Matti Myllykoskesta tulisi loistava saarnamies. Hän puhuu väkevästi ja paljon, katsoo intensiivisesti silmiin ja kuulostaa vakuuttavalta. Kun hän innostuu, hänessä on hiven turkkalaista hulluutta. Hän on teologi, mutta ei kirkonmies.
”Kirkko on instituutio, joka ei luota avoimeen dialogiin. Se luottaa massoihin, se luottaa juridiikkaan ja se luottaa valtaan.”
Teologian tutkija Matti Myllykoski on piikki kirkon lihassa.
Myllykoski on Uuden testamentin eksegetiikan dosentti, teologisen tiedekunnan kirjaston informaatikko ja toisinajattelija.
Viisi vuotta sitten hänen saksankielisen väitöskirjansa popularisoitu suomennos synnytti kulttuurisodan, jossa kirkonmiehet ampuivat kovilla. Jeesuksen viimeiset päivät -kirja kyseenalaisti evankeliumien tarinoiden totuuksia ja epäili Jeesuksen joutuneen ristiinnaulitsemisen jälkeen joukkohautaan. Tutkimuksen piirissä asiat eivät olleet uusia, mutta kaikelle kansalle niitä ei olisi saanut kertoa.
”Olin vähän naiivi, kun kuvittelin, että tutkija voi nostaa esiin ongelmia ja esittää niistä omat johtopäätöksensä avoimesti keskusteltaviksi”, Myllykoski sanoo.
”Minua kritisoitiin siitä, että olin esittänyt olettamuksia faktoina. Mutta uskonnon ja kirkon kentässähän tämä on nimenomaan lähtökohta. Jokainen saarna on olettamusten esittämistä faktoina.”
Jeesus tulee taas
Nyt Myllykoski on palannut Jeesus-teemaan. WSOY:n pyynnöstä hän on tehnyt millennium-kirjan Jeesus jälkeen Kristuksen. Yhdessä tutkija Per Lindbladin kanssa kootussa kirjassa julkisuuden henkilöt Lenita Airistosta Kalevi Sorsaan tilittävät näkemyksiään Jeesuksesta.
Lopputuloksena on kokoelma täysin ristiriitaisia näkökulmia aiheeseen. Kohupappi Antti Kylliäinen kertoo hetkistä, jolloin papintyössä on tullut Jeesusta ikävä ja Rosa Liksom muistelee, kuinka hän kahdeksanvuotiaana itki äidilleen odottavansa lasta. Hän oli pyhäkoulussa kuullut Marian neitseellisestä raskaudesta.
”Ihmisten Jeesus liittyy aina omaan henkilöhistoriaan. Kirjan tarkoitus on prosessoida näitä erilaisia Jeesus-kuvia. Alussa oli moneus ja samaa moneutta työstetään edelleen”, Myllykoski sanoo.
Provokaattori-Myllykoski esiintyy uudessakin kirjassa. Hänen mukaansa Jeesus oli syömäri ja juomari, jolle Jumalan valtakunta merkitsi ennen kaikkea hyvää ateriaa.
”Jeesukselle Jumalan valtakunnan suora tulo oli tärkeä. Kun hän söi ja joi syntisten kanssa, hän ei esittänyt mitään erityisiä pääsyvaatimuksia seuraansa. Hän ei vaatinut ihmisiltä mitään parannusta, vaan luotti siihen, että ihmiset muuttuvat hänen karismansa vaikutuksesta.”
”Maailmanuskontoja eivät perusta byrokraatit tai politrukit – ne tulevat perästä – vaan profeetat ja hullut. Sellaiset, jotka antavat itsensä täysillä ja tuhoutuvat. Tämä on Jeesuksenkin tarina.”
Kirkko karttaa keskustelua
Matti Myllykoskesta huomaa, ettei hänellä ole muodollista asemaa, jota hänen pitäisi varjella. Hän ei hyssyttele. Hän esittää paljon kysymyksiä, mutta vastauksiakin on valmiina.
Myllykoski kysyy, mihin tarvitaan ehdottaman tarkasti määriteltyä uskontunnustuksen Jeesusta ja vastaa itse: ”Viime kädessä sitä tarvitaan kirkon vallan pitämiseen. Se on ihan luonnollinen uskonnollinen motiivi. Mutta on toinen asia, onko se ainoa, jonka ympärillä meidän kannattaa pyöriä.”
