Ammattiyhdistysliikkeen valta on vankka, vaikka moraali rakoilee. Maaliskuussa ammattiliittojen lonkero työntyi presidentinlinnaan, kun SAK:n voimakkaasti tukema Tarja Halonen valittiin maan äidiksi.
Mies saapuu Porthaniaan. Yllään hänellä on moitteeton tumma puku ja kravatti. Kädessä heiluu vaalea muovipussi, sen sisältä löytyy eskatologiaa käsittelevä kirja Lopun leikit.
Pohjois-Korean diktatuurin romahtaminen tulisi maailmalle niin kalliiksi, että kaikki toivovat kulissien pysyvän kasassa. Maa lypsää ohjuksilla uhkailulla kansainvälistä apua, vaikka esitteleekin mielellään turisteille, että kaikki on kunnossa.
Maarit Lalli ja Johanna Vuoksenmaa kahmivat molemmat elokuvillaan palkintoja, mutta kesken kuvausten itsevarmuus oman työn onnistumisesta ei ole itsestäänselvyys.
Pakinoitsijanimimerkki Keskonen on harjoittanut verbaaliakrobatiaansa jo viisikymmentä kertaa Ylioppilaslehden sivuilla.Jubileumin kunniaksi julkaisemme Keskosen parhaat.