Ylioppilaskamerat avun tarpeessa

T:Teksti:

Yksi ylioppilaskunnan aktiivisimmista harrastusjärjestöistä uhkaa joutua kodittomaksi. Uudelta HYY:n edustajistolta vaaditaan heti ensimmäisessä kokouksessa valmiutta käydä kulttuurikeskustelua.
    Ylioppilaskameroiden ongelmat alkoivat, kun HYY myi Domuksen A-talon HOAS:lle. Uusi omistaja aikoo remontoida talon, jonka kellarissa Ylioppilaskameroilla on tilat: kolme pimiötä, pieni studio ja toimisto.
    Tilat ovat ahkerassa käytössä. Ylioppilaskameroiden jäsenmäärä on tuplaantunut kahden viime vuoden aikana. Nyt jäseniä on 180. Tänä vuonna 35-vuotiasnäyttelyn järjestänyt järjestö on Suomen suurin harrastajavalokuvaajien yhdistys.
    HYY:llä ei ollut tarjota tiloja omasta takaa. Eivätkä osakunnat ja yliopistokaan pystyneet auttamaan, joten Ylioppilaskamerat sai HYY:n hallitukselta luvan vuokrata ulkopuolisilta kiinteistön.
    Kaupunki tarjosi Katajanokalta lupaavia tiloja. Valitettavasti kaksi kuukautta sitten paljastui, että kaupunki oli tietoisesti vuokrannut homevaurioista kiinteistöä.
    Domukselta pitää muuttaa kuukauden kuluttua, eikä uusia tiloja ole vielä löytynyt. Ylioppilaskamerat laskevat, ettei HYY:n tarjoama 50 000 markan avustus riitä vuokraan, muuttoon ja uuden tilan remontointiin.

Taiteen arvo

Kulttuurikeskustelun käynnistäjänä on siis raha.
    HYY:n tilatoimikunnan puheenjohtaja Minna Vierikko myöntää, että HYY voi syyttää itseään Ylioppilaskameroiden muutosta aiheutuvasta lisälaskusta.
    ”Tiesimme, että A-talon alakerrassa oli harrastustoimintaa, mutta myönnän, ettemme tajunneet Ylioppilaskameroiden erityistarpeita”, Minna toteaa.
    Tilaongelmien myötä HYY:n hallituksellekin on selvinnyt myönteisessä mielessä Ylioppilaskameroiden arvo. Järjestön toiminta ei ole ollut yhtä näkyvää ja äänekästä kuin Ylioppilasteatterin, Ylioppilassoittajien tai -laulajien. Ylioppilaskamerat on järjestänyt näyttelyitä ja osallistunut yhteistyöprojekteihin: viimeksi Luminaria -tapahtumaan, mutta suurin osa arvokkaasta opettamistyöstä tapahtuu pimiössä. Ylioppilaskamerat järjestää vuodessa kaksikymmentä edullista vapaaehtoisten ammattilaisten vetämää valokuvauskurssia.
    Domuksella toimiessaan Ylioppilaskamerat on selvinnyt hyvin normaalilla harrastajajärjestön avustuksella eli 4 000 markalla vuodessa.
    Nyt edustajiston on määriteltävä, pitäisikö Ylioppilaskameroiden asema tunnustaa nostamalla se 200 muun Ylioppilaskunnan tukeman harrastajajärjestön joukosta erikoiskohtelun saavien taidejärjestöjen joukkoon. Ylioppilasteatteri, kuorot ja Ylioppilassoittajat saavat avustusta noin 700 000 markkaa vuodessa.

Minna Joenniemi
Kuva: Santeri Tuori