Hänen mielestään kirkon ei kannattaisi pelätä avointa keskustelua. Hän muistuttaa, että älyllinen epäily ja teologinen keskustelu kiinnostavat vain pientä osaa ihmisistä. Suurinta osaa kiinnostavat kirkolliset perhejuhlat ja kauneimmat joululaulut. Heidän uskoaan eivät opilliset eripurat heilauttele.
”Tosiasiassa kirkko on uskonhuoltolaitos, ilman mitään ivallisuutta sanottuna. Lapset kastetaan ja konfirmoidaan, avioliittoon vihitään ja hautaan siunataan, järjestetään joulun ja pääsiäisen tilaisuuksia.”
Myllykosken mielestä kirkon pitäisi rehellisesti tunnistaa yhteiskunnallinen roolinsa eikä kynsin ja hampain ylläpitää mystistä teologista identiteettiä. Itsekin papintyötä tehneenä hän tietää, mitä seurakunnan arki on.
”Ihmisethän suhtautuvat pappiin lähimmäisenä. Jos hän on kalsea virkamies, hänestä ei pidetä. Mutta jos hän juttelee sujuvasti kuuron tädin kanssa ja tykkää kakusta perhejuhlissa, hän on hyvä pappi.”
”Tradition voima on hirveän keskeinen papin työssä. Sitä ei muuteta yksittäisillä näkemyksillä kirkon verotusoikeudesta tai Jeesuksen viimeisistä päivistä. On ihme, ettei tähän traditioon luoteta.”
Sosiaalinen kuolema
Väitöskirjakohu on jättänyt jälkensä Myllykoskeen. Hän sanoo kokeneensa kirkon piirissä sosiaalisen kuoleman. Muutama seurakunta ja kirkollinen yhteisö uskaltaa edelleen pyytää häntä puhumaan, mutta useimmat pitävät häntä pannassa.
”Aluksi se herätti tunteen ruttotautisuudesta, mutta nyt tuntuu, että he ovat yhtä vieraita minulle kuin minä heille. Minun on täytynyt järjestää elämäni uudelleen, olen löytänyt uusia asioita ja ihmisiä elämääni.”
Erityisesti Myllykoskea järkytti keskustelun vihamielinen sävy. ”Kokemukseni on se, että tieteessä riitelevät ihmiset eikä asiat. Asiat ovat statementtejä, joita voidaan panna peräkkäin. Kaikkein vastenmielisintä on se, kun ihmiset pyrkivät naamioimaan henkilökohtaista paskamaisuuttaan asiallisuuden valhekaapuun.”
Jollain perverssillä tavalla Myllykoski epäilemättä myös nauttii asemastaan. Hänen sankareitaan ovat marginaalien ihmiset. Jeesuksesta lähtien.
”Miksi tarvittiin homoseksuaali Michel Foucault huomaamaan, miten valta on verkostoitunut? Siksi, että ei voi nähdä niin terävästi, ellei itse ole ollut marginaalissa. Sama koskee juutalaisia tiedemiehiä. Valtauomassa ei opi mitään. Valtavirta on pelkille opportunisteille ja mukautujille.”
Joustava usko
Vaikka Myllykoski pöllyttää kirkkoa täysillä, hänestä paljastuu myös 15-vuotiaana hengellisen herätyksen kokenut kristitty, joka viime kädessä luottaa traditioihin. Hän ei halua muuttaa kirkon kanonisia tekstejä, vaikka epäileekin yksityiskohtien totuudenmukaisuutta.
”Jos nyt tehtäisiin Matti Myllykosken uskontunnustus vuosituhannen vaihteeseen ja liitettäisiin se kirkon virallisiin dokumentteihin, sehän olisi naurettavan näköinen 20 vuoden kuluttua. On parempi, että meillä on menneisyys hyvässä ja pahassa ja sen kriittinen tutkimus.”
Myllykoski muistuttaa, kuinka paljon kristinusko on vuosisatojen varrella muuttunut. Se on pystynyt säilyttämään asemansa, vaikka Paavali, Augustinus tai edes Luther tuskin pystyisivät pitämään maallistunutta nykykirkkoa kristittynä.
”Kristinuskon voima ja heikkous on siinä, että se on pystynyt muuttumaan. Mä olen kristitty tästä syystä, enkä pysty kuvittelemaan olevani mitään muuta. Se ei riipu instituutioista.”
Mikko Metsämäki
kuva Riku Isohella
Matti Myllykoski, Per Lindblad: Jeesus jälkeen Kristuksen WSOY 1999, 169 mk.
