin. Nuoret kieltäytyvät aikuistumasta, sitoutumasta, tekemästä lopullisia ratkaisuja, lupaamasta mitään kenellekään. He yrittävät pitkittää kuviteltua vapauttaan kaikin keinoin, ottaa aikuistumisesta irti vain hyvät puolet, vetäytyä vastuusta. Tai sitten eivät.
|
Artikkelit Ei kommentteja
Vappu tulee ja sen mukana bileet. Opiskelijat juhlivat pääosin kaduilla, puistoissa ja osakunnissa. Opiskelijabileet ovat kuitenkin vaivihkaa kasvaneet vappukemuista ja järjestöjuopottelusta miljoonien eurojen bisnekseksi, jossa tärkein myytävä ei ole juhlahumu vaan juhlimaan saapuva opiskelijajoukko.
|
|
Laajat artikkelit Ei kommentteja
Vain amatööri kuvittelee, että haalari on aina haalari. Tosiasiassa haalari viestittää käyttäjästään kaiken, ja todelliset connaisseurit tunnistavat haalarimuodin ammattilaisen kaukaa. Mutta ensikertalaiset varokaa: haalaria ei pidä stailata kuoliaaksi.
|
|
Artikkelit Ei kommentteja
Vappuna on aika marssia. Jos rauhan- tai Jeesus-marssi ei miellytä, kokoa oma seurueesi oman asiasi taakse! Konkarit paljastavat, miten punastelevat ensikertalaisetkin saa marssilla relaamaan ja tarttumaan iskulauseisiin.
|
Seuraava sivu »
|
